Julkiselle sektorille suunnattujen rahoitushakujen lisäksi panostamme ylimmän johdon ja organisaatioiden kyvykkyyden uudistamiseen.
Uusi, kumppaneidemme kanssa kehitteillä oleva Ylimmän johdon -konsepti vie johtajuuskyvykkyytesi tekoälyaikaan, organisaatiosi teknologiamurroksen kehityksen ytimeen ja suomalaisen julkisen sektorin datan ja tekoälyn hyödyntämisen edelläkävijäksi.
Käynnistämme Ylimmän johdon bootcamp -kokonaisuuden kutsuvierastilaisuudella, jossa on luvassa kansainvälisten ja kansallisten huippuasiantuntijoiden puheenvuoroja, keskusteluja ja verkostoitumista johdon kesken.
Tapahtuma on suunnattu julkisen sektorin ylimmälle johdolle, jotka haluavat kehittää osaamistaan datan ja tekoälyn hyödyntämisessä. Tapahtuman tavoitteena on tukea johtajia heidän matkallaan kohti innovatiivisempaa ja tehokkaampaa julkista sektoria.
Ohjelmassa on kansainvälisten ja kansallisten huippuasiantuntijoiden puheenvuoroja, inspiroivia keskusteluja sekä yhteistä työskentelyä. Osallistujat pääsevät kuulemaan uusimmista trendeistä ja parhaista käytännöistä, jotka auttavat heitä johtamaan organisaatioitaan tehokkaammin ja innovatiivisemmin.
Tilaisuus on ensimmäinen osa kokonaisuutta, jolla tuemme johdon osaamista datan ja tekoälyn mahdollisuuksien hyödyntämiseen julkisella sektorilla.
Kutsuvierastilaisuus järjestetään Sitran toimitiloissa Helsingin Ruoholahdessa.