Julkaistu 03.10.2016

Ideakuulutuksen satoa: Verkostoja mentoroinnista?

Kirjoittaja

Minna-Rosa työskentelee uraohjauksen asiantuntijana Helsingin yliopiston urapalveluissa ja katselee maailmaa sosiaalipsykologin linssien läpi.

Opiskelijoilla on monesti ajatuksia siitä, minkä tyyppiset tehtävät heitä saattaisivat kiinnostaa valmistumisen jälkeen. Harva kuitenkaan tietää oikeasti, millaista työ on käytännössä.

Mitä sinulle tulee mieleen verkostoitumisesta? Se tuntuu olevan kaikkien huulilla. Ymmärrämme, että verkostoituminen on yksi tärkeä keino edetä työurallamme, mutta kukaan ei oikein tunnu tietävän miten sitä pitäisi tehdä.

Sitran tutkimuksen mukaan noin 70 prosenttia suomalaisista on löytänyt nykyisen työnsä muuten kuin avointa työpaikkaa hakemalla. Niin sanotut piilotyöpaikat ovat sellaisia, joita ei avoimesti ilmoiteta missään, vaan joihin pääsee käsiksi tuntemalla jonkun, olemalla oikeassa paikassa oikeaan aikaan tai tehokkaasti ajoitetulla avoimella hakemuksella. Kun kolikon kääntää toisin päin, voi todeta, että ilman aktiivista verkostoitumista pelkästään avoimiin työpaikkailmoituksiin vastaamalla pääsee käsiksi noin 20 – 40 prosenttiin kaikista mahdollisista työpaikoista.

Tämä on yksi syy, miksi lähetämme urakursseillamme yliopisto-opiskelijat haastattelemaan kiinnostavissa tehtävissä työskenteleviä ihmisiä. Toinen syy on se, että haastattelemalla muita myös ymmärrys omista vaihtoehdoista laajenee. Opiskelijoilla on monesti ajatuksia siitä, minkä tyyppiset tehtävät heitä saattaisivat kiinnostaa valmistumisen jälkeen. Harva kuitenkaan tietää oikeasti, millaista työ on käytännössä, mitä taitoja siinä vaaditaan ja mitkä kaikki uravaihtoehdot omalla tutkinnolla ovat mahdollisia.

”Voiko näin edes tehdä?” tai ”Enhän minä kehtaa häiritä ihmisiä haastattelupyynnöillä” ovat tyypillisiä reaktioita tehtävänantoon. Jälkikäteen taas moni toteaa, että tehtävä oli koko kurssin hyödyllisin osio. Haastateltavat ovat useimmiten vain ilahtuneita kiinnostuksesta ja innokkaita auttamaan nuorempaa kollegaa.

Saman palautteen saamme mentoroinnista. Monet pohtivat, uskaltaako siihen lähteä. Jälkikäteen opiskelijat kokevat saavansa mentoroinnista käytännön vinkkejä työnhakuun, laajemman perspektiivin omiin uravaihtoehtoihin, tukea omien vahvuuksien ja heikkouksien tunnistamiseen, uskoa omiin unelmiin, roppakaupalla kannustusta ja rohkeutta – sekä ymmärrystä verkostoitumisen tärkeydestä ja käytännön keinoja parantaa omia verkostojaan.

Keskeinen oivallus on se, että verkostoitumisen ei tarvitse olla muiden ”vaivaamista” tai oman edun tavoittelua. Lopulta on kyse vastavuoroisuudesta. Kun autat toisia eteenpäin, sinua autetaan. Kun olet kiinnostunut samoista asioista jonkun kanssa, on molemmille antoisaa jakaa ajatuksia ja ideoita.

Mentorit muuten kokevat hyötyvänsä yhteistyöstä aivan kuten opiskelijatkin: he saavat tilaisuuden punnita omia urapolkujaan, ymmärrystä nuorten maailmaan, menetelmän, jota voivat hyödyntää omassa työssään ja lisää verkostoja. Kuinkas muutenkaan.

Jos oman mentorin etsiminen tuntuu vaikealta, hyödynnä oman oppilaitoksesi tai omalla paikkakunnallasi toimivia mentorointiohjelmia. Jos tuntuu siltä, että olet valmis toimimaan itsenäisesti, muista nämä vinkit:

  • Aloita yhteydenotto helposta, vaikkapa tutusta henkilöstä tai oman oppilaitoksesi alumnista.
  • Harjoittele puhelinsoittoja muutaman kerran ennen kuin soitat sinua eniten kiinnostaville henkilöille. Anna itsellesi myös lupa epäonnistua.
  • Muista, että kyseessä win-win -tilanne eli kenenkään ei tarvitse ajatella häiritsevänsä toista.
  • Tutustu vinkkeihin miten valmistautua haastatteluun hyvin, ole aina kohtelias ja muista myös kuunnella.
  • Muista vastavuoroisuus ja ole oma itsesi.

Ideakuulutuksen satoa -blogisarjassa pohditaan, mistä vipua korkeasti koulutettujen työelämävalmiuksiin. Minna-Rosa Kanniainen osallistui Sitran ideakuulutukseen idealla ryhmämentoroinnin kehittämisestä.

Mistä on kyse?