uutiset
Arvioitu lukuaika 2 min

Tulevaisuustaajuus puoli vuotta

Sitrassa kehitetty Tulevaisuustaajuus-työpajamenetelmä on tuonut tulevaisuuskeskusteluja jo 30 eri paikkakunnalle Suomessa ja yli 1000 henkilöä on osallistunut työpajoihin.

Kirjoittaja

Julkaistu

Tulevaisuustaajuus on ollut hyödynnettävissä jo puolen vuoden ajan. Sitrassa kehitetty työpajamenetelmä näki päivänvalon tammikuussa 2021, kun Tulevaisuustaajuuden materiaalit julkaistiin kaikille avoimeen käyttöön. Ideana oli tarjota työkaluja tulevaisuusajatteluun ja tulevaisuuteen vaikuttamiseen. Vastaanotto on ollut innostunutta.

Keväällä järjestetyt vetäjäkoulutukset osoittautuivat suosituiksi ja valintojen jälkeen suomenkieliseen koulutukseen otettiin mukaan 72 henkilöä ja englanninkieliseen koulutukseen 19 henkilöä. Näiden Tulevaisuustaajuus-vetäjien mukana menetelmää on hyödynnetty 30 eri paikkakunnalla ympäri Suomen. Vetäjien järjestämien työpajojen myötä jo yli 1000 ihmistä on päässyt haastamaan oletuksia tulevaisuudesta, kuvittelemaan toisenlaisia tulevaisuuksia ja ideoimaan keinoja toivotun tulevaisuuden rakentamiseksi.

Pääasiassa verkossa järjestettyjen työpajojen hyvä puoli on myös ollut, että työpajoihin on voinut osallistua paikkakunnasta riippumatta.

Mitä seuraavaksi?

Tulevaisuustaajuus on siis päässyt käyttöön, mutta mitä seuraavaksi? Syksyllä 2021 haluamme tukea tiimejä ja organisaatioita Tulevaisuustaajuus-menetelmän hyödyntämisessä osana omaa projektiaan ja avaamme haun kumppanuusohjelmaan. Tarjolla on koulutusta ja sparrausta työpajamenetelmän käyttöön sekä tukea omaan Tulevaisuustaajuutta hyödyntävään projektiin. Tiedotamme haun aukeamisesta syyskuussa.

Syksyllä on luvassa myös kaikille avoin koulutus, jossa perehdytään Tulevaisuustaajuuden haasta, kuvittele ja toimi -osuuksiin. Syys- ja lokakuussa järjestävä kolmen koulutuksen sarja avaa tarkemmin Tulevaisuustaajuuden taustalla olevaa ajattelua kunkin kolmen vaiheen kautta. Koulutuksesta on tulossa lisää tietoa vielä elokuussa.

Mistä on kyse?