Esimerkit
Arvioitu lukuaika 1 min

Vuoden kiertotalouskunta -kilpailu innostaa paikallisiin kiertotaloustekoihin

Millaisia kiertotaloustekoja sinun kunnassasi jo tehdään? Kuntaliitto ja Suomen ympäristökeskus SYKE kruunaavat vuosittain kiertotalouden edelläkävijäkunnan.

Julkaistu

Haaste

Kunnallisilla toimijoilla on keskeinen rooli uusien kiertotalousratkaisujen mahdollistamisessa esimerkiksi hankintojen, kaavoituksen ja kunnallisten palveluiden myötä. Kaikissa kunnissa ei kuitenkaan vielä edistetä kiertotaloutta ja tuoda sen mahdollisuuksia esiin.

Ratkaisu

Kuntaliitto ja Suomen ympäristökeskus SYKE rohkaisevat suomalaisia kuntia kiertotalouden mukaiseen toimintaan kilpailulla, jossa palkitaan vuoden kiertotalouskunta. Kilpailun kriteerit voivat liittyä eri teemaan vuosittain ja niihin voi kuulua esimerkiksi kuluttajien kestävien valintojen mahdollistaminen, kiertotaloutta edistävän yhdyskuntarakenteen edistäminen ja kestävät julkiset hankinnat. Kilpailun kautta jaetaan myös tietoa siitä, millaisia toimenpiteitä kunnat voivat tehdä kiertotalouden edistämiseksi.

Mistä on kyse?