uutiset
Arvioitu lukuaika 3 min

Haemme Demokratia-teemalle assistenttia

Innostutko sidosryhmätyöstä ja asiakkuudenhallinnasta? Sytytkö työpajojen ja tilaisuuksien toteuttamisesta? Entä kiinnostaako hanketyön tuki?

Julkaistu

Sitra on suomalaisten tulevaisuustalo, joka ennakoi tulevaisuuteen vaikuttavia ilmiöitä, kehittää ja selvittää uusia ratkaisuja ja tekee ennakkoluulottomia kokeiluja yhdessä eri sektoreiden kanssa. Toimintaamme ohjaa visio, jonka mukaan Suomi ja suomalaiset menestyvät rakentamalla reilua, kestävää ja innostavaa tulevaisuutta, jossa ihmiset voivat hyvin maapallon kantokyvyn rajoissa. Strategiamme mukaisesti tavoittelemme laaja-alaisia yhteiskunnallisia muutoksia ja vaikuttavuutta.

Mikäli vastasit kyllä edellisiin kysymyksiin, saatat olla juuri oikea henkilö Demokratia ja osallisuus -teemalle. Haemme assistenttia erityisesti teeman eduskuntahankkeen tueksi määräaikaiseen työsuhteeseen 31.10.2023 asti.

Demokratian elinvoimaan ja osallisuuteen liittyviä kysymyksiä pohditaan parhaillaan ympäri maailmaa. Suomella ja Sitralla on hyvät lähtökohdat kehittää ja tukea ideoita, toimintatapoja ja yhteistyön malleja, jotka vaikuttavat demokratian tulevaisuuteen. Sitran visiona on, että Suomi ja suomalaiset menestyvät rakentamalla reilua, kestävää ja innostavaa tulevaisuutta, jossa ihmiset voivat hyvin maapallon kantokyvyn rajoissa. Tämä ei voi onnistua ilman vahvaa osallisuutta ja demokratiaa.

Demokratia-teeman Eduskunta-hankekokonaisuus tukee eduskuntatyön ja lainsäädäntöprosessien uudistamista, jotta päätöksenteko olisi nykyistä läpinäkyvämpää ja kansalaisia osallistavampaa. Uudistamisen tueksi toteutetaan mm. erilaisia selvityksiä ja työpajoja yhteistyössä eduskunnan, valtioneuvoston ja muiden kumppaneiden kanssa.

Assistentin tehtävässä Demokratia-teemalla ja Eduskunta-hankekokonaisuudessa painottuu sidosryhmätyö, kuten tapaamisten ja työpajojen organisointi, asiakkuudenhallinta (CRM) ja muita hallinnollisia tehtäviä, kuten projekti- ja hanketyön tuki sekä hankinta- ja sopimusprosesseja.


Odotamme Sinulta  

  • innostunutta ja tehokasta työotetta sekä kykyä toimia moneen eri projektiin ja hankkeeseen liittyvissä tehtävissä samanaikaisesti
  • hyviä tietoteknisiä taitoja sekä järjestelmien / työkalujen hallintaa ja paloa etenkin asiakkuudenhallintaan (sidosryhmätietojen tallennus ja ylläpito sekä päivittäminen) ja asiakkuusdatan analysointiin
  • sujuvaa suullista ja kirjallista englannin kielen taitoa ja ruotsin kieli katsotaan eduksi
  • hyviä vuorovaikutus- ja kommunikointitaitoja ml. suullinen ja kirjallinen ilmaisu
  • kiinnostusta demokratiaan ja yhteiskunnalliseen osallistumiseen
  • tehtävään soveltuvaa koulutusta (esim. tradenomi).


Tarjoamme Sinulle

  • monipuolisia assistentin tehtäviä yhteiskunnallisesti merkityksellisessä työssä sekä mahdollisuuden työskennellä vauhdikkaassa ja innostavassa työyhteisössä
  • näköalapaikan eduskunnan toimintaan sekä uusien ratkaisujen ja toimintamallien kehittämiseen
  • Sitran assistenttien verkoston, joka tukee osaamisen sekä ajankohtaisten asioiden ja hyvien käytäntöjen jakamisessa
  • nykyaikaiset työtilat ja -välineet Helsingin Ruoholahdessa sekä mahdollisuuden osittaiseen etätyöhön.

Tehtävässä menestyminen edellyttää erittäin hyvää organisointi- ja paineensietokykyä. Teeman ja eduskuntahankkeen työ on hektistä ja tavoitteellista projektityötä. Assistentilta odotetaan kykyä hypätä nopeasti liikkuvaan junaan sekä oma-aloitteisuutta asioiden eteenpäin viemisessä.

Kiinnostuitko?

Mikäli tunnistit itsesi ilmoituksesta ja kiinnostuit tehtävästä, täytä hakemuslomake palkkatoiveineen ja liitä mukaan hakemuksesi sekä CV:si osoitteessa uratori.mps.fi 26.9.2021 mennessä.

Lisätietoja tehtävästä antaa johtava asiantuntija Tuula Tiihonen pe 17.9. klo 12–14 sekä to 23.9. klo 13–14, puh. 040 160 9070. Voit olla yhteydessä myös MPS:n konsulttiin Sani Kaajakseen maanantaina 20.9. klo 14-15.30, puh. +358 20 746 9453.

Ota yhteyttä

Mistä on kyse?