Puheenvuoro
Arvioitu lukuaika 6 min

Yllätysten aika edellyttää moniäänisempää ennakointia

Millaista ennakointia yllätysten ajassa pitäisi tehdä, ja miten voisimme päivittää tulevaisuusajatteluamme? Tulevaisuuskolmio auttaa uudistamistarpeiden hahmottamisessa.

Kirjoittajat

Mikko Dufva

Johtava asiantuntija, Ennakointi, Sitra

Katri Vataja

Johtaja, Strategia ja Ennakointi, Sitra

Julkaistu

Yllätykset, epäjatkuvuudet ja ristiriitaisuudet määrittävät aikaamme yhä vahvemmin. Tulevaisuudentutkimuksessa tätä ilmiötä kuvataan käsitteellä postnormaali aika, ja siitä on tullut meille kaikille kovin käsinkosketeltava esimerkiksi koronapandemian ja Venäjän hyökkäyssodan vaikutusten myötä. Käsillä on valtavia yhteiskunnallisia muutoksia, mutta toimintamme ja ajattelumme ei ole kyennyt vastaamaan näihin haasteisiin.

On ymmärrettävää, että olemme yhteiskuntina ja ihmisinä kiinni vanhoissa ajatusmalleissa ja tavoissa katsoa tulevaisuutta. Ei ole aivan helppoa kuvitella tulevaisuuksia, jotka olisivat innostavia tai erilaisia kuin mihin olemme tottuneet. Tulevaisuuskeskustelu jää helposti irralliseksi arjesta eikä kytkeydy  riittävästi  päätöksentekoon. Jos kuitenkin haluamme tulevaisuuden olevan innostava, ekologisesti kestävä ja oikeudenmukainen, tarvitsemme uudenlaisen toiminnan lisäksi uusia tapoja ajatella tulevaisuutta.

Ennakointi on yhteiskunnallisten muutosten tarkastelua ja vaihtoehtoisten tulevaisuuksien kuvittelemista. Varsinkin aikaisemmin ennakointia on pidetty voittopuolisesti varautumisen ja suunnittelun työkaluna.  Emme pärjää enää pelkillä toimenpidesuunnitelmilla, tehokkuusoptimoinnilla tai pyrkimyksillä ”palata normaaliin”. Postnormaali aika vaatii myös ennakoinnin uudistamista. Siksi, kun eduskunnan tulevaisuusvaliokunta pyysi Sitralta toukokuussa lausuntoa siitä, mistä syksyllä 2022 Helsingissä järjestettävässä tulevaisuusvaliokuntien maailmankokouksessa pitäisi erityisesti keskustella, Sitran ennakointitiimi ehdotti keskustelun aiheeksi ennakoinnin uudistamista yllätysten värittämässä postnormaalissa ajassa. Tarvitsemme lisää keskustelua ainakin kolmesta näkökulmasta:

  1. Tarvitsemme keskustelua siitä, millaisia haitallisia tulevaisuuskuvia ja oletuksia meillä on tällä hetkellä, ja miten niitä voisi tunnistaa ja haastaa.
  2. Tarvitsemme lisää keskustelua keinoista tuoda nykyhetken muutokset ja niiden väliset jännitteet helpommin sisäistettäviksi ja siten kytkeä ne päätöksiin ja toimintaan.
  3. Tarvitsemme tulevaisuusvallan laajentamista ja keinoja lisätä moniäänisyyttä ennakoinnissa.

Tulevaisuuskolmio auttaa uudistamistarpeiden hahmottamisessa

Ennakoinnin keskeisiä uudistamistarpeita voi hahmotella niin sanotun tulevaisuuskolmion avulla. Siinä mahdolliseen tulevaisuuteen nähdään vaikuttavan kolme asiaa: menneisyyden paino, nykyhetken työntö ja tulevaisuuden imu.

Inayatullahin tulevaisuuskolmio, jossa menneisyyden paino, nykyisyyden työntö ja tulevaisuuden imu
Kuva: Tulevaisuuskolmio, mukaillen Inayatullah 2008

Menneisyyden painolla tarkoitetaan kaikkia sitoumuksia, polkuriippuvuuksia, muutoksen esteitä ja ajatusmalleja, jotka rajoittavat sitä, mikä on mahdollista. Nykyhetken työntö pitää sisällään nyt käynnissä olevat muutokset. Tulevaisuuden imu puolestaan kuvaa unelmia, toiveita, suunnitelmia ja innostavia tulevaisuusnäkymiä, joita kohti pyrimme. Postnormaali aika pakottaa lähestymään näitä kolmea asiaa uudella tavalla. Seuraavassa avataan näitä tarkemmin kysymysten kautta.

Menneisyyden paino: Miten tunnistaa ja haastaa vanhoja tulevaisuuskuvia?

Ei ole sattumaa, että olemme nykyisessä tilanteessa. Nykyhetki on menneiden valintojen seurausta, ja nuo valinnat vaikuttavat myös siihen, mikä on tulevaisuudessa mahdollista. Emme voi ajatella tulevaisuuksia puhtaalta pöydältä, vaan meidän tulee tiedostaa polkuriippuvuudet ja ottaa tosissaan nykyisen tilanteen asettamat haasteet. Ongelmana on, että emme ole valmiita sille, mikä on jo tapahtunut. Haluamme pitää kynsin ja hampain kiinni vanhasta ja suljemme silmämme siltä muutokselta, joka on jo tapahtunut.

Jo tapahtuneiden muutosten tiedostamisen lisäksi on tärkeää tunnistaa ne tulevaisuutta koskevat oletukset, jotka eivät enää vie meitä eteenpäin. Olemme jatkuvuusaddikteja eli tulleet riippuvaisiksi nykytilan jatkumisesta, vaikka tiedostamme yhä selvemmin, että se ei ole meidän ja planeettamme etu. Tämä näkyy esimerkiksi asenteissa, ajattelumalleissa ja toimenpiteissä suhteessa ilmastonmuutokseen ja luontokatoon. Pidämme kiinni vanhoista tulevaisuuskuvista, jotka ovat saattaneet aiemmin olla hyödyllisiä, mutta ovat tällä hetkellä suorastaan haitallisia. Näitä oletuksia ja tulevaisuuskuvia tulee haastaa.

Haastamisesta saattaa tulla mieleen asioiden vastustaminen. Siitä ei kuitenkaan ole kyse, vaan ajattelun laajentamisesta ja useampien näkökulmien huomioimisesta. Nykyisiä oletuksia ja tulevaisuuskuvia haastettaessa niihin toki suhtaudutaan kriittisesti, mutta samalla niistä voi avautua uusia piirteitä. Haastaminen ei siis tarkoita kaiken nykyisen hylkäämistä, vaan tilan luomista uudelleenajattelulle. Haastaminen ei myöskään ole faktojen kieltämistä. Ilmastokriisi tai pandemia eivät katoa minnekään, vaikka niitä kuinka haastaisi. Haastamisessa on itse asiassa kyse faktojen ottamisesta tosissaan.

Nykyhetken työntö: Miten sisäistää nykyhetken muutokset ja kytkeä ne päätöksiin ja toimintaan?

Haastaminen auttaa vapautumaan opituista ajatusmalleista, jotka eivät ole enää hyödyllisiä reilun, kestävän ja innostavan tulevaisuuden rakentamiseksi. Tällöin on mahdollista tarkastella myös nykyhetken muutoksia uudesta näkökulmasta. Ennakoinnissa keskitytään usein juuri nykyhetken työntöön, eli trendeihin ja nykyisiin kehityskulkuihin. Niitä tarkastellaan kuitenkin helposti kapeasti ja toisistaan erillään. Niistä on runsaasti tietoa, mutta vähemmän sisäistettyä ymmärrystä niiden merkityksestä tai mahdollisista vaikutuksista.

Yksittäisten trendien sijaan postnormaalissa ajassa korostuu muutoksen kokonaiskuvan hahmottaminen ja keskittyminen kehityspolkujen välisiin jännitteisiin. Mitkä kaikki asiat muuttuvat, millaisia ristiriitaisuuksia niihin liittyy, ja millaisia näkemyseroja on muutoksen toivottavuudesta? Millaiselta muutos näyttää eri alueilla ja eri ihmisten näkökulmasta? Mitä muutokset ja niiden väliset jännitteet oikeastaan tarkoittavat ihmisten arkipäivän kannalta?

Jos tulevaisuuspohdinnat jäävät yleiselle tasolle, niitä on hankala sisäistää. Kuitenkin juuri muutosten sisäistäminen ja herkkyys niiden herättämille tunteille ja ajatuksille on tärkeää postnormaalissa ajassa, jossa on tarpeen toimia kaiken epävarmuuden keskellä. Tulevaisuutta ei voi varmuudella kuvailla, minkä vuoksi se jää helposti arjen päätöksenteosta ja valinnoista irralliseksi ja etäiseksi. Erilaisia mahdollisia tulevaisuuksia voi kuitenkin pyrkiä kokemaan, jotta pystyisi toimimaan viisaammin nykyhetkessä. Tulevaisuuksien kokeminen ja sisäistäminen ovat avain monipuolisempaan keskusteluun siitä, mitä oikeastaan halutaan tulevaisuudessa tapahtuvan.

Tulevaisuuden imu: Miten laajentaa tulevaisuusvaltaa?

Postnormaalissa ajassa on siis tärkeää tunnistaa ja haastaa vanhoja tulevaisuuskuvia ja sisäistää tämän hetken muutokset. Nämä luovat pohjan toisenlaisten tulevaisuuksien kuvittelulle ja niistä keskustelulle. Yhteiskunnallista visiointia vaivaa mielikuvituksen puute, ja päällekkäin kasautuvat kriisit kaventavat entisestään perspektiiviä ja tulevaisuusnäkymiä. Tarvitaan uusia, innostavia ja toivoa luovia tulevaisuuskuvia, jotka ottavat nykyhetken haasteet tosissaan.

Samalla tarvitaan kriittistä tarkastelua tulevaisuusvallasta, eli siitä, kuka saa tulevaisuuskuvia määrittää, keitä kuvissa näkyy, millaisia intressejä ne edustavat ja millaiseen toimintaan ne ohjaavat. Tulevaisuusvaltaa voi lähestyä useasta suunnasta. Näkyvin ja helpoiten lähestyttävä suunta on katsoa tulevaisuuskuvia tai -väittämiä: mitä tulevaisuudesta oikein sanotaan? Tulevaisuusväittämien kautta pääsee myös kiinni toimijoiden ja prosessien tasolle: kuka tai ketkä ovat väittämien takana, millaisen prosessin myötä ne ovat syntyneet, millaisia rakenteita ylipäänsä on olemassa tulevaisuuskeskusteluun? Tämän kaiken taustalla on kysymys ihmisten mahdollisuuksista ja edellytyksistä osallistua tulevaisuuskeskusteluun, sillä siihen vaikuttaa paitsi yksilön tulevaisuuslukutaito, myös yleinen asennoituminen ja ajatusmallit tulevaisuuksien suhteen.

Tällä hetkellä tulevaisuusvalta on keskittynyt melko suppealle joukolle. Miten sitä saataisiin laajennettua? Postnormaalissa ajassa korostuvat ristiriitaisuudet ja konfliktit, joten on entistä tärkeämpää pystyä luomaan yhteistä ja moniäänistä keskustelua toivottavista tulevaisuuksista. Tämä on myös edellytys liberaalin demokratian ja osallisuuden ja vaikutusmahdollisuuksien vahvistamiselle, mutta myös polarisaation ehkäisemiselle. Tulevaisuuksien valloittamista yksipuolisilla näkemyksillä tulee haastaa ja samalla miettiä, miten rakentaa yhä useamman kannalta parempia tulevaisuuksia yhdessä.

Mistä on kyse?