Siirry suoraan sisältöön

Kuva: Jenni Sarolahti, Sitra

Julkaistu 19.03.2019

Kulttuuri- ja taidealan KULTA ry on hienossa kiidossa

Keväällä 2018 perustettu Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry:n toiminta on lähtenyt vauhdikkaasti liikkeelle. Ala on saanut uuden, kantavan äänen, ja jäsenjärjestöjä on jo 14.

KULTA ry perustettiin vuosi sitten vahvistamaan kulttuurin ääntä yhteiskunnassa. Yhteisiä etuja ajavan järjestön perustaminen sai vauhtia kulttuurin valtionosuusjärjestelmän (VOS) uudistamistyöstä, jota Sitra oli mukana fasilitoimassa vuosina 2016-2017.

KULTA ry:n pääsihteerinä aloitti syksyllä 2018 Rosa Meriläinen, ja tänään 19.3.2019 pidetyssä vuosikokouksessa järjestön hallitusta lähti vetämään Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.

Hallituksen muiksi jäseniksi valittiin kansanedustaja Eva Biaudet, yhteiskuntasuhdejohtaja Hanna Kuntsi, erityisavustaja Eeva Kärkkäinen, projektijohtaja Helena Mustikainen ja professori Alf Rehn. 

Lue lisää:

Juho Romakkaniemi KULTA ry:n puheenjohtajaksi

 

Mistä on kyse?