Live
Työttömien mahdollisuudet elinikäiseen oppimiseen
Verkkotapahtuma

Työttömien mahdollisuudet elinikäiseen oppimiseen

Nopeasti muuttuvassa maailmassa jokaisella tulisi olla mahdollisuus kehittää osaamistaan eri elämäntilanteissa. Miten työttömät kokevat mahdollisuutensa osaamisen kehittämiseen? Miltä aihe näyttää työttömiä ohjaavien ja työ- ja elinkeinotoimiston työntekijöiden näkökulmista?

Huom! Tilaisuus järjestetään virtuaalisesti ZOOM-alustalla alkaen jo klo 8.45.

Esittelemme verkkotilaisuudessa moniäänisen kokonaiskuvan osaamisen kehittämisen mahdollisuuksista ja haasteista työttömien silmin. Julkistamme verkkolähetyksessä muistion, jossa äänen saavat työttömät, heitä ohjaavat oppilaitosten, kuntien ja kolmannen sektorin neuvojat sekä työ- ja elinkeinotoimiston työntekijät.

Kun henkilö jää työttömäksi, jää hän samalla työssä tapahtuvan oppimisen ulkopuolelle. Mitä mahdollisuuksia yksilöllä on kehittää osaamistaan silloin, kun hän saa työttömyyskorvausta? Miten osaamisen kehittäminen vaikuttaa työnhakijan työllistymiseen?

Lisäksi muistiossa kaksi sosiologia ja kolme taloustieteilijää tarkastelee työttömien osaamisen kehittämistä nuorten, harkinnanvaraisuuden, henkisen pääoman ja työllistymisen näkökulmista.

Ilmoittaudu verkkotilaisuuteen yllä olevasta linkistä.

Verkkotilaisuuden puhujat näet alla olevasta ohjelmasta. He kommentoivat verkkolähetyksessä muistion esille nostamia keskeisiä kysymyksiä. Kenen kuuluisi kantaa vastuu työttömän henkilön osaamisen kehittämisestä?

Tervetuloa mukaan!

#osaamisenaika

Mistä on kyse?