Demokratian tulevaisuus aiheena Ylen Niinhän sitä voisi luulla -ohjelmassa - kuuntele Areenasta

Sitran Elina Eerola oli yhtenä keskustelijana mukana puhumassa demokratian haasteista ja tulevaisuudesta Yleisradion Niinhän sitä voisi luulla -ohjelmassa.

Kirjoittaja

Jukka Vahti

Johtava asiantuntija, Viestintä ja yhteistyösuhteet, Sitra

Julkaistu

Demokratian kehitys huolestuttaa nyt monia niin Suomessa kuin maailmalla.

Yleisradion Niinhän sitä voisi luulla -radioohjelmassa pohdittiin kansanvallan haasteita ja tulevaisuutta, sekä ennen kaikkea sitä, mitä yksittäinen kansalainen voisi tehdä demokratiaa edistääkseen.

Toimittaja Jonni Roosin isännöimässä keskustelussa selvitetään miltä asiat näyttävät valmiiden käsitysten tuolla puolen. Uunituoreessa jaksossa demokratiasta oli keskustelemassa Eerolan lisäksi myös kyläaktiivi ja kaupunginvaltuutettu Lotta Paakkunainen Lohjalta sekä erityisasiantuntija Sami Demirbas oikeusministeriöstä.

”Riittääkö se, että neljän vuoden välein pääsee äänestämään? Mitä tavallinen kuntalainen ja kaupunkilainen voi tehdä vaalien välillä ja miten omaan lähiympäristöön voi vaikuttaa?” Eerola kysyy jaksossa.

Hän myös muistuttaa, että osallisuus ja osallistuminen ovat keskeisiä vastavoimia yhteiskunnan polarisoitumiselle.

”Jos ihminen kokee että pääsee osalliseksi yhteiskuntaan ja pystyy vaikuttamaan kotiseutuunsa, hän ei koe putoavansa kelkasta eikä että toiset ihmiset puhuvat jostain ihan muista asioista. Siksi juuri kyläyhdistyksissä, asukasyhdistyksissä ja kunnissa osallisuustyötä tekevät ihmiset tekevät tästä näkökulmasta katsottuna maailman tärkeintä työtä”, Eerola sanoo lähetyksessä.

Kuuntele jakso kokonaisuudessaan Yle Areenasta.

Ota yhteyttä

Projekti

Kansanvallan peruskorjaus

Tavoitteena on vahvistaa Suomen asemaa uudistumiskykyisenä demokratian mallimaana.  Tämä edellyttää päätöksenteon, hallinnon ja osallisuuden systeemistä muutosta.

Kirjoittaja

Jukka Vahti

Johtava asiantuntija, Viestintä ja yhteistyösuhteet, Sitra

Julkaistu

Suosittelemme

Tästä eteenpäin.

Mistä on kyse?