Julkaistu 09.11.2018

Jos haluamme muuttaa maailmaa, meidän on opeteltava uudestaan keskustelemaan

Teknologia ja sosiaalinen media ovat tuoneet valtavasti tehokkuutta ja mahdollisuuksia. Ilman kohtaamista ja luottamusta ne kuitenkin nakertavat yhteiskuntia. Edistys edellyttää arvokeskustelun ja teknologisen ymmärryksen yhdistämistä.
Kirjoittaja
tuottaja, Yle
Heli Suominen, VTM, on datajournalismiin keskittyvän Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan Plus-deskin tuottaja ja kokenut politiikan ja talouden toimittaja.

Nuorena toimittajana, 1990-luvulla, sain rahaa siitä, että suostuin käyttämään tietokonetta. Palkkakuitissa komeili sana ”näyttöpäätelisä”. Lisällä saatin vanhatkin toimittajat näkemään vaivaa ja opettelemaan atk-taitoja. Samoihin aikoihin Hesarin taloustoimituksen nurkassa oli  yksi kone, josta sai selailla www-sivuja.

Nyt työskentelen Ylellä tiimissä, jossa on enemmän koodia kirjoittavia kuin suomen kielellä artikkeleita nakuttavia toimittajia. Lähes joka viikko opettelen uuden ohjelmiston tai otan käyttöön uuden appin työssäni. Olen koko ajan yhteydessä nettiin.

Teknologia on mullistanut työni täysin. Internetin, somen ja erilaisten ohjelmistojen ansiosta voin hyödyntää työssäni nyt paljon suurempaa määrää tietoa, mistä maailman kolkasta tahansa, silmänräpäyksessä.

Silti tuntuu siltä, että minun ja muiden journalistien on entistä vaikeampi onnistua ammatin perustehtävissä. Ihmisten tavoittaminen on vaikeampaa, koska heidän ajastaan käydään yhä kovempaa kilpailua. Ihmisten luottamuksen ansaitseminen on yhä vaikeampaa, koska mediatodellisuus on pirstaloitunut. Ylen kaltaiset instituutiot eivät välttämättä herätä yhtä suurta luottamusta kuin itselle läheinen, samastuttava bloggari.

Ihmisten tavoittaminen on vaikeampaa, koska heidän ajastaan käydään kovempaa kilpailua

Hyvä journalismi edistää sivistystä ja antaa palikoita maailmankuvan rakentamiseen. Sivistävä sisältö kuitenkin kilpailee huomiosta sen alastoman miehen kanssa, joka somevideolla näyttää, kuinka pöytäliina lentää lautasen ja vartalon välistä paljastamatta sukukalleuksia.

Ja vielä. Asiat, joista teemme juttuja, ovat entistä monimutkaisempia. Ne liittyvät usein teknologiaan. Yritysten keräämä tieto ja tapa käyttää tietoja meistä on aihealue, jota on kyettävä valvomaan.

Teknologian kehitys haastaa myös journalismin roolin vallan vahtikoirana. Googlen algoritmipäätökset voivat vaikuttaa meihin enemmän kuin yksittäisen kansanedustajan napin painallus eduskunnassa.

Törmäyksistä pitää tehdä kohtaamisia

Muutokset viestimisen tavoissa ovat paljastaneet sellaista ihmismielen kipuilua, johon emme ole tottuneet. Some-keskusteluissa aikuisten välillä tunnelma on usein sama kuin jos olisi antanut permanent-tussin kolmevuotiaalle. Hän ei ollut vielä valmis tähän vastuuseen. Ei ymmärtänyt seurauksia.

Olemme tottuneet luottamaan ihmisiin, jotka näemme ja jotka tunnemme. Aito keskustelu edellyttää sitä, että luopuu rooleista eikä esitä mitään. Somessa, jossa journalismikin leviää, tällainen haarniskan pudottaminen taas johtaa usein hyökkäyksiin ja vähättelyyn. On selvästi vaikea muistaa, että netin toisessa päässä on ihminen, jota voi sattua. Meillä on käytössämme tiedon valtatie, mutta törmäilemme siellä toisiimme, kun pitäisi rakentaa siltoja. Ymmärrystä on entistä vähemmän, ja ehkä juuri siksi voimakkaita mielipiteitä on helppo muodostaa.

Aito keskustelu edellyttää, että luopuu rooleista eikä esitä mitään.

Sosiaalisesta mediasta ja peleistä on tullut myös ihmiskunnan uusi sokeri. Nautinnon lähde, jonka käytön hallinnasta uhkaa tulla luokkakysymys. Piilaakson vanhemmista moni kieltää somen lapsilta. Uupuneissa perheissä netti ja pelit taas ovat halpa lastenvahti, johon jää helposti koukkuun.

Suomessa puhutaan paljon siitä, että eläkeläiset pitää saada mukaan digikelkkaan. Olen kuitenkin enemmän huolissani työikäisten ja nuorten sukupolvista, joissa teknologiset taidot ovat riittävät, mutta muut inhimilliset taidot eivät riitä pitkäjänteisyyteen, lähdekritiikkiin, rakentavaan keskusteluun – tai kuuntelemiseen.

Mielipiteitä vähemmän, ymmärrystä enemmän

Mikä sitten olisi vastaus näihin haasteisiin? Miten tehdä törmäyksistä kohtaamisia? Miten onnistua journalismin kautta tapahtuvassa yhteisessä keskustelussa? Miten lisätä ymmärrystä ja vähentää heppoisia mielipiteitä? Miten läpivalaista uudenlaista vallankäyttöä?

Vastauksissa täytyy yhdistyä ihmisten välisten vuorovaikutustaitojen korostaminen – ja samalla teknologian ymmärrys.

Sitran Erätauko-hanke on kannatettava pyrintö keskustelukyvyn rakentamiseen. Toivon, että rakentavasta keskustelutaidosta ja kuuntelemisesta tulee keskeinen osa lasten opetusta ja elimellinen osa kaikkia tilanteita, joissa otetaan käyttöön teknologiaa.  Opintopaketissa olisi logiikkaa, argumentointia, mutta myös psykologiaa ja käytännön harjoittelua.

Keskustelun perustaidot on yhdistettävä teknologian ymmärtämiseen. Kaikista ei tarvitse tulla koodareita, mutta jokaisen täytyy ymmärtää, mistä datassa ja koodissa on kysymys.

Viheliäisten ongelmien ratkaisemisessa tarvitaan käyttöön parhaat kyvyt.

Ihmiskunnan edessä on viheliäisiä ongelmia, joiden ratkaiseminen tai joihin sopeutuminen vaatii meidän ihmisten parhaat kyvyt käyttöön. Nuo kyvyt ovat ymmärrystä ihmismielestä ja vuorovaikutuksesta, yhdistettynä teknologiseen osaamiseen. Ja nämä kyvyt täytyy rakentaa jatkuvan arvokeskustelun pohjalle.

Demokratian kannalta tärkeän journalismin saralla ”keskustelua” riittää, mutta usein kyse on enemmän huudosta. Paluuta vanhanajan norsunluujournalismiin ei ole, mutta yleisön kanssa keskusteleminen täytyy tuoda uudelle tasolle.

Uuden ajan luottamus rakentuu vain ihmisten kanssa, ei ylhäältä päin.

Suomen isoissa mediataloissa Helsingin Sanomissa ja Ylessä kehitetään koko ajan tapoja käydä yleisön kanssa keskustelua, josta kaikki hyötyvät. Noissa tavoissa yhdistetään tekoälyn tehokkuus ymmärrykseen inhmillisestä vuorovaikutuksesta.

Se edellyttää myös journalismin sisäisten piirien entistä toimivampaa keskustelua ja yhteyttä: teknologiatoimittajien ja politiikan journalistien sekä koodarien osaamisen yhdistämistä.  Tämä on edellytys myös sille, että onnistumme valvomaan uutta digitaalista vallankäyttöä. Teknologiajättien tapa vaikuttaa käyttäjiin ja hallita tietoa on haaste yhtä lailla lainsäätäjille kuin journalisteille. Ja siihen vastaaminen edellyttää arvokeskustelun ja syvän teknologisen ymmärryksen yhdistämistä.

Martha Nussbaumin ja Amartya Senin kyvykkyys-termi kuvaa juuri tätä. Raha ja insinööriosaaminen ei riitä edistykseen. Kehitymme ihmiskuntana, jos ihmiset pystyvät hyödyntämään näitä resursseja ja toimimaan tavalla, joka on hyvän elämän kannalta keskeistä.  Tiedosta ei ole pulaa, ymmärryksestä ja viisaista toimista on.

Tarvitsemme äärimmäisen hyvät vuorovaikutustaidot, jotta pystymme keskustelemaan ja päättämään viisaasti. Tarvitsemme kykyä kuunteluun ja itsehillintään. Tarvitsemme empatiaa. Tarvitsemme myös uudella tavalla tietoisuutta ja keskittymiskykyä, jotta pystymme oppimaan ja sivistämään itseämme houkuttelevien somevitsien viidakon keskellä.

Vain hyvien keskustelujen kautta kehitymme ihmiskuntana.

Seuraava erä -blogisarja kokoaa yhteen näkemyksiä toivotusta tulevaisuudesta sekä kommentteja Hyvinvoinnin seuraava erä –kirjasta, joka esittää Sitran vision reilusta ja kestävästä tulevaisuudesta. Kirjoitus on sarjan kolmas. Lue lisää Seuraava erä -visiotyöstä täältä.

Erätauko on avoimesti hyödynnettävissä oleva tapa rakentavan dialogin käymiseen. Lue lisää Erätauosta täältä.

Mistä on kyse?