archived
Arvioitu lukuaika 2 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

19 yritystä avaa kiertotalouden kiinnostavimpien listan

Kiertotalouden kiinnostavimmat on Sitran kokoama uusi lista, jolla esitellään Suomen inspiroivimmat kiertotalouden yritysesimerkit. Aluksi listaus kertoo 19 suomalaisyrityksen uudenlaiset liiketoimintamallit, mutta vuoden kuluttua listalla odotetaan olevan jo sata yritystä. Sitra haastaakin listallaan suomalaisyritykset vastaamaan muuttuvan maailman tarpeisiin.

Julkaistu

Uudella listalla kiinnostavimmat esimerkit on jaoteltu erilaisten kiertotalouden liiketoimintamallien mukaan. Uudenlaisia liiketoimintamalleja tarvitaan, jotta materiaalit ja arvo pysyvät kierrossa mahdollisimman pitkään sekä hukkaa ja jätettä syntyy mahdollisimman vähän. Kiertotaloudessa yritykset luovat tuotteille lisäarvoa palveluilla ja älykkyydellä. Arvon suurin lisäys voi syntyä muun muassa laitteiden huollosta, uudelleenkäytöstä ja uudelleenvalmistuksesta.

Listalla on esimerkiksi oululainen Valtavalo, joka myy valaistusta valaisimien sijaan, taloyhtiöille ja yrityksille yhteiskäyttöautopalvelua tarjoava EkoRent ja ylijääneiden rakennuseristeiden kierrätysmenetelmää tarjoava Eko-Expert. Suomalaisomisteinen Swap.com puolestaan helpottaa yhdysvaltalaisten tavaroiden kierrätystä verkkokaupallaan ja traktorivalmistaja Valtra tarjoaa tehtaalla kunnostettuja vaihteistoja vaihtoehtona kokonaan uusille.

Päivittyvää listaa kokoaa Sitran kiertotaloustiimi. Listaus perustuu neljään arviointikriteeriin, jotka ovat mielenkiintoisuus, liiketoiminta, ratkaisun skaalattavuus ja vaikuttavuus.

”Listalle pääsemisen kriteerit tiukentuvat samaan tapaan kuin autojen päästörajat ratkaisujen yleistyessä”, sanoo kiertotalouden johtava asiantuntija Kari Herlevi Sitrasta.

Listan tavoitteena on myös lisätä ymmärrystä siitä, mitä kiertotalouden toimintamallit käytännössä tarkoittavat eri yrityksille ja heidän asiakkailleen. Tarkoitus on tarjota myös yrityksille inspiraation siemeniä ja innostavia ideoita oman liiketoiminnan kehittämiseksi.

Sitra haastaa nyt suomalaiset yritykset vastaamaan siihen muutokseen, johon fossiilisista polttoaineista, ylikulutuksesta ja neitseellisten raaka-aineiden käytöstä irrottautuminen on viemässä. Maailman markkinat ovat avoinna edelläkävijöiden ratkaisuille, mutta ehdimmekö hyödyntää edelläkävijyydestä saatavan etulyöntiaseman?

”Listalla on nyt 19 yritysesimerkkiä. Pääsemmekö sataan esimerkkiin siihen mennessä, kun Suomi täyttää sata vuotta?” Herlevi kysyy yrityksiltä. Sitra julkaisee seuraavan Kiertotalouden kiinnostavimmat –listan keväällä 2017.

Selaa Kiertotalouden kiinnostavimmat -listaa alla:

You need to accept statistics-cookies to display content from Slideshare

Open cookie settings

Kiertotalouden kiinnostavimmat from Sitra / Ekologinen kestävyys

Myös Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n Syty kiertotaloudesta -julkaisu kertoo suomalaisyrityksistä, jotka ovat jo tehneet toisin ja miten uusi, kiertotalouden mukainen liiketoiminta on saanut alkunsa.

Mistä on kyse?