uutiset
Arvioitu lukuaika 3 min

Suuryritykset hakevat kasvua kiertotaloudesta LOOP Venturesin avulla

Unilever Finland, Valio, Kesko ja joukko muita yrityksiä kehittävät kestävämpää ruoantuotantoa ja parempia vaihtoehtoja muoville uudessa kiertotalouskiihdyttämö LOOP Venturesissa. Suuryritykset ja kasvuyritykset ehtivät vielä mukaan kehittämään bisnestään.

Julkaistu

Mikä on menestyvien yritysten salaisuus tulevaisuudessa? Ilmastonmuutos ja luonnonvarojen ylikulutus pakottavat meidät muuttamaan tapamme tehdä bisnestä. LOOP Ventures -kiihdyttämössä uskotaankin, että tulevaisuudessa menestyvät parhaiten ne yritykset, jotka muuttavat ensimmäisten joukossa liiketoimintansa kiertotalouden Kiertotalous Talousmalli, jossa ei tuoteta jatkuvasti lisää tavaroita, vaan kulutus perustuu omistamisen sijasta palveluiden käyttämiseen: jakamiseen, vuokraamiseen sekä kierrättämiseen. Materiaaleja ei lopuksi tuhota, vaan niistä syntyy yhä uudelleen uusia tuotteita. Avaa termisivu Kiertotalous mukaiseksi.

”Suuryritykset ovat jo selvästi heränneet kiertotalouden mahdollisuuksiin Suomessa ja maailmalla. Ketterät tavat ja työkalut kiertotalouden mukaisen liiketoiminnan kehittämiseksi ovat kuitenkin pitkälti puuttuneet. LOOP Ventures tarjoaa tähän ratkaisun”, kertoo Sitran kiertotalousasiantuntija Daniel Kaufmann.

Sitran, Avanto Venturesin ja Nordic Innovationin perustama konsepti kirittää yrityksiä kiertotalouteen ja luo samalla kansainvälistä kysyntää fiksummalle bisnekselle. LOOP tuo suuryritykset ja kasvuyritykset yhteen kehittämään liiketoimintaansa – esimerkiksi pidentämään tuotteidensa elinkaarta, myymään tuotteitaan palveluna tai minimoimaan jätteensä määrän.

Ensimmäisen kiihdyttämökauden tavoitteena on avittaa pohjoismaisia yrityksiä nousemaan kansainvälisten markkinoiden edelläkävijöiksi kiertotalouden saralla. Tavoite tukee Sitran visiota Suomesta, joka siirtyy ensimmäisten maiden joukossa kiertotalouteen. Tässä missiossa suomalaisilla yrityksillä ja yritysyhteistyöllä on merkittävä rooli, minkä vuoksi Sitra on mukana käynnistämässä LOOPia.

Avanto Ventures vastaa LOOPissa mukana olevien yritysten liiketoiminnan kiihdyttämisestä ja kiertotalousratkaisujen kehittämisestä markkinoille. Nordic Innovation puolestaan vie kiihdyttämöä kansainvälisille markkinoille ja syventää pohjoismaista yhteistyötä.

Ekologisesti tuotettua välipalaa ja tuotepakkauksia palveluna

LOOPissa taklataan vuorotellen erilaisia globaaleja haasteita kiertotalousratkaisujen avulla. Ensimmäiseksi keskitytään muoviin ja ruokaan liittyviin ratkaisuihin. Tällä hetkellä mukana ovat muun muassa Unilever Finland, Kesko, Valio, Orthex ja Paperinkeräys.

”Unilever on suuri yritys, jolla on suuri vastuu. Tuotteistamme kertyy paljon muovijätettä, joten haemme jatkuvasti uusia keinoja pakkausmateriaalin vähentämiseksi. Rakennamme LOOP Venturesin avulla uuden palvelumallin, jossa kuluttajille toimitetaan arjen tarvikkeita suoraan ovelle ja haetaan samalla vanhat muovipakkaukset kierrätykseen ja uudelleenkäyttöön”, kertoo Unilever Finlandin viestintäpäällikkö Riitta Jantunen.

Mukana pakkausten palvelumallin kehittämisessä ovat myös Kesko, Paperinkeräys ja Orthex. Valio puolestaan etsii LOOPin avulla innovatiivisia välipaloja eri raaka-aineista ja kuitupohjaisia vaihtoehtoja muovipakkauksille.

Yritykset saavat hankkeessa kaikki tarvittavat työkalut, yhteistyökumppanit ja tietotaidon uuden liiketoimintansa kehittämiseksi. Suuryritysten liiketoimintatarpeiden pohjalta mukaan valitaan kasvuyrityksiä, joiden kiertotalousratkaisuja lähdetään kehittämään. LOOPin tietokannassa on yli 1000 kiertotalouteen liittyvää kasvuyritystä eri puolilta maailmaa.

”Globaalisti kiertotalouden on arvioitu tarjoavan yrityksille jopa 4 500 miljardin dollarin liiketoimintamahdollisuudet. Rohkeat edelläkävijät tähtäävät nyt kiertotalousbisnekseen ja kasvattavat liikevaihtoaan kansainvälisesti kysyttyjen ratkaisujen avulla”, toteaa Avanto Venturesin toimitusjohtaja Piia Maaranen.

”Suuryritysten kannattaa lähteä mukaan LOOPiin, sillä liiketoimintamallien kehittäminen kiertotalouden mukaisiksi voi tuoda uutta kasvua ja vahvistaa kilpailukykyä. Kiertotalouteen siirtyminen ei ole yrityksille ainoastaan tehokkuus- tai kannattavuuskysymys, vaan sen avulla voidaan myös kehittää tarjontaa fiksumpaan suuntaan sekä houkutella uusia asiakkaita”, korostaa Kaufmann.

Mistä on kyse?