uutiset
Arvioitu lukuaika 2 min

Sitran selvitys maksukorttien käytöstä “koronapasseina” valmistui

Lähimaksuratkaisun käyttämiselle ei ole merkittäviä teknisiä esteitä. Selvitystyön tulokset ovat nyt vapaasti suomalaisen yhteiskunnan hyödynnettävissä.

Kirjoittaja

Jukka Vahti

Projektijohtaja, Digitaalinen valta ja demokratia

Julkaistu

Sitra on kevään aikana selvittänyt maksukorttien ja -päätteiden hyödyntämisen mahdollisuuksia kansalaisten koronastatuksen todentamisessa.

Työ on nyt valmistunut ja sen tulokset ovat vapaasti kenen tahansa hyödynnettävissä. Selvitystyöhön on kuulunut niin toimintamallin juridinen arviointi, teknologisten ratkaisujen selvittäminen, mahdollisten proof-of-concept -kokeilujen toteutuksien kuvaaminen, lausunnon pyytäminen yhdenvertaisuusvaltuutetulta sekä kyselytutkimus siitä, mitä suomalaiset ajattelevat yhteiskunnan ja talouden avaamisesta tiukimpien koronarajoitusten jälkeen.

Selvitystyön tulokset voi tiivistää niin, että maksukorttien käytölle ei näy olevan merkittäviä teknisiä esteitä. Myöskään esimerkiksi yhdenvertaisuuden näkökulmasta ei kaikissa tilanteissa näytettäisi tarvittavan uutta lainsäädäntöä. Sen sijaan yhdenvertaisuuden näkökulmasta kaivattaisiin vielä laajempaa kansallista keskustelua ja linjauksia sekä viranomaisohjeita siitä, miten yhdenvertaisuus ymmärretään koronakriisin kaltaisissa poikkeusoloissa. Yhdenvertaisuusvaltuutetun lausunnon löydät kokonaisuudessaan täältä.

Luotettavia ratkaisuja terveysstatuksen osoittamiseen tarvitaan nyt ja vastedes

Toukokuussa tehdyn kyselytutkimuksen tulosten perusteella suomalaiset suhtautuvat hyvin myötämielisesti siihen, että negatiivisen koronastatuksen henkilöillä, eli vastikään testatuilla, rokotetuilla tai korona sairastaneilla, olisi vapaampi liikkumisoikeus ja suurempi vapaus käyttää palveluita kuin niillä, jotka eivät pysty negatiivista koronastatustaan osoittamaan. Tätä mieltä oli 59 prosenttia kyselytutkimukseen vastanneista.

Koronastatuksen todistamisessa suomalaiset käyttäisivät mieluiten puhelimeen terveydenhuollosta ladattua QR-koodia (51 prosenttia kyselytutkimukseen vastanneista). Toiseksi suosituin tapa oli tulostettu paperi tai todistus 25 prosenttia vastanneista). Maksukortin lähimaksuominaisuus oli näitä epäsuositumpi (yhdeksän prosenttia vastanneista).

Yksi selvitystyön keskeinen johtopäätös on, että joko nykyiseen koronapandemiaan tai tuleviin pandemioihin liittyen vastedes tullaan tarvitsemaan luotettava, maailmanlaajuisesti hyödynnettävissä oleva ja tietoturvallinen tapa todistaa henkilön terveysstatus muuallakin kuin kansallisvaltioiden rajoilla.

Selvitystyön loppuyhteenvedossa on kuvattu POC-tapauskokeilu, jolla maksukorttien hyödyntämistä tähän tarkoitukseen voidaan tarvittaessa ja haluttaessa käytännössä kokeilla.

Lisätiedot ja tiedustelut selvityksen loppuyhteenvedosta: Antti Kivelä, johtaja, Uudistusmiskyky-teema, antti.kivela@sitra.fi, puh. +358404827435

Tekstiä on päivitetty 16.12.2021