archived
Arvioitu lukuaika 2 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Miten tulevaisuudesta puhutaan YouTubessa?

Osana Seitsemän sisarusta tulevaisuudesta -kiertuetta selvitämme, miten tulevaisuuskeskustelua voitaisiin käydä nuorten kanavissa.

Julkaistu

Tuoreen vaikuttavuusselvityksen mukaan YouTube-videot tavoittavat enemmän 15–25-vuotiaita kuin televisio. Jopa 97 prosenttia 15–21-vuotiaista suomalaisista viettää aikaa tubettajien tuottaman sisällön parissa.

Teemme kokeilun suomalaisten YouTube-vaikuttajien kanssa. Kuulostelemme yhdessä, millaisia tulevaisuusviritteisiä yhteiskunnallisia keskusteluja näissä viihteelliseksi koetuissa ympäristöissä voisi käydä. Veikkaamme, että nuoria kiinnostaa ympäristö ja robotiikka siinä missä skeittiparkit ja diskotkin.

Dataa kerätään verkon YouTube-keskusteluista ja ryhmä nuoria pohtii sen pohjalta tulevaisuutta. Loppuvuodesta näemme, millaisen ilmiasun pohdinnan lopputulos saa. On tärkeää, että sata vuotiaan Suomen nuorilla on oma ääni. He eivät ole osallistamisen kohde, vaan yhdessä mukana tekemässä tulevaisuutta.

Seitsemän sisarusta tulevaisuudesta -kiertue ja näyttely tiedekeskus Heurekassa ovat fyysisiä tiloja ja kohtaamispaikkoja, joissa keskustelua voi jatkaa.

Seitsemän sisarusta tulevaisuudesta lähtee kiertueelle nuorten tapahtumiin ympäri Suomen

Tulevaisuustalo yhdisti voimansa tiedekeskuksen kanssa tehdäkseen tulevaisuuskeskustelusta kokemuksellista. Ovet tulevaisuuden Jukolaan, eli vuorovaikutteiseen tulevaisuusnäyttelyyn avautuvat Heurekassa marraskuussa, mutta sitä ennen sisarushahmoja rakennetaan nuorten tapahtumissa ympäri Suomea.

Toiminnallinen kiertue virittää ajattelemaan. Nuoret kävijät pääsevät rakentamaan Heurekan näyttelyn päätähtiä eli tulevaisuuden sisarushahmoja omilla valinnoillaan. Sitra ja Heureka ovat kiinnostuneita, millaisena nuoret näkevät tulevaisuuden -kuinka moni valitsee vielä punaisen tuvan vai viekö voiton kuitenkin serverihotelli. Entäpä hahmojen tyyli, olisiko se pitsiä, puukuitua vai sittenkin nahkatakki?

Tapahtumien osallistujat pääsevät juttelemaan valinnoistaan sympaattisen ystävärobotti Pepperin kanssa. Pepper kertoo, miten valinnoista tulee yhteensä yksilöitä suurempia. Tulevaisuus tehdään yhdessä ja jokaisen rooli on tärkeä. Ensimmäisenä kiertue suuntaa Oulun Tietomaahan 7.–8. maaliskuuta.

7.-8.3. Tietomaa, Oulu
6.4. Me-talo, Pansio, Turku
11.-12.5. SciFest, Joensuu
31.5. ToukoFest, Jyväskylä
10.-11.7. SuomiAreena, Pori
11.-12.8. Tubecon, Helsinki
18.-19.8. Ijahis Idja, Inari

Katso lisätietoja ja tee testi, ketä sisaruksista sinä muistutat eniten osoitteessa https://www.heureka.fi/7sisarusta/

Tulevaisuustalo Sitra perustettiin, kun Suomi täytti 50 vuotta 1967. Juhlimme 50-vuotista taivaltamme tulevaisuustyön merkeissä. Seitsemän sisarusta tulevaisuudesta -näyttely on osa Sitran juhlavuotta sekä virallista Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa

Mistä on kyse?