Noin 20 000 Suomessa asuvan täysi-ikäisen postilaatikkoon kopsahtaa lähipäivinä poikkeuksellinen kirje. Satunnaisesti valitut vastaanottajat saavat kutsun ilmoittautua Turun yliopiston koordinoimaan kansalaiskokoukseen, joka käsittelee työperäisen maahanmuuton tulevaisuutta.

Ilmoittautuneiden joukosta kokoukseen valitaan sata osallistujaa niin, että kokoonpano edustaa mahdollisimman tasapuolisesti Suomen väestöä esimerkiksi iän, sukupuolen, äidinkielen ja asuinpaikan mukaan.

Kansalaiskokous on osa Sitran ja työ- ja elinkeinoministeriön käynnistämää Työperäisen maahanmuuton tulevaisuus -kokonaisuutta. Kansalaiskokousta ennen toteutetaan myös kansalaisdialogeja sekä kaikille avoin keskustelu Voxit-verkkoalustalla.

“Keskustelujen pohjalta syntyy aiempaa kattavampi kuva kansalaisten näkemyksistä, mikä tukee työperäistä maahanmuuttoa koskevaa päätöksentekoa. Tavoitteena on osoittaa, että laaja kansalaisosallistuminen voi auttaa löytämään ratkaisuja yhteiskunnallisesti merkittäviin ja mielipiteitä jakaviin kysymyksiin”, sanoo Sitran Demokratiainnovaatiot-ohjelman asiantuntija Heikki Lauha.

“Kansalaiskokouksen keskustelussa noudatetaan puntaroivan demokratian periaatteita, joita ovat muun muassa avoimuus, yhdenvertaisuus ja eriävien näkemysten kunnioittaminen. Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että puntaroivassa keskustelussa ristiriitaisiakin aiheita voidaan käsitellä rakentavasti”, jatkaa Turun yliopiston erikoistutkija Maija Jäske.

Kansalaiskokouksesta suosituksia päätöksenteon tueksi eduskuntavaalien alla

Kansalaiskokous kokoontuu marras–helmikuussa 2026–2027 kahtena viikonloppuna Helsingissä ja neljänä arki-iltana verkossa. Kansalaiskokouksen osallistujat laativat yhdessä keskustellen päättäjille konkreettisia suosituksia sisältävän kannanoton.

Kansalaiskokouksen työskentelyä tukevat asiantuntijakuulemiset sekä laaja tietoaineisto, joka kokoaa yhteen hankkeen aiemmissa vaiheissa tuotettua kansalais-, asiantuntija- ja tutkimustietoa.

Kansalaiskokouksen suositukset luovutetaan päättäjien, puolueiden sekä työ- ja elinkeinoministeriön käyttöön eduskuntavaalien alla keväällä 2027.

Turun yliopiston tutkijat arvioivat koko hankkeen vaikutuksia ja miten eri osallistumismenetelmät voivat täydentää toisiaan. Keväällä 2026 käynnistynyt hanke päättyy syyskuussa 2027, jolloin julkaistaan myös vaikutustenarvioinnin tulokset.

Koko hankkeen tavoitteena on vahvistaa päätöksentekokykyä ja luottamusta sekä lisätä kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia.

Voit myös osallistua kaikille avoimeen keskusteluun työperäisestä maahanmuutosta Voxit-alustalla 20.9.2026 saakka!

Lue lisää:

Kansalaiskokous työperäisestä maahanmuutosta (Turun yliopisto)

Osallistu verkkokeskusteluun työperäisestä maahanmuutosta (Motiva)

Työperäisen maahanmuuton tulevaisuus -projekti (Sitra)

Kirjoittajat

Mies, jolla on tumma puvuntakki ja vaaleansininen raitapaita, hymyilee kameralle mustaa taustaa vasten.

Heikki Lauha

Asiantuntija, Demokratiainnovaatiot-ohjelma

Lyhyet vaaleat hiukset omaava mies, jolla on vaaleansininen napillinen paita, seisoo mustaa taustaa vasten ja katsoo suoraan kameraan neutraalilla ilmeellä.

Hannu-Pekka Ikäheimo

Ohjelmajohtaja, Demokratiainnovaatiot-ohjelma

Antti Koistinen

Johtava asiantuntija, Viestintä

Tutustu myös