EU-säädösaineistolla koulutettu avoimen lähdekoodin tekoälymalli EurLexGPT voisi helpottaa sääntelyn noudattamista ja tukea sen automatisointia yrityksissä. Sitra etsii kumppaneita kehitystyöhön.
Sitra tutkii mahdollisuuksia EU-sääntelyyn erikoistuneen tekoälymallin EurLexGPT:n kehittämiseksi. Kyseessä olisi avoimen lähdekoodin tekoälymalli, joka olisi suunniteltu EU:n lainsäädäntöaineistojen käsittelyyn.
Toteutuessaan malli hyödyttäisi ja toimisi työkaluna muun muassa sääntelyteknologiayrityksille, jotka kehittävät teknologisia ratkaisuja helpottamaan sääntelyn noudattamista.
EurLexGPT nojaa Sitran aiemmin rahoittamien kokeilujen oppeihin ja tuloksiin. Kokeiluissa generatiivista tekoälyä hyödynnettiin muun muassa ministeriöissä lainvalmistelun tukena.
Sitra on rakentanut Suomessa sääntelyteknologia-alan ekosysteemiä yhdessä yritysten, viranomaisten ja muiden kumppanien kanssa.
Yli 60 prosenttia eurooppalaisista yrityksistä on kertonut kyselyssä monimutkaisen sääntelyn jarruttavan niiden investointihaluja. Euroopan komissio pyrkii keventämään yritysten raportointivelvoitteita ja hallinnollista taakkaa.
Tekoälyn avulla sääntelyn noudattamista on mahdollista automatisoida. Se voisi vahvistaa eurooppalaisten yritysten kilpailukykyä unionin monimutkaisessa sääntely-ympäristössä navigoitaessa. Tekoälymallin ja sitä hyödyntävien sovellusten avulla yritykset voisivat automatisoida sääntelyn noudattamista ja vähentää hallinnollista taakkaa.
Sääntelyn monimutkaisuutta helpottaville teknologisille ratkaisuille on tulevaisuudessa kysyntää. Tämä synnyttää uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Malli voisi vahvistaa sääntelyteknologian ratkaisuja tarjoavan yrityssektorin kasvua.
Työ tekoälymallin parissa kytkeytyy Sitran pyrkimyksiin edistää teknologista omavaraisuutta ja kestävää kasvua Euroopassa.
Sitran rahoittaman selvityksen mukaan säädösaineistojen tekoälymalli olisi teknisesti ja juridisesti toteutettavissa.
Selvitys kuvaa mallin kehittämisen osat ja vaiheet. Niitä olisivat esimerkiksi EU-oikeuden tietokanta, kielimallin hienosäätö ja RAG-järjestelmä hallusinaatioiden vähentämiseksi sekä järjestelmän testaamisen laadukkaalla vertailuaineistolla, kuten EU-lainsäädännön tenttikysymyksillä.
Lisäksi mallin tueksi tulisi selvityksen mukaan laatia käyttöopas, joka kuvaa mallin rajoitteet ja riskit.
Etsimme EurLexGPT-hankkeeseen kumppaneita, jotka haluavat edistää vastuullista tekoälyä, oikeudellista innovaatiota ja Euroopan johtoasemaa digitaalisessa taloudessa.
Rakennamme EU-tason sääntelyteknologiaekosysteemiä yhdessä yritysten, viranomaisten ja muiden kumppanien kanssa.
Sitran teettämä julkaisu EurLexGPT:n osista: Designing EurLexGPT: Foundational Components for a Domain-Specific AI for European Legislative Data (2025)
Sitran raportti sääntelyteknologioiden mahdollisuuksista: Enabling the responsible use of technology at scale – Why Europe needs a regulatory technology innovation ecosystem (2023)
Sitra on rahoittanut pk-yrityksille suunnattujen sääntelyteknologiatyökalujen kehittämistä EU-sääntelyn hallintaan: Työkalut digisääntelyn soveltamiseen liiketoiminnassa
Johtaja
+358 294 618 525
kristo.lehtonen@sitra.fi
Johtava asiantuntija
+358 294 618 283
tiina.vainio@sitra.fi
Vanhempi neuvonantaja
+358 294 618 420
reijo.aarnio@sitra.fi