Innovaatioita ei synny ilman tulevaisuususkoa

Artikkelin kirjoittaja Katja Lindroos on vuorovaikutuksen ja poikkisektoraalisen yhteistyön asiantuntija, joka on sekä tutkinut että toteuttanut yhteiskunnallisia innovaatiokokeiluja eri yhteisöjen kanssa. Hän työskentelee kaupunkien muutokseen erikoistuneen Urban Practice Oy:n toimitusjohtajana.

Innovaatiot syntyvät toiveikkuudesta. Silloinkin kun haetaan ratkaisuja vaikeisiin ongelmakimppuihin ja yhteiskunnan viiltävimpiin kipukohtiin, edellytyksenä on myönteinen tulevaisuuskuva: luottamus siihen, että mitä ikinä keksitäänkin, voi tuoda parannuksen nykyiseen.

Luottamus yhteiskuntamme kykyyn uusiutua ja löytää ratkaisuja on tärkeä osa yhteistä tarinaamme, eli sitä, mitä kerromme toisillemme ja itsellemme Suomesta.

Suomalaisen luottamuksen ytimessä on hyvinvointiyhteiskunta ja sen järjestelmien toimivuus. Kansainvälisissä tutkimuksissa suomalaiset korostuvat kansakuntana, joka luottaa monia muita enemmän julkisrahoitteisiin järjestelmiin ja tahoihin, kuten poliisiin ja virkamiehiin.

Vastaavan kaltaiset tulokset nousevat täkäläisissäkin kyselyissä. Maamme itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden alla Yleisradio kysyi kansalaisilta, mikä Suomessa herättää eniten ylpeyttä. Puhtaan luonnon ohella vastauksissa nousi esiin terveydenhuolto.

Yhdenvertainen terveydenhuolto on yksi hyvinvointiyhteiskunnan kivijaloista, ja siksi terveydenhuollon toimivuus on symbolisestikin tärkeää luottamukselle, tai sen puutteelle.

Syksyllä 2024 Kalevi Sorsa -säätiö julkaisi analyysin, jonka mukaan suomalaisten luottamus terveydenhuoltojärjestelmään on suorastaan romahtanut. Pohjana arviolle toimi Tilastokeskuksen Kansalaispulssi -kysely, jonka mukaan ”vain vähän” järjestelmään luottavien määrä on lyhyessä ajassa nelinkertaistunut – mittavasta sote-uudistuksesta huolimatta, tai sen vuoksi.

Suomalaisen luottamusyhteiskunnan järjestelmäkeskeisyys on sekä vahvuus että heikkous. Olemme tottuneet näkemään yhteiskunnalliset innovaatiot julkisen sektorin vetäminä, miltei kaikki kansalaiset kattavina järeinä rakenneuudistuksina. Suuriin rakenneuudistuksiin kohdistuu suuria toiveita, mikä voi joskus johtaa pettymyksiin ja horjuttaa luottamusta yhteiskuntaan.

Kun taas luottamukseemme yhteiskunnan turvaverkkoihin rakoilee, samalla myös identiteettiimme eli yhteiseen tarinaamme tulee aukkoja: mistä me nyt voimme kertoa?

Toiveikkuutta herättävien tarinoiden aiheita kuitenkin löytyy, jos niitä vain osaa katsoa. Tässäkin artikkelisarjassa esimerkit ovat painottuneet julkisen sektorin, joskus toki kansalaisyhteiskunnan kanssa yhteistyössä rakennettuihin innovaatioihin. Vaikka yritykset ovat tässä artikkelisarjassa loistaneet poissaolollaan, niiden merkitys yhteiskunnallisten innovaatioiden tekijöinä on kaikkea muuta kuin näkymätön. On korkea aika korjata vahinko, ja nostaa niitä esiin.

Ei hyväntekeväisyyttä vaan hyvää liiketoimintaa

Yhteiskunnalliset yritykset (eng. social entreprise) ovat vakiintuneen määritelmän mukaan yrityksiä, jotka tuottavat ratkaisuja johonkin yhteiskunnalliseen haasteeseen eli joiden ensisijaisena tavoitteena on yhteiskunnallisen hyvän tuottaminen. Samalla ne kuitenkin tavoittelevat kannattavaa ja kestävää liiketoimintaa.

Yhteiskunnallinen yritys käyttää voitostaan enemmän kuin puolet tavoitteensa ja toiminta-ajatuksensa edistämiseen ja toimintansa kehittämiseen.

Suomessa ymmärrystä yhteiskunnallisten yritysten merkityksestä edistää Yhteiskunnallisten yritysten liitto ARVO ry, joka jäsentensä kautta antaa konkreettisia esimerkkejä yhteiskunnallisten yritysten tarjoamista ratkaisuista. Yhteiskunnallinen yritys -merkin myöntää Suomalainen Työ ry.

Yritysten ratkaisukykyä todella tarvitaan. Käynnissä on monia samanaikaisia murroksia lähtien teknologian kehityksestä, kuten robotisaation ja tekoälyn harppauksista, aina geopolitiikassa tapahtuviin liikkeisiin, jotka luovat jatkuvasti uutta kysyntää innovaatioille.

Yritysten vahvuus muutosten aistijoina ja mahdollisuuksien tunnistajina lähtee niiden läheisestä yhteydestä markkinaan eli ihmisten arvoihin ja käyttäytymiseen.

Toisaalta aikamme kiperimmät kysymykset ilmastokriisistä ja luontokadosta epätasa-arvoon ja väestön ikääntymiseen edellyttävät pitkäjänteistä sitoutuneisuutta, eikä niihin vastaaminen aina sovi yhteen normaalin voitontavoittelun kanssa.

Esimerkiksi Riverrecycle kerää jokiin kertynyttä muovijätettä eri puolilla maailmaa, ja tarjoaa samalla paikallisille yhteisöille työmahdollisuuksia. Sitran Ratkaisu 100-haastekisassa noussut Integrify taas on madaltanut mm. teknologiayritysten kynnystä palkata maahanmuuttajataustaisia osaajia.

Juuri yhdistelmä markkinaehtoista yritystoimintaa ja arvopohjaisuutta on yhteiskunnallisten yritysten vahvuus, kun innovaatiota haetaan aikamme kiperimpiin haasteisiin – niihin, joihin eivät muut yritykset muttei toisaalta julkinen sektorikaan yksin ole löytänyt kestäviä ratkaisuja.

Entä jos auttamisen kriisi ratkeaisi ihmisten itsensä kautta?

Mikä voisi olla yksinäisyyden poistamisen hinta? Tai autetusta auttajaksi tulemisen arvo? Vaikkei vastausta suorilta käsin löytyisi, tarve voi silti olla todellinen. Suomessa joka neljäs asuu yksin. Tilastokeskuksen Elinolotilaston perusteella yksin asuminen on lisääntynyt eniten alle 30-vuotiaiden ja yli 70-vuotiaiden keskuudessa. Yksin asuvista noin puolet koki myös yksinäisyyttä.

Suomalaisten yksinäisyys erottuu kansainvälisessäkin vertailussa. Eurooppalaisen Generations and Gender Surveyn mukaan Suomessa on enemmän yksinäisyyttä kokevia nuoria aikuisia, mukaan lukien parisuhteessa olevia, kuin verrokkimaissamme Pohjoismaissa ja Virossa.

Entä jos työelämän isoin haaste on käsitys siitä, kuka kelpaa töihin?

Vuoden 2024 Maailmanpankin vertailussa Suomen bruttokansantuotteen kasvu sijoittui maailman kymmeneksi heikoimmaksi yhdessä Irlannin kanssa.

Väestönkehitys on yksi Suomen tulevaisuuden kohtalonkysymyksistä. Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan vuonna 2070 jokaista sataa työikäistä kohden olisi 72 ei-työikäistä matalan syntyvyyden seurauksena. Sitran vuosille 2025–2070 laaditun stokastisen väestöennusteen mukaan työikäisten määrä kääntyy Suomessa laskuun jo 2040-luvulle siirryttäessä.

Jotta tuottavuus saataisiin nousuun, useamman suomalaisen pitäisi pystyä osallistumaan työelämään. Se taas edellyttää innovaatioita moniin työelämän käytäntöihin, mukaan lukien siihen, kuka ylipäätään pääsee töihin.

Yhden johtotähden sijaan moninainen tähtitaivas

Tämä artikkelisarja alkoi kriisistä. Sen pohdinnasta, tarvitsemmeko yhteiskunnallisten uudistusten vauhdittajaksi jonkin akuutin kriisin kuten pandemian, vai pystymmekö kehittämään uudistumiskykyämme ilman ulkoista pakkoa.

Historian kautta näemme, että jälkimmäinenkin on mahdollista. Yhteiskunnallisia uudistuksia on kyetty maassamme viemään läpi sitkeästi silloinkin, kun tulokset ovat antaneet odottaa itseään. Hankaliin uudistuksiin on ollut valmiutta, sillä niiden on nähty hyödyttävän, jos ei omaa sukupolvea, niin seuraavaa. Yhteiskuntaa kannattaa uudistaa, jotta nuorilla olisi toivoa.

Tämän vakaumuksen voimalla olemme selättäneet alkuun mahdottomilta tuntuvia haasteita lapsikuolleisuudesta kodittomuuden vähentämiseen. Peruskoulu-uudistuksen kaltaiset mittavat reformit ovat luoneet pohjaa muille innovaatioille ja sitä kautta talouden kasvulle.

Tällaiset yhteiskunnalliset innovaatiot ovat muovanneet identiteettiämme ja palvelleet meitä hyvin – ehkä liiankin hyvin. Onko järjestelmäkeskeisyys saanut meidät puolustuskannalle, vaikka tarvittaisiin paloa muutokseen?

Uusin Nuorisobarometri herättelee näkemään muutoksen tarpeen. Sen mukaan ”nuorten tulevaisuususko on heikentynyt niin, että omaan tulevaisuuteensa optimisesti tai erittäin optimistisesti suhtautuvien nuorten osuus on matalampi kuin kertaakaan aiemmin sitä kysyttäessä viimeisten 16 vuoden aikana”. Samaa viestiä kertoo myös Sitran Tulevaisuusbarometri.

Jos tulevaisuususko katoaa, menetetään uudistumiskyky – ja toisin päin. Kestävyysvajettakin merkittävämpää on, jos meitä uhkaa toivon vaje.

Yhteiskuntamme moninaistuu, joten ratkaisujenkin on moninaistuttava. Yhden toivoa herättävän johtotähden etsimisen sijaan tarvitaan pikemminkin kokonainen tähtijärjestelmä. Moninaisuudesta seuraa väistämättä ristiriitaisuuksia, epäjatkuvuuksia, jopa hyviksi koettujen käytäntöjen haastamista. Ne lisäävät epämukavuuden kokemusta yhteiskunnassa, mutta mikään uudistuminen ei ole lähtenyt mukavuuden kautta.

Yhteiskunnalliset innovaatiot ovat moninaisia jo lähtökohdiltaan. Ne syntyvät erilaisten toimijoiden – julkisten, yritysten, jopa yksilöiden – kautta, ja ovat elinvoimaisimmillaan, kun pääsevät vuorovaikutukseen yhteiskunnan kaikkien puolien kanssa. Kyse ei ole nollasummapelistä, jossa joku käärii voitot, vaan mahdollisuudesta jaettuun hyvään. Voi kuulostaa idealistiselta, mutta huonompiakin ideoita on lähdetty toteuttamaan.

Meillä on analyysit, tilannekuvat, tiekartat. Eniten toivo tarvitsee kuitenkin toimintaa. Voimme siis kysyä, mitä meille on tapahtumassa. Tai mitä kaikkea me voimme tehdä.

Artikkelia varten haastateltiin Susanna Kallamaa Arvo-liitosta, Karoliina Kauhasta Commu.appista ja Jukka Mikkosta Auticon-Unicuksesta.

Artikkeli on viimeinen osa yhteiskunnallisia innovaatioita käsittelevää kolmiosaista sarjaa. Ensimmäisessä osiossa tutustuttiin siihen, mitä on yhteiskunnallinen innovaatiokyky. Toisessa tarkasteltiin sitä, miten ihmisten ymmärtäminen on innovaatioiden ytimessä.

Lue artikkelisarjan toiset ensimmäiset osat