Soteuttajan tehtävänä on toimia kuntatoimijoiden kumppanina ja yhteistyön fasilitaattorina alueellisten sote-verkostojen kehittämisessä. Roolissasi järjestät sekä tuet verkostoitumistilaisuuksien järjestämistä ja toteutat niihin liittyvää viestintää erityisesti digitaalisissa kanavissa. Soteuttamon lisäksi työnkuvaasi kuuluu Ihminen edellä-avainalueen hankeviestintään liittyviä tehtäviä. Saat työhösi tukea tiimin muilta jäseniltä sekä yhteistyökumppaneiltamme.
Odotamme sinulta
Innostava ote tekemiseen ja erilaisten sidosryhmien hallinta ovat soteuttajan keskeisiä kyvykkyyksiä. Verkostofasilitaattorina osaamista tarvitaan erityisesti vuorovaikutuksesta, ei niinkään sotesta. Aiempi työkokemus terveyden, hyvinvoinnin, sosiaalialan tai esimerkiksi yhteisöjen kehittämisen parista on luonnollisesti eduksesi. Osaat esittää ideoita innostavasti ja langat pysyvät käsissäsi kiireenkin keskellä. Et tarvitse hakukonetta ymmärtääksesi (ainakin pintapuolisesti) mitä esimerkiksi hackathon tai joukkoistaminen tarkoittavat – osaat ehkä myös suunnitella erilaisia kehittämisen malleja tai olet kiinnostunut oppimaan niistä lisää. Osaat itsenäisesti edistää projekteja ja yhdessä määriteltyjä tavoitteitasi.
Koet verkostojen ja yhteisöjen rakentamisen intohimoksesi, mikä välittyy tekemisestäsi – ehkä myös sosiaalisen median kautta? Ehkä pidät myös blogien kirjoittamisesta? Olet keskeinen dynamo sote-verkostojen kehittymisessä, joten et hätkähdä myöskään esiintymistä ihmisten edessä. Halu oppia ja into olla rakentamassa erilaisten toimijoiden – kuten muun muassa kuntien, startupien, isojen yritysten tai järjestöjen – yhteistyötä on sinulle luontaista. Roolissasi pääset vaikuttamaan sosiaali- ja terveydenhuollon sekä siten myös yhteiskuntamme tulevaisuuteen – toivottavasti myös uusien ihmislähtöisten palveluinnovaatioiden syntyyn.
Kiinnostuitko? Toimi näin
Tehtävä on määräaikainen, kestoltaan noin kaksi vuotta ja edellyttää matkustamisvalmiutta lähinnä kotimaassa. Innostava tiimi tukee ja kannustaa arjen askareissa, mutta tarvitsisimme nyt sinun apuasi. Kokemus yritys- ja startup -maailmasta on etu.
Lisätietoja tehtävästä antaa projektijohtaja Tuula Tiihonen ti 28.3. klo 15-16 tai ke 29.3. klo 10-11 numerosta 040 160 9070.
Lähetäthän hakemuksesi ja CV:si palkkatoivomuksineen meille viimeistään 2.4.2017 täällä.