Poiminnat
Arvioitu lukuaika 2 min

Kasvua datasta -ohjelman osallistujat julki – 15 yritystä valittiin mukaan kasvattamaan liiketoimintaa datan avulla

Dataa ja kestävyysajattelua liiketoiminnassaan hyödyntävä yritysjoukko starttaa sparrausohjelman keväällä 2023. Sitran kehittämät valmennusmateriaalit toimivat tukena sparrauksessa.

Julkaistu

Kasvua Datasta -sparrausohjelmaan eli Kasvupolkuun on valittu 15 yritystä eri toimialoilta. Ohjelman tavoitteena on auttaa yrityksiä hyödyntämään dataa osana niiden liiketoiminnan kasvattamista ja kehittämistä. Suomalainen kasvuyritysten kehittämiseen erikoistunut Kasvu Open toteuttaa sparrausohjelman yhteistyössä Sitran kanssa.

Ohjelma sisältää kohdistettuja asiantuntijatapaamisia sekä vertaissparrausta, joiden avulla yritykset voivat kehittää omaa osaamistaan ja käytäntöjään datan hyödyntämisessä. Sitra on kehittänyt ohjelmassa hyödynnettävät materiaalit, jotka ovat jo osoittautuneet toimiviksi useissa yritysvalmennuksissa.  

Mukaan valituilta yrityksiltä edellytettiin erityisesti datan hyödyntämistä sekä kestävyyden ja vihreän siirtymän vahvaa linkittämistä liiketoimintaan. Osallistujien valinnasta vastasi kolmipäinen tuomaristo, johon kuului Jyri Arponen Sitrasta, Jaana Sinipuro Sofigatelta ja Teija Nousiainen Nordeasta.

Tuomaristo oli erittäin tyytyväinen vastuullisuuden näkymiseen hakijoiden liiketoiminnassa ja ideoissa. Ohjelmaan valikoitui monipuolinen kattaus erilaisia ja erikokoisia yrityksiä. Esimerkiksi RD Group tarjoaa palveluita koneenrakennusalalle, CSR Laboratories tarjoaa laboratoriopalveluita, Soleaas tuottaa aurinkovoimaa palveluna ja Second Thought tarjoaa digitaalisia tuotepasseja.

Mukaan valitut yritykset

  • Airawise, Helsinki
  • CRS Laboratories, Oulu
  • Data Farm, Muurame
  • Lumo Analytics, Helsinki
  • Mesensei, Espoo
  • Nousua, Espoo
  • RD Group, Vieremä
  • Realin, Tampere
  • Save LAN, Vantaa
  • Second Thought, Lahti
  • Single Wing Energy, Helsinki
  • Soleaas, Lappeenranta
  • Vides Group, Turku
  • Vihreä Älyenergia, Tampere

Kasvua Datasta – Kasvupolku käynnistyy kevään 2023 aikana ja kestää vuoden loppuun asti.

Lue lisää Kasvu Openin verkkosivuilta.

Mistä on kyse?