Arvioitu lukuaika 3 min

Sitra etsii resurssiviisaita ideoita

Sitra etsii resurssiviisaita ideoita. Osallistu tästä!

Kuva: Jutta Johansson

Julkaistu

Tule mukaan ideoimaan luonnonvaroja säästävää ja hyvinvoivaa kaupunkia! Etsimme raaka-aineita ja energiaa säästäviä sekä hyvinvointia lisääviä ideoita, joiden avulla Jyväskylästä tehdään resurssiviisas kaupunki. Ideoiden hakuaikaa on jatkettu 3.6. saakka, joten ehdit vielä jättää oman ideasi mukaan! Tutustu jo annettuihin ideoihin tästä.

Onko sinulla, yhteisölläsi tai yritykselläsi idea tai hanke, joka liittyy luonnonvarojen viisaampaan käyttöön ja kestäviin elämäntapoihin? Etsiikö ideasi toteuttajaa? Tuo ideasi kaikkien tietoisuuteen ja tee siitä totta!

Resurssiviisas idea voi liittyä esimerkiksi asumiseen, liikkumiseen, ruokaan, energiaan, veteen tai jätteiden hyödyntämiseen. Lähtökohtana on, että idea säästää luonnonvarojen käyttöä. 15 parasta ideaa pääsee jatkojalostukseen ja niitä kokeillaan käytännössä. Jätä ideasi verkkoon kesäkuun 3. päivään mennessä, niin olet mukana!

Millaisia ideoita etsimme?

Resurssiviisas idea voi liittyä esimerkiksi

  • Kestävien elämäntapojen edistämiseen
  • Uusiutuvaan lähienergiaan
  • Asumisen energiansäästöön
  • Tilankäytön ja materiaalikierron tehokkuuteen
  • Liikkumisen korvaamiseen virtuaaliratkaisuilla
  • Julkisen ja kevyen liikenteen kehittämiseen
  • Lähiruokaan ja kaupunkiviljelyyn
  • Jakamistalouteen eli resurssien yhteiskäyttöön
  • Paikallisuuden ja ekotehokkuuden parantamiseen

Etsimme etenkin sellaisia innovatiivisia ideoita, joissa kehitetään rohkeasti uudenlaisia toimintatapoja. Tärkeintä on tuoda esille se, mitä ongelmia haluatte ratkaista, mitä haluatte kehittää ja miten, sillä haemme hyviä, tavoitteellisia kehittämisajatuksia. On hyvä, jos idean vaikutusta voidaan mitata. Idea voi olla uusi tai liittyä jo käynnissä olevaan hankkeeseen.

Ideoinnissa kannattaa käyttää apuna ja inspiraationa tietokirjailija Jussi Laitisen Resurssiviisaus-tietopakettia.

Parhaat ideat kokeiluiksi ja pilottihankkeiksi

Ideoista valitaan 15 parasta jatkojalostukseen yhdessä Sitran ja Jyväskylän kaupungin kanssa. Jatkojalostuksessa ideasta muotoillaan yhteiskehittelynä enintään neljä viikkoa kestävä käytännön kokeilu, joka pyrkii testaamaan ideaa ja sen konkreettisia vaikutuksia käytännössä. Jatkojalostuksessa ideoita voidaan muokata tai yhdistää muiden ideoiden kanssa. Kaikki kokeilut toteutetaan Jyväskylän alueella tämän vuoden aikana.

Sitra osallistuu kokeiluihin rahoituksen, asiantuntijoiden ja erilaisten yhteistyöprosessien muodossa. Yksityiskohdista sovitaan tapauskohtaisesti kokeilujen toteuttajien kanssa. Sitran rahoitus kokeiluun voi olla 0-8000 euroa. Se voi kohdistua muun muassa ulkopuolisten asiantuntijoiden kuluihin, viestintään ja tiedon levittämiseen sekä seuranta- ja arviointitutkimuksiin.

Kokeilujen jälkeen Sitra voi olla mukana edistämässä parhaiden kokeilujen kehittämistä pilottihankkeeksi. Pilottivaiheessa kokeiluja voidaan myös yhdistää.

Toimi näin

Laita meille ideasi kuvaus ja muut tiedot lomakkeella alla olevan linkin kautta 3.6.2013 mennessä.

Kaikki ideat julkaistaan avoimesti verkossa. Nimesi ei tule näkyviin verkkoon. Älä kerro kyselyssä yrityssalaisuuksia. Jos sinulla on resurssiviisautta edistävä liiketoimintaidea, joka vaatii salassapitoa, ota yhteyttä Sitran johtavaan asiantuntijaan Lari Rajantiehen lari.rajantie(at)sitra.fi.

Ideat arvioidaan ja parhaiden ideoiden jättäjiin otetaan yhteyttä kevään ja kesän 2013 aikana. Kerromme prosessin etenemisestä myös Resurssiviisaus-sivullamme Facebookissa.

 
Jätä ideasi tästä linkistä.


Ideakuulutus on osa Sitran ja Jyväskylän kaupungin Kohti resurssiviisautta -hanketta, jolla edistetään luonnonvarojen viisaampaa käyttöä sekä vähennetään haittoja ympäristölle yhteistyössä kaupunkilaisten, yritysten ja yhteisöjen kanssa. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että asukkaat elävät ekologisesti kestävää elämää ja voivat kehittää asuinkuntaansa resurssiviisaita toimintatapoja. Yritykset menestyvät kestävällä tavalla ja kasvattavat kilpailukykyä yritysten välisten synergioiden kautta. Energiatehokkuus paranee, päästöt vähenevät, paikallistalous kohenee ja omavaraisuus kasvaa. Lue lisää
www.sitra.fi/resurssiviisaus

Aihe

Resurssiviisaus

Luonnonvarojen hupeneminen, väestönkasvu ja ilmastonmuutos pakottavat yhteiskunnat ympäri maailmaa muuttumaan tehokkaammiksi ja vähäpäästöisemmiksi. Resurssien viisas käyttö on nousemassa kansainväliseksi kilpailuvaltiksi.

Julkaistu

Suosittelemme

Mistä on kyse?