Kuva: Sari Gustafsson

Julkaistu 12.02.2015

Matka 1700-luvulta tulevaisuuteen on alkanut – työelämä ja koulutus muuttuvat

Uusi koulutus –foorumille osallistuva Milma Arola maalaa kuvan tulevaisuuden työelämästä ja koulutuskentästä.
Kirjoittaja
Johtava asiantuntija, Osaamisen aika, Sitra
Milma Arola on työelämän uudistumisen, organisaatioiden kehittämisen ja yhdessä oppimisen asiantuntija. Milma työskentelee Osaamisen aika -avainalueella, jossa rakennetaan elinikäisen oppimisen Suomea.

Uusi koulutus –foorumille osallistuva Milma Arola maalaa kuvan tulevaisuuden työelämästä ja koulutuskentästä. Minkälaisia haasteita kohtaamme tulevaisuudessa? Riittääkö vanhan korjaaminen vai tarvitaanko nyt jotain aivan uutta? Missä, milloin ja miten tulevaisuuden oppiminen tapahtuu?

Isällä näyttää olevan rahaa. Hän ostaa lapselleen 10 minuuttia oppimisaikaa, eikä aikaakaan, kun kotilaitteelta tilattu ystävällinen hologrammivalmentaja ilmestyy oppia janoavan pojan eteen. Valmentajan otteet ovat ohjaavia ja rauhallisia. Poika saa valita opiskeltavat aiheet itse. Jokaisen harjoitteen alussa valmentaja muistaa kertoa opetustuokion sponsorin nimen, ja poika toistaa nimen kuuliaisesti.

Oppiminen käy helposti ja hauskasti henkilökohtaisen valkun kanssa. Mutta kun poika valitsee aiheeksi luonnon, on valmentajan valitettavasti todettava, että aiheeseen liittyvät elämykselliset tuokiot ovat luonnon ehdyttyä lopussa. Paikalle saadaan kuitenkin lintua muistuttava hahmo, joka alivaltiosihteerin tavoin lirkuttaa ”Ei käy, ei käy – ei tule onnistumaan!”. No, onneksi rahaa jää vielä lyhyeen kulttuurihistorialliseen oppimiselämykseen: Suvi virren ensimmäiseen säkeeseen!

Toisaalla pidetään opettajien, ei kun siis coachien kokousta. Virtuaalisessa hologrammi-coachien kokouksessa raportoidaan viimeisimpiä alueittaisia myyntikatelukuja rehtorille, joka on robotisaation myötä korvautunut koneella.

Afrikka oli hyvässä nousussa. Hyvien myyntikatteiden ansiosta Afrikan oppilaita, ei kun siis liidejä, hanskaava coach palkitaankin virtuaalimatkalla vapaavalintaiseen kohteeseen. Vaikkapa Marsiin. Pienimpään katteeseen yltäneelle Aasian coachille ei käy niin hyvin. Hän saa siirtyä pois yrityksen coach-listoilta. Työtä mitataan vain ja ainoastaan suoritteilla, joten liian vähän tuottava coach on vaihdettava toiseen, joka osaa valjastaa osaamisensa paremmin. Onneksi yhden työn päättyminen ei romuta koko elämää: ihmiset ovat tottuneet työllistämään itsensä ja heillä on useita tulonlähteitä samanaikaisesti. Ehkäpä pois potkaistu coachkin ottaa hetkellisesti hieman lisää mikrotyötä, kunnes löytää uuden osaamisverkoston ja tiimin, jossa tarjota työpanostaan. 

Välähdyksiä tulevaisuudesta

Jaa, että missäkö tällaiselle tulevaisuustripille pääsin? No tulevaisuuden koulutusta visioivan Uusi koulutus -elinvoimafoorumin ensimmäisellä seminaarijaksolla tietenkin. Takana oli kaksi intensiivistä päivää, joissa me osallistujat olimme kuulleet mm. Sitran ennakointiasiantuntija Ernesto Hartikaiselta tulevaisuuden suuntia viitoittavista megatrendeistä, oppimisen ja tulevaisuuden tutkija Hannu Linturin ajatuksia oppimisen tulevaisuudesta, Opetus- ja kulttuuriministeriön neuvottelevan virkamies Ilkka Turusen hahmotusta koulutusjärjestelmän nykytilasta sekä käynnissä olevista uudistuksista ja muutospaineista sekä Helsingin yliopistolehtori, dosentti Jari Salmisen ajatuksia koulutuksen historiallisista jännitteistä ja murroskohdista. Tulevaisuuden työelämää meille olivat luodanneet toimitusjohtaja Ville Miettinen Microtaskista, teemajohtaja Timo Lindholm Sitrasta ja tutkija Juha Leppänen Demokselta.

Lisäksi olimme kukin syventyneet omien kiinnostustemme mukaan erilaisiin teemoihin asiantuntijoiden johdolla aina julkishallinnon johtamisesta, kestävään kehitykseen ja nuorten osallisuuteen. Puheenvuoroja kommentoitiin, ajatuksia jaettiin ja haastettiin. Ja niin kahden intensiivisen seminaaripäivän päätteeksi valtavasta tietotulvasta ja ajatusten rakentelusta virittyneinä pääsimme käsikirjoittamaan lyhyet vuoteen 2041 sijoittuvat tulevaisuusskriptit. Valkun kanssa oppiva poika ja liidejä haalivat coachit näyttämöllistettiin muulle ryhmälle draaman keinoin. Hauskaahan se oli!

Hauskoissa mininäytelmissä saattoi yliampuvuudesta huolimatta olla kuitenkin olla myös välähdyksiä todellisesta tulevaisuudesta. Tutkija Antti Kasvion alustamassa pienryhmässä keskustelimme työn muutoksesta maailmassa, jossa ihmiskunnan ensisijaisena haasteena on löytää sosiaalisesti, inhimillisesti, ekologisesti ja taloudellisesti kestäviä tapoja toimia. Työelämän murros vaikuttaa väistämättömältä ja Kasvion esiin tuoma ajatus nykyisen työllisyysjärjestelmämme murtumisesta todelta. Tulevaisuudessa suurien organisaatioiden menetettyä markkinaa ihmiset hankkivat elantonsa useista eri tulonlähteistä ja työtä tehdään läpi elämän aina kouluvuosien alkuajoista vanhuuteen saakka. Ansiomahdollisuuksia haetaan ammattiosaamisen rinnalla myös harrastuksista ja intohimoista.

Lähtökohtana on, että palkkaa maksetaan työsuoritteista tai toteutuneista ratkaisuista. Kaikesta työstä ei välttämättä makseta, kuten esimerkiksi lähiyhteisön hoivatyöhön osallistumisesta, mutta ehkäpä jonkinlainen perustulo turvaa toimeentulon. Tällaisessa maailmassa työtä tehdään moneen paikkaan ja organisaation sijaan ihmiset kuuluvat moninaisiin ja moniammatillisiin verkostoihin ja tiimeihin. Työtä tehdään yhdessä ja Koulutusrahaston toimitusjohtaja Kati Korhonen-Yrjänheikki puhuukin tietoyhteiskunnan sijasta vuorovaikutusyhteiskunnasta, jossa yksilön osaamista olennaisempaa on osaamisen jakaminen ja yhdessä oppiminen.

Entä tulevaisuuden koulutus?

Ehkäpä koulutuksenkin tulisi tällaisessa yhteiskunnassa muistuttaa enemmän yhdessä tekemistä ja oppimista. Erilaisten ihmisten ja eri alojen osaajien kanssa projekteja tekemällä, ongelmia ratkomalla ja uutta luomalla, kehittyy kykyä tarttua toimeen ja valjastaa oma osaaminen yhteiseen käyttöön. Ehkäpä opettajatkin toimivat valmentajina ohi luokka- ja ainerajojen, ja opettaminen muistuttaa entistä enemmän ohjaamista ja oppimaan tukemista.

Yksi koulutuksen tehtävistä on varmasti tulevaisuudessakin tarjota jonkinlainen ammatillinen pohja, jonka päälle ihmiset elämänmittaisen oppimispolkunsa rakentavat. Läpielämän jatkuvaa kehittymistä, muutoskykyä ja joustavaa luovimista tarvitaan. Työssä, verkostoissa ja vapaa-ajanrooleissa opitaan, ja sen lisäksi tietyn aiheen tai haasteen tarpeisiin räätälöidyllä täsmäkoulutuksellakin on varmasti sijansa. Korhonen-Yrjänheikki nosti asiantuntijuuden keskiöön itsetuntemuksen ja tietoisuustaidot. Sieltähän myös oppimisvalmiudet ja kyky olla toimia muiden ihmisten kanssa kumpuavat. Jotain viisasta ovat ne opettajat ja koulutuksen asiantuntijat jo siis oivaltaneet, jotka ovat sisällyttäneet mindfulness-taitoja lukujärjestykseen, tunne- ja vuorovaikutustaidoista puhumattakaan. Ylöjärvellä ainakin on kuulin näin edistyksellistä tapahtuvan…

Kuinkahan paljon yhdessä tekemisen taitoja hologrammivalmentajan ohjauksessa ollut poika tulee opintojen polullaan oppimaan? Tai osasivatko konerehtorille myyntikatteitaan raportoivat coachit jakaa osaamistaan keskenään? Tarina ei tätä kerro, mutta miten on nykyisen koulutuksemme laita? Joko koulutuksemme vastaa tulevaisuuden haasteeseen? Onko se muutettavissa vastaamaan?

Koulutus muuttuu järisyttävän hitaasti. Jari Salminen lainasikin koulutuksen historiallisia murroskohtia kuvaillessaan osuvasti Admiral Hyman Rickoveria: ”Changing schools is like moving a graveyard”. Historiallisessa valossa asian ymmärtää, mutta silti tuntuu paradoksaaliselta. Koulutuksen ja oppimisen tavoitteena on aina lähtökohtaisesti jonkinlainen ihmisessä tapahtuva muutos, mutta itse koulutus tuntuu elävän erilaisten näkymättömien ja näkyvien aitojen ja rajojen ympäröimänä. Joskus rajoina ovat koulun seinät tai ikäluokat, joskus ammattiryhmä- tai oppiaineintressit, joskus rahoitus. Kehittämishankkeita ja kokeiluja tehdään. Paikallisesti saadaan aikaan pieniä ihmeitä ammattitaitoisten opettajien toimesta, mutta jostain syystä tulokset eivät leviä. Opetussuunnitelmassa on satoja sivuja ja maailmaa suunnitellaan valmiiksi erilaisin linjauksin ja työryhmäesityksin.  

Ideoidaan nyt!

Niinpä kun seminaarin viimeisen päivän aamuna johtaja Marco Steinberg Snowcone & Haystaksita heittää hieman provosoiden ajatuksella, että suomalainen koulutusjärjestelmä elää edelleen luostarimallia ja koko koulutus tukee 1700-luvun systeemejä 2000-luvun maailmassa, kukaan osallistujista ei esitä vastalauseita.  Päinvastoin näen nyökytyksiä. Nyt ei ole aika tehostaa ja viilata vanhaa, vaan luoda jotakin kokonaan uutta. Jotakin, mitä ei ole vielä olemassa. Steinbergin puhuu strategisesta desingnista, kokonaisvaltaisesta uudelleen muotoilusta, ja parhaimmillaan visiointi ja toteutus tehdään samanaikaisesti. Eli nyt!  Puhe saa vakuuttuneeksi, että tavoitteet on asetettava tarpeeksi kunnianhimoisesti ja korkealle!  Mitäpä tässä enää odotellaan? Edessähän on suuri mahdollisuuksien avaruus!

Seminaarijaksolla syntyi uusia aivovirtauksia, hauskaa draamaa, suuria ajatuksia, uusia ideoita ja tärkeitä verkostoja. Yhdessä tekemällä tunnistimme myös liudan koulutuskentän haasteita ja mahdollisuuksia, ja saimme kuin saimmekin puristettua paperille kuvaukset tulevaisuuden koulutuksen tahtotilasta. Vain moniammattilisuudella ja yhdessä tekemällä ne kirkastuvat. Tutustus, kommentoi ja ideoi! Facebookin Uusi koulutus -ryhmässä tavataan!

Sitran Uusi koulutus -foorumi kokosi yhteen 31 hengen poikkiyhteiskunnallisen joukon pohtimaan, mitä ovat tulevaisuuden koulutuksen haasteet ja visio. Foorumin aikana tehdään kokeiluja joilla testataan, miten voimme päästä nopeasti kohti tulevaisuuden visiota. Onko sinulla, yhteisölläsi tai yritykselläsi idea tai hanke, joka liittyy tulevaisuuden koulutuksen kehittämiseen? Etsiikö ideasi toteuttajaa? Uusi koulutus -ideakuulutus on nyt auki! Lue Ideakuulutuksesta lisää täältä.

Mistä on kyse?