Kuva: Teemu Ullgren

Julkaistu 17.12.2018

Tuhoavasta kestäväksi, epäreilusta reiluksi 

“Mi comida favorita es todo.” Eli suomeksi: Lempiruokaani on kaikki. 
Kirjoittaja
 
Laura Häkli

Tämän lauseen sanoi perulaisessa slummissa asuva kummipoikamme videotervehdyksessään meille tänä syksynä. Se pysäytti varsinkin meidän perheen lapset, jotka ovat saaneet elää nirsoilun mahdollistavassa yltäkylläisyydessä koko ikänsä. Miten jonkun lempiruokaa voi olla kaikki? 

Heidän oma vastauksensa samaan kysymykseen olisi ollut aika toisenlainen: sushi, fondue, pizza. 

Vastaukset kiteyttävät tämän maailman eriarvoisuuden karulla tavalla – niin että lapsikin sen ymmärtää. Elämme tosiaan maailmassa, jossa toisten lempiruokaa ovat tuoreet, laadukkaat, kansainvälisen keittiön erikoisuudet – ja toisten mikä tahansa. (Kun nämä vastaukset leikkaa näin rinnakkain, äitinä alkaa heti vähän nolottaa. Ja pakko lisätä, että suurimman osan aikaa meillä eletään makaronilaatikolla ja pinaattilätyillä.) 

Eriarvoisuus ja äärimmäinen köyhyys ovat edelleen totta.

Vaikka kummilapsemme kotimaa Peru on välillä jopa kuulunut maailman nopeimman talouskasvun maihin, se luokitellaan vielä kehitysmaaksi, tosin keskitulon kehittyväksi maaksi. Köyhyydessä elää edelleen yli viidennes maan väestöstä. Maaseudulla lähes puolet väestöstä luokitellaan köyhäksi, ja äärimmäisen köyhiä – siis heitä, joiden tulot eivät riitä edes peruselintarvikkeiden hankkimiseen – on noin 13 prosenttia. Riippuen siitä, mihin satumme syntymään, meillä on täysin erilaiset lähtökohdat elämään. 

Kehitysjärjestöt ovat visioineet parempaa maailmaa jo 1800-luvulta alkaen ja tehneet ruohonjuuritason työtä sen eteen kaukana kotoa. Vasta pitkän ajan päästä siitä, kun valistuneet kansalaiset olivat alkaneet toimia eriarvoisuuden ja köyhyyden vähentämiseksi, alkoi virallinen valtion rahoittama kehitysyhteistyö – Suomessa 1960-luvulla – ja katsottiin, että kehitysyhteistyö on osa sivistysvaltion globaalia vastuunkantoa ja hyvää ulkopolitiikkaa. 

Visiot ovat vieneet liikettä ja maailmaa eteenpäin: äärimmäinen köyhyys on puolittunut, yhä useampi lapsi pääsee kouluun ja lapsikuolleisuus on vähentynyt alle puoleen. Tämä ei tietenkään ole ollut yksin kehitysyhteistyön ansiota, mutta kehitysyhteistyö on luonut edellytyksiä kehitykselle ja tukenut etenkin kaikkein heikoimmassa asemassa olevia. 

Meillä on valtavia, yhteisiä ja maailmanlaajuisia ongelmia, jotka koskettavat kaikkia.

Köyhyyden ja eriarvoisuuden ongelma ei koskaan ratkea pelkän kehitysyhteistyön avulla. Jotta maailmasta tulisi reilu ja kestävä kaikille sen asukkaille, meidän on ratkaistava isoja ongelmia. Järjestöissä emme halua korostaa sitä, että maailma jakautuisi selvästi teollisuusmaihin ja kehittyviin maihin tai edes pohjoiseen ja etelään, vaan päinvastoin sitä, että meillä on valtavia, yhteisiä ja maailmanlaajuisia ongelmia, jotka koskettavat kaikkia. Ilmastonmuutos muuttaa elinolosuhteita maailman jokaisessa maassa, verotulot eivät enää kerry valtion kassaan vaan pakenevat veroparatiiseihin, ihmisoikeuksia loukataan kaikkialla.  

Monet tutut totuudet ovat viime vuosikymmeninä kääntyneet päälaelleen: Niin kutsutuista vanhoista teollisuusmaista tehtaat ovat karanneet kehittyviin maihin. Talouden kovimmat kasvuluvut on nähty viime vuosina Afrikassa, kun taas länsimaissa talouskasvu lähinnä matelee. Ääriliikkeiden nousua ja poliittista epävakautta ei ole pelkästään hauraissa yhteiskunnissa vaan myös Euroopassa. 

YK:n kestävän kehityksen tavoitteet eli Agenda 2030 vastaa näihin haasteisiin, eikä siinä enää erotella pohjoista ja etelää vaan asetetaan kunnianhimoiset universaalit tavoitteet yhteisesti kaikille maailman maille. 

Toisia globaalit ongelmat kouraisevat kuitenkin kipeämmin kuin toisia. Köyhät ihmiset kehittyvissä maissa ovat vaikuttaneet ilmastonmuutokseen vähiten, mutta maksavat suurimman hinnan sen seurauksista. Ruoka- ja vesiturva heikkenee, kuivuudet, tulvat ja katastrofiset myrskyt yleistyvät, elinkeinot tuhoutuvat, konfliktit lisääntyvät ja kokonaiset alueet muuttuvat asuinkelvottomiksi. 

Maailmantalous toimii edelleen pitkälti vauraiden maiden sanelemilla epäreiluilla säännöillä, jotka köyhdyttävät kehittyviä maita ja siirtävät varallisuutta rikkaisiin maihin. Kansainvälisen kaupan ja rahoituksen järjestelmät sallivat niin veroparatiisit kuin yritysten verovälttelyn siirtohinnoittelun kaltaisilla toimenpiteillä. Nykyisten sääntöjen mukaan yritysten ei tarvitse kertoa todellisia omistajiaan eikä raportoida maakohtaisia voittojaan tai maksujaan. Kehitysmaat menettävät verovälttelyn takia enemmän kuin ne saavat kehitysyhteistyön muodossa. 

”Meidän on otettava vakavasti ajatukset globaalista resurssien tasaamisesta jatkumona kansalliselle resurssien tasaamiselle. Globaalia epätasa-arvoa voitaisiin vähentää esimerkiksi kehittämällä vakavissaan ja kunnianhimoisesti globaalia verotusjärjestelmää”, kiteytetään Sitran visiokirjassa Hyvinvoinnin seuraava erä. 

Juuri näin. Olisi totta tosiaan hienoa, että hyvinvoinnin seuraavassa erässä olisivat mukana kaikki maailman asukkaat – ja seuraavat sata vuotta olisivat matkaa kohti todellista globaalia reiluutta ja kestävyyttä. 

Se on ihan tehtävissä. 

Seuraava Erä -blogisarja kokoaa yhteen näkemyksiä toivotusta tulevaisuudesta sekä kommentteja Hyvinvoinnin seuraava erä –kirjasta, joka esittää Sitran vision reilusta ja kestävästä tulevaisuudesta. Kirjoitus on sarjan seitsemäs. Lue lisää Seuraava Erä -visiotyöstä täältä.

Seuraava Erä -blogisarja

Tästä eteenpäin.

Suosittelemme

Tästä eteenpäin.

Mistä on kyse?