Siirry suoraan sisältöön

Kuva: Miikka Pirinen / Sitra

Julkaistu 20.06.2019

Voiko peleillä pelastaa maailman?

Mitä syntyy, kun yhdistetään pelialan osaajat, ympäristöasiantuntijat ja avointa ympäristödataa, ja annetaan 48 tuntia aikaa? No ainakin valtavasti ideoita, innostusta ja tusina uutta peliprototyyppiä, osoitti Eko Game Jam.
Kirjoittaja
Kirjoittajan profiilisivu: Sari Laine
Asiantuntija, Resurssiviisas kansalainen, Sitra
Sari pohtii päivittäin ihmisten innostumista muutokseen sekä pienten tekojen muuttumista tavoiksi. Resurssiviisas kansalainen -tiimissä Sari erityisesti etsii kokeilujen avulla ketteriä tapoja testata uusia toimintamalleja ja pyrkii aina vain paremmin ymmärtämään meidän kaikkien motiiveja muuttaa arkea kestävämmäksi.

Maailman ensimmäinen Eko Game Jam järjestettiin Helsingin Meilahdessa 14.-16. kesäkuuta. Tapahtumaan pystyi osallistumaan myös verkon kautta, ja se houkutteli mukaan kansainvälistä porukkaa eri puolilta maailmaa.

Tavoitteena oli ideoida ja luoda peliprototyyppejä, jotka innostavat ekologiseen elämään ja ympäristötiedon äärelle pelillistämisen keinoin. Pelien kehittämisessä hyödynnettiin Sitran Elämäntapatestin ja 100 fiksua arjen tekoa -sivuston laskentaa, Suomen ympäristökeskuksen Ilmastodieetti-hiilijalanjälkilaskurin avointa rajapintaa sekä muita avoimia hiilijalanjälki- ja ympäristödatoja.

Eko Game Jam kiinnosti pelinkehittäjiä laajasti. Tapahtuman Discord-serverille kirjautui 75 pelialan osaajaa ympäri maailmaa. Meilahdessa pelejä kehitti viikonlopun aikana yhteensä 50 peliohjelmoijaa, artistia ja kestävän kehityksen asiantuntijaa.

Pelijammailun lisäksi tarjolla oli hävikkiruokaa ja juomaa. Tapahtuma pelastikin arvioiden mukaan noin 100 kiloa muuten hävikiksi menevää ruokaa.

Innokkaimmat kehittäjät valvoivat lähes koko yön peli-ideoita työstäen ja osa nukkuikin Terkko Health Hubin tiloissa mukanaan tuomillaan patjoilla.

Tapahtumassa kehitettiin yhteensä 12 peliprototyyppiä, joista puolet on mobiilipelejä. Kymmenen peliprototyyppiä kehitettiin paikan päällä Meilahdessa ja pari prototyyppiä syntyi etänä, yksi Singaporessa asti.

Oli mahtava nähdä eri lahjakkuuksien ja osaamisten yhteen hitsautuminen. Miten hienosti jokaisen osaamista hyödynnettiin pelejä kehitellessä! Kaikista 12 pelistä voi jatkokehittämällä saada mainioita tiedon ja innostamisen välineitä. Osa sopisi heti kouluihin opetustarkoitukseen ja osasta saisi hienoja minipelejä erilaisille sitouttamisalustoille. Jatkossa peleille yritetään löytää kiinnostuneita yrityksiä, organisaatioita tai kaupunkeja ja kuntia, jotka voivat ottaa pelit jatkokehitykseen.

Eko Game Jam tavoitti kansainvälisellä markkinoinnillaan yli 75 000 pelin kehityksestä kiinnostunutta osaajaa kaikilla mantereilla. Palaute Eko Game Jamiin osallistuneilta pelinkehittäjiltä ja ympäristöasiantuntijoilta oli myönteinen: jatkossa avoimen ympäristödatan hyödyntämisestä tehdään tietoalan osaajille entistä helpompaa.

Yksi Eko Game Jamin tavoitteista olikin saada lisäoppia datan erilaisista hyödyntämiskeinoista. Tavoitteena on luoda alusta, johon kaikenlainen ekologinen data voidaan tallentaa avoimesti käytettäväksi peleihin ja sovelluksiin. Pelijamit järjesti tietoalan kestävän kehityksen yhdistys Avoin ry yhdessä Sitran, Suomen ympäristökeskuksen sekä ympäristöministeriön kanssa.

Noin 68 prosenttia kaikista kasvihuonekaasupäästöistä syntyy meidän kulutuspäätöksistämme. Seuraavan 10 vuoden kuluessa meidän kaikkien on muutettava elämäntyyliämme, jos haluamme ratkaista ilmastonmuutoksen ja ylikuluttamisen aiheuttamia ongelmia. Siihen tarvitaan jokaisen panosta ja tukea.

On todella hienoa, että myös peliala on innostunut tekemään muutosta oikeaan suuntaan!

Mistä on kyse?