Arvioitu lukuaika 5 min

Vedensuodatin kriisialueille

Suomalainen yrittäjä kumppaneineen kehitti 1990-luvulla näppärän vedensuodattimen, jolla oli hyvä tarina: venäläisen sotatutkimusinstituutin muovikalvo puhdistaa maailman vedet. Sittemmin suodattimella on ollut monta kauppiasta, mutta hyvä tarina ja kelpo tekniikka ovat tuoneet enemmän riitoja kuin menestystä.

Malawi kärsi kuivuudesta 1990-luvulla. Kuva: © Matti Peltonen / IS / Lehtikuva Oy

Kirjoittaja

Noora Mattila

Toimittaja

Julkaistu

Kari Aalto lätkäisee pöydälle nipun mustavalkoisia valokuvia. Niissä on tummia palloja harmaalla taustalla, kuin herneitä vesilasissa.

”Tosi kauniita, vai mitä?”

Kauniit pallot ovat oikeasti mikroskooppisia reikiä ohuenohuessa membraanimuovikalvossa. Täysin identtisiä reikiä ei läpäise pieninkään bakteeri tai partikkeli tai ”möhkö”.

”Kalvon pinnalta voisi keräillä millimetrin sadasosan kokoisia möhköjä”, Aalto sanoo.

Kielestä kuulee, ettei Aalto ole bakteeritutkija. Hän oli myyntimies jo 1990-luvun alussa, kun hän vieraili VTT:n kokoaman asiantuntijaryhmän kanssa Neuvostoliitossa Dubnan ydintutkimusinstituutissa. Siellä ryhmä tutustui hiukkaskiihdyttimeen, jolla ammuttiin kalvoon mikroskooppiset kolot, jotka sitten etsattiin rei’iksi. Kiihdytintä oli käytetty armeijan perustutkimuksen tarkoituksiin, mutta Neuvostoliitto oli aukeamassa länteen ja halusi tietää, miten kalvoa voisi myydä länsimaihin.

Aalto oli kutsuttu, koska hän oli erikoistunut suodattaviin reikiin. Hän oli aloittanut uransa perheen ilmastointiyrityksessä Kojassa ja sittemmin irroittanut siitä Kojair-nimisen yrityksen tuottamaan puhdasilmatekniikkaa.

Ilman suodattamiseen neuvostoinsinöörien kalvo ei kuitenkaan sopinut, koska se oli liian kallis ja energiaa syövä.

Vasta pari vuotta vierailun jälkeen Aallolle valkeni kalvon paras käyttötarkoitus: vesi.

Apu maailman vesikriisiin

On epäselvää, kuka kalvon ensimmäisenä löysi. Sitra oli samoihin aikoihin samalla asialla, tutustumassa neuvostoteknologiaan. Sitä varten Sitra oli vuonna 1989 perustanut Sitrans-yrityksen, jonka tarkoitus oli etsiä keksinnöille kaupallinen kumppani Suomesta ja mahdollisesti saada osa onnistuneiden projektien tuotosta.

Sekä Sitransin perustajiin kuulunut Seppo Mäkinen että siinä Venäjä-suhteita hoitanut Ilkka Linnakko muistelevat, että Sitrans olisi löytänyt ensin kalvon ja myöhemmin Kari Aallon.

Lisäksi ukrainalaiset Valery Antipov ja Aleksander Melnikov olivat tutustuneet kalvoon Dubnassa ja perustaneet Krimille tutkimusyhtiön nimeltä Simpex. Kun he tapasivat Aallon vuonna 1994, he olivat jo tehneet vedensuodattimen prototyypin. Miehistä tuli liikekumppaneita.

Sitra myönsi vasta perustetulle Aalto Filtrationille 600 000 markan vaihtovelkakirjalainan ja 900 000 markan bonusrojaltilainan. Aalto Filtration ja Simpex perustivat Nerox Oy:n, ja vuonna 1995 vedensuodatin nimeltä Nerox-01 saatiin myyntikuntoon.

Kalvo valmistettiin edelleen Venäjällä, ja sen laminointi kehitettiin Saksassa ja toteutettiin Belgiassa. Itse suodatinta tehtiin Ukrainassa ja Suomessa.

Sitran rahoitusesityksissä sävy on innostunut. Papereissa vilahtelee sana ”ainutlaatuinen” ja suuret odotukset maailmanlaajuisista markkinoista.

”Minulla on tapana innostua helposti”, Aalto sanoo ja virnistää. ”Pidän sitä riskinäkin, koska saan muut innostumaan, vaikka asia ei sitä edellyttäisikään.”

Pöydällä on nivaska lehtileikkeitä Nerox-vedensuodattimesta.

Niissä toistuu sama tarina: venäläinen sotateknologia avuksi maailman vesikriisiin.

”Se tarina oli hieno. Kalvo yhdisti Neuvostoliiton pahat pojat, jotka tekivät pyssyjä ja myrkkyjä, ja kansalaisjärjestöt, jotka yrittivät saada ihmiset pysymään hengissä”, Aalto sanoo. ”Päällimmäinen motivaationi oli tarinan rakentaminen, ja se, kun huomasi tarinan menevän läpi.”

Lehtileikkeet Aallosta päättyvät 90-luvun loppuun. Vuonna 1997 myös Sitran sijoituspäätösten sävy muuttuu: myyntitavoitteet ovat epäonnistuneet, yhtiö on ajautunut likviditeettikriisiin ja hakeutuu yrityssaneeraukseen.

Kun Nerox-suodatinta etsii netistä, päätyy turkulaisen valaisinkaupan sivuille. Tuote on loppunut. Juomavesi.net-osoitteesta sitä voi tilata sähköpostilla, kukaan ei vastaa. Mitä tarinassa oikein kävi?

Kuluttaja uskoo mielikuviin

Aalto kaivaa Nerox-suodattimen arkistolaatikosta asiakirjojen alta. Se on neliskanttinen litteä kotelo, jonka sisällä on arkki muovia, kuin muovitasku. Arkissa on 55 biljoonaa reikää. Kotelosta lähtevä letku pannaan suodatettavaan veteen, joka imeytyy letkuun kapillaari-ilmiön ansiosta. Laite suodattaa viisi litraa vettä tunnissa.

Mutta jos ei tietäisi, sitä ei arvaisi vedensuodattimeksi.

Se juuri on kuluttajamarkkinoiden ongelma, Aalto sanoo. Kuluttaja uskoo mielikuviin, kuten kannuihin, joissa kelluu aktiivihiilihiukkasia. Aallon mukaan ne eivät toimi yhtä hyvin, mutta kuluttajat eivät ajattele rationaalisesti.

Nerox kehitti 90-luvulla erilaisia kuluttajatuotteita, kuten hanasuodattimen, johon paloi paljon tuotekehitysrahaa mutta joka ei lyönyt läpi. Kuluttajille jo perus-Neroxin 290 markan hinta oli korkea, erityisesti Venäjällä, jonka markkinoille ukrainalaisosakkaat tähtäsivät. Siksi Nerox alkoikin keskittyä avustusjärjestöihin. Se löysi kumppaniksi norjalaisen Plastecin, joka myi jo vesitankkeja kriisialueille.

Avustusjärjestöt ovat kuitenkin vaikea markkina, sanoo entinen Neroxin myyntijohtaja Merja Laamanen, joka alkoi vuonna 1999 kiertää esittelemässä suodatinta kehitysmaissa ja kriisialueilla.

”Nerox oli hyvä tuote esitellä, koska ihmiset näkivät kaiken lian, joka kerääntyi kalvon pintaan. Oli tärkeää saada kentällä työskentelevät uskomaan tuotteeseen, koska sieltä kulki viesti pääkonttoriin. Mutta järjestöjen vakuuttaminen oli hidasta.”

Kotimaassa Aallon innostus tarttui lehdistön ja Sitran lisäksi jopa presidentti Martti Ahtisaareen, jonka hän tapasi kahden kesken. Aalto piti kuravettä toimiston kaapissa ja viihdytti merkkihenkilöitä. Mutta yksityiset rahoittajat eivät innostuneet eikä kaivattuja jättitilauksia tullut.

Aallon mukaan odotukset taisivat olla liian kovat.

”Kansainvälisen tuotteen rakentamiseen pitäisi käyttää kahdeksan vuotta, me kuvittelimme tekevämme sen kahdessa.”

”Tyypillinen suomalainen ongelma”, sanoo Seppo Mäkinen, joka vastasi projektista Sitrassa. ”Suomesta ei löydy rahoitusta, joten kansainvälisiin markkinoihin pitäisi todella panostaa. Neroxin johdolta puuttui tarvittava myyntiosaaminen.”

Näin jälkikäteen Mäkinen ajattelee, että Neroxin toimivuudesta olisi pitänyt teettää riippumattomat, uskottavat tutkimukset – pelkkä tarina ei riittänyt. Laamasen mukaan tutkimuksen tarve kyllä tiedostettiin mutta kansainvälisten instituuttien bakteeritutkimukset olivat tähtitieteellisen kalliita.

”Oli meillä esimerkiksi Tampereen kaupungin tekemiä testejä, mutta eiväthän ne maailmalla paljoa kerro”, hän sanoo. ”Järjestöjen omia tutkimuksia oli vaikea saada.”

Tarina vie Krimille asti

Jos Neroxin tarinan alku on hämärän peitossa, myös loppu käy sekavaksi. On melkein kuin suodattimessa olisi kirous: yhtiökumppanit riitautuivat keskenään niin Suomessa, Norjassa kuin Ukrainassakin.

Norjalainen kumppani Plastec pelasti Neroxin saneeraukselta ja lunasti yhtiön kaikki osakkeet omiaan vastaan vuonna 1997. Rahoitus ja markkinointi siirtyivät norjalaisten vastuulle, teknisen kehitystyön Aalto halusi pitää Suomessa. Yhtiön suunnasta tuli lopulta riidan aihe. Yhteinen tie päättyi 2000-luvun alussa.

Merja Laamanen jäi Plastecin ainoaksi työntekijäksi Suomeen, kiersi Sudanit, Keniat ja Ugandat.

Vuonna 2005 hän myi Pakistanin maanjäristyksen uhreille 50 000 Nerox-suodatinta Norjan valtion ulkomaan kriisirahaston kustantamana.

Kauppa Pakistaniin tasoitti tietä, ja myöhemmin myös WHO hyväksyi Neroxin yhdeksi kriisisuodattimeksi.

Se jäi kuitenkin Laamasen suurimmaksi kaupaksi. Vähitellen erityisesti valtiollinen kriisirahoitus tuli entistä vaikeammaksi saada. Vesiteknologiayritys myytiin suuremmalle konsernille Malthe Winjelle vuonna 2011, ja yhtiön uudeksi nimeksi tuli ensin Scandinavian Water Company, myöhemmin A-Aqua. Sekään yhteistyö ei kuitenkaan sujunut toivotulla tavalla, kertoo Plastecin entinen johtaja Knut H. Gjefle, joaka on nykyään eläkkeellä.

Laamasen mukaan uuden yhtiön johto ei ollut kiinnostunut Neroxin markkinoinnista. Toimitusjohtaja myös halusi Laamasen muuttavan Norjaan. Laamanen tyrmistyi vaatimuksesta kahdeksantoista vuoden työsuhteen jälkeen ja irtisanoutui.

Viime vuosina A-Aqua on jatkanut Neroxin myymistä muun muassa Norjan armeijalle ja poliisille sekä vapaaehtoistyöhön, kertoo yhtiön teknologiajohtaja Georg Finsrud.

”Nykyään meillä vain on vaikeuksia saada Neroxia varastosta, koska Venäjä on ottanut Simferopolin haltuunsa”, hän sanoo.

Niin, kaikki nämä vuodet suodattimen valmistus oli jatkunut Krimillä. Ei suinkaan ilman ongelmia: vuosituhannen vaihteessa ukrainalaisella Simpexillä ja Plastecilla oli erimielisyyksiä siitä, kenelle patentti kuului, vuonna 2008 taas yhtiökumppaneiden Antipovin ja Melnikovin välit tulehtuivat.

Alkuperäisen yrityksen Simpexin omistaa nykyään Antipov. Sen nettisivuilla mainostetaan tuttua muovikoteloa.  Norjalaisten nimeä saa etsiä, mutta löytyyhän se lopulta: varokaa valetuotteita, joita valmistavat esimerkiksi Scandinavian Water ja Maldas!

Maldas on Melnikovin yritys. Lähdettyään Simpexistä Melnikov alkoi myydä samaan teknologiaan perustuvaa kilpailevaa suodatinta, ja norjalaiset ottivat hänet kumppanikseen. Vuoden 2014 jälkeen Maldas on kuitenkin keskittynyt tuomaan vedenpuhdistuslaitteita Taiwanista ja Kiinasta.

Myös Antipovin vientibisnes on tyrehtynyt: hän kertoo myyvänsä noin tuhat suodatinta vuodessa paikallisesti. Silti Krimin valtaus on hänestä onni 90 prosentille väestöstä.

”Mikään ei ole tärkeämpää kuin asua kotona fasistisen Ukrainan sijaan”, hän kirjoittaa sähköpostitse ja mainitsee, että olisi valmis myymään Simpexin.

Melnikov on puhelimessa empivämpi. Norjalaisille meni hänen mukaansa noin 20 000 suodatinta vuodessa, nyt pitää vain odottaa poliittista muutosta. Sillä aikaa Melnikov kehittää uutta teknologiaa Krimille, joka kärsii sekin puhtaan veden puutteesta. Ongelmat ovat tulleet lähelle.

Hädänalaisten pelastajaksi suunniteltu vedensuodatin jäi siis itse jumiin Krimin sota-alueelle, kahteen vihollistehtaaseen, joiden tuotantolinjat seisovat.

Tämä on Neroxin koko tarina, ainakin toistaiseksi.

Tai ei sittenkään: suomalaisesta juomavesi.net-osoitteesta tulee vastaus suodatintiedusteluun. Kyllä, Neroxia olisi saatavilla. Mies nimeltä Svante Lehtinen on hankkinut suodattimia myytäväksi suoraan Krimiltä ennen kriisiä. Kuultuaan jutusta hän sanoo:

“Tutustuin vedensuodattimiin survivalismi-harrastukseni myötä ja päätin ystäväni kanssa kokeilla, josko siitä syntyisi vielä bisnestä. Harrastukseksi jäi!”

Tässä artikkelissa käytetyt lähteet.

 

Aihe

Suomi 100 – Sitra 50

Itsenäinen Suomi täyttää sata vuotta vuonna 2017. Se on Suomen suuri vuosi, joka rakennetaan yhdessä. Se on myös Sitran juhlavuosi – perustihan eduskunta Sitran lahjaksi 50-vuotiaalle itsenäiselle Suomelle. Juhlimme tulevaisuustyön merkeissä – tule mukaan!

Kirjoittaja

Noora Mattila

Toimittaja

Julkaistu

JATKA AIKAMATKAA

T&k-rahoittajasta yhteiskunnalliseksi muutosagentiksi.

Lisää tarinoita 90-luvulta

Vielä yhdet?

Mistä on kyse?