Sivistysihanteen jäljillä

Usein esitetyn näkemyksen mukaan sivistysihanne on kriisissä tai katoamassa kokonaan. Sivistyksen ovat korvanneet sellaiset käsitteet kuin asiantuntijuus tai jatkuva oppiminen, toisaalta puhutaan kulttuurisesta pääomasta tai henkisestä kasvusta. Sivistystä pidetään usein vanhanaikaisena ideana, jolla on yhteys niin kansallismielisyyteen kuin kulttuurielitismiin. Silti sivistyksellä on ollut merkittävä rooli eurooppalaisten instituutioiden, kuten yliopistojen, demokratian tai hyvinvointivaltion, kehityksessä. Sivistykselliset oikeudet ovat keskeinen osa kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia ja ne on kirjattu myös Suomen perustuslakiin.

Tämän muistion tarkoituksena on esitellä modernin sivistyskäsitteen historiaa ja sen keskeisiä murroskohtia nykyajan näkökulmasta. Sen tavoitteena on ymmärtää moderniin sivistyskäsitykseen sisältyviä ihanteita, jännitteitä ja vastakkainasetteluja. Moderni sivistys on mainettaan monipuolisempi ajatusperinne, jonka ytimessä on ollut ajatus tiedollisen, eettisen ja poliittisen arvostelukyvyn tasapainosta sekä käsitys ihmisestä jatkuvasti itseään kehittävänä olentona. Sivistys on kytkeytynyt myös modernin kulttuurin ja julkisuuden käsitteisiin.

Sivistyskäsitteen murrokseen ovat vaikuttaneet keskeisesti 1800-luvulta alkanut tiedon järjestelmän hajaantuminen, luonnontieteellisen tiedon voittokulku sekä ihmiskäsityksen muutos, jotka ovat haastaneet monet klassisen sivistyskäsitteen ihanteista. Erityisen voimakkaasti sivistysihanteen kriisiytymiseen vaikuttivat 1900-luvun kaksi maailmansotaa, jotka kyseenalaistivat niin tieteellisen edistysuskon, teknologisen optimismin kuin käsityksemme kansallisaatteen ja kasvatuksen tehtävistä.

Sivistystä ei ole kuitenkaan syytä haudata. Monet nykypäivän suurista haasteista kuten ilmastonmuutos tai yhteiskunnallinen eriarvoisuus edellyttävät monipuolista tiedollisen, eettisen ja poliittisen ajattelun yhdistämistä. Ajatus sivistyneestä keskustelusta demokraattista järjestelmää tukevana periaatteena on edelleen ajankohtainen. Sivistyksellä on edelleen itseisarvo, mutta sen sisältöä ja mahdollisuuksia on pohdittava myös oman aikamme haasteista käsin.