Arvioitu lukuaika 4 min

#1 Menneisyydestä on paljon opittavaa, kun katsomme talouden tulevaisuuteen

Koronakriisi on ollut iso shokki maailmantaloudelle. Samalla se on muuttanut ihmisten arvomaailmaa, millä voi olla ennen näkemättömiä vaikutuksia talouteen, mikäli muutos on pysyvää. Tulevaisuuden taloutta pohtiessa on hyvä tehdä aikamatka menneisyyteen. Kriisejä ja ekologista maailmantuskaa on ollut ennenkin. Onko mitään opittu?

Kirjoittaja

Teresa Haukkala

tutkijatohtori, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu

Julkaistu

Tämä on ensimmäinen osa blogisarjasta, joka jatkaa keskustelua Sitran Talous tulevaisuuden palveluksessa -julkaisun teemoista. Julkaisu on osa Sitran Kestävän talouspolitiikan johtamiskoulutuksen tausta-aineistoa. Kysyimme, millaisia ajatuksia sen visio taloudesta herättää kyseisen koulutuksen alumneissa ja Kestävä talous -foorumin jäsenissä?

Vuosi 2020 on paljastanut meille toden teolla, kuinka kulutusriippuvainen taloutemme on. Kun Suomi suljettiin valmiuslain voimin maaliskuussa, joutuivat monet alat ja yritykset ahdinkoon. Matkailu romahti ja kysyntää tavaroille, hyödykkeille ja palveluille ei yksinkertaisesti ollut, sillä ihmiset eivät voineet liikkua paikkoihin, joista niitä olisi voinut totutusti ostaa. Tuolloin vain verkkokauppa ja erilaiset noutopalvelut kykenivät pitämään päätään pinnalla. Esimerkiksi päivittäisruokakauppojen verkkokauppa tuli kertaheitolla tunnetuksi ja monelle eristyksessä elävälle korvaamattoman arvokkaaksi palveluksi.

Rokottaminen on vihdoin alkanut, mutta pandemiaan saadaan helpotus vasta, kun tarpeeksi moni on rokotteen saanut. Sittenkin on vielä odotettavissa kasvomaskien käyttöä ja turvavälien noudattamista. Rokote ei siis välttämättä auta vielä pitkään aikaan yrityksiä tai muita palvelujen tarjoajia, jotka odottavat asiakkaita. Konkurssiaalto lienee vielä edessä, kun valtion tuet jossain vaiheessa loppuvat. Myös ihmisten tapa ajatella asioita on koronakriisin myötä muuttunut, ainakin väliaikaisesti. Esimerkiksi Sitran viime vuoden lopulla julkistaman selvityksen mukaan yhä useampi haluaa jatkossakin kestävämpää elämäntapaa. Ulkomaille matkustamisen ja kauppakeskuksissa vietetyn ajan sijaan monet haluavat luontoon liittyviä kestäviä palveluja tai kokemuksia, jotka auttavat heitä kehittämään taitojaan luovalla tavalla.  Mitä tämä kaikki tarkoittaa tulevaisuuden taloudelle?

Yksi tapa nähdä tulevaan on katsoa menneisyyteen. Kriisit ovat vaikuttaneet talouteen ja kulutus on takunnut ennenkin, ja siihen on suhtauduttu kriittisin äänenpainoin myös aiemmin. Esimerkkejä löytyy useita, mutta nostan tässä esiin muutaman murroskohdan: 1970-luku öljykriiseineen ja 1990-luvun lamakausi. Mistä asioista silloin keskusteltiin?

Öljykriisi ja 1990-luvun alun lama muuttivat kulutustottumuksia

Vuonna 1970 ruotsalainen kansantaloustieteen professori Erik Dahmén julkaisi kirjan Elintilamme hinta. Sen mukaan ihmiset kuolisivat korkeaan elintasoonsa, joka on hankittu tuhoamalla ympäristö, mikäli ympäristön saastumiseen ei kiinnitettäisi huomiota. Ympäristön saastuminen ei kuulunut elintasokyselyissä valittavissa olevien haittojen joukkoon, eivätkä tuotteen valmistamisesta aiheutuvat ympäristövahingot näkyneet hinnoissa. Tuottaja pyrki hakemaan tuotantomenetelmää, joka oli hänelle halvin ja tehokkain piittaamatta ympäristön pilaantumisesta tai luonnonvarojen haaskaamisesta. Näin saatiin tuotteet hinnoiteltua halvoiksi. Kuulostaako tutulta?

Asfaltti, betoni, lasi, teräs ja muu ihmisen tuottama massa valtaa yhä enemmän tilaa luonnon omalta biomassalta. Missä kulkee se raja, jolloin luonto ei enää kykene toipumaan tai uusiutumaan?

Vuoden 1973 öljykriisin jälkeen huolestuttiin tuhlaamisesta ja pelättiin uutta energiakriisiä. Taloja eristettiin ja kattoja madallettiin energian säästämiseksi. Esimerkiksi Kotiliesi-lehti peräänkuulutti helmikuussa 1974 asennekasvatusta ja kaikkien kotitalouksissa syntyvien jätteiden ja käyttämättä jääneiden tavaroiden uudelleenkäyttöä teollisuuden raaka-aineina.  Pulmana oli muun muassa, mihin voisi viedä vanhat matot, patjat, peitteet, kuluneet vaatteet ja muut tekstiilijätteet tai metalli- ja lasiromun, pullot ja romuautot. Keräysorganisaatioita ja keräilypisteitä toivottiin syntyvän lähelle kotia, mihin ne voisi vaivattomasti jättää.

1990-luvulla, Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen, Suomessa alkoi syvä lama, joka kaatoi yrityksiä ja ajoi ihmisiä ahdinkoon. Lamaa oli edeltänyt 1980-luvun kulutusjuhla, jota ruokki myös tarjolla ollut halpa laina. Kun yritykset ajautuivat konkurssiin ja korot pomppasivat pilviin, joutuivat ihmiset pakon edessä myymään talojaan pois murto-osalla siitä, mitä itse olivat niistä maksaneet. 1990-luvulle tultaessa kuluttaminen ei ollut enää samalla tavalla trendien mukaista. Vihreät arvot alkoivat kuulua puheenparsissa enemmän ja ympäristöystävälliset tuotteet löysivät markkinaraon.

2020-luvulle tultaessa kehitystä on tapahtunut jo monella saralla: kotitalousjätteet osataan kerätä ja kierrättää melko hyvin ja keräyspisteitä on tuotu lähelle koteja. Sen sijaan tuotanto on siirretty Suomesta ja muista länsimaista halvan tuotannon maihin Aasiaan, ensiksi Kiinaan, ja nyt myös enenevässä määrin Afrikkaan.

Halpojen ja pahimmillaan lähes kertakäyttöisten vaatteiden tuotanto on ekologisesti kestämätöntä. Tekstiili- ja vaateteollisuuden kasvihuonekaasupäästöt ovat  nousseet samalle tasolle kuin lento- ja laivaliikenteen päästöt.

Tuotteen valmistamisesta syntyvät ympäristöhaitat eivät välttämättä edelleenkään näy hinnoissa. Kuluttajat ovat kuitenkin monelta osin heränneet myös vastuullisuuskysymyksiin, ja eettiset ja ekologiset tuotteet sekä lähituotanto ovat yhä useamman ostoslistalla. Valinnoillaan kuluttajat pakottavat myös halvan tuotannon maissa tuotteitaan valmistavia yrityksiä kehittämään omia tuotteitaan vastuullisimmiksi. Erityisesti pikamuoti on joutunut vastaamaan tähän.

Jo dominoivaksi muuttunut halpojen ja pahimmillaan lähes kertakäyttöisten vaatteiden tuotanto on ekologisesti kestämätöntä. Tekstiili- ja vaateteollisuuden kasvihuonekaasupäästöt ovat nyt kaksi prosenttia kaikista maailman päästöistä ja nousseet samalle tasolle kuin lento- ja laivaliikenteen päästöt. Jos meno jatkuu samanlaisena, vuoteen 2050 mennessä kyseiset päästöt muodostavat jo neljänneksen kaikista maailman päästöistä. Kuitenkin kuluttajia vaivaa kahtiajako: osa kuluttajista panostaa kestävyyteen, osa taas ei välitä lainkaan ja ostaa koko ajan uutta. Lisäksi vaatteita käytetään vähemmän ja heitetään pois enemmän.

Kulutuksen täytyykin muuttua kestävämpään suuntaan. Tekstiili- ja muun jätteen kiertotalous pitäisi saada entistä paremmin toimimaan ja teollisuuden raaka-aineeksi sekä uudelleen käytettäväksi sellaisenaankin.

Talouskasvu on vaatinut uutta tuotantoa ja uusi tuotanto on ruokkinut talouskasvua, mutta nyt tilanne maapallolla on sellainen, että ihmisten tuottama, nk. antropogeeninen massa on jo ylittänyt maan oman biomassan. Tällä tahdilla asfaltti, betoni, lasi, teräs ja niin edespäin valtaavat yhä suuremman osuuden luonnon omalta biomassalta, ja näiden tuotanto vaikuttaa ilmastonmuutokseen. Missä kulkee sitten se raja, jolloin luonto ei enää kykene toipumaan tai uusiutumaan?

Kiertotalous onkin yhä ratkaisevammassa asemassa siinä, millainen talous ylipäänsä on mahdollinen tulevaisuudessa ja miten elämällemme tällä maapallolla käy. Tämä edellyttää ensinnäkin tosiasioiden tunnistamista ja sitten niiden tunnustamista sekä systeemistä muutosta koko yhteiskunnan tasolla.

Sitran vierailijablogaukset antavat äänen eri alojen tulevaisuudentekijöille. Kirjoitukset eivät (välttämättä) kerro Sitran työstä, vaan ovat kirjoittajiensa ajatuksia ajankohtaisista asioista. Teresa Haukkala on Sitran Kestävä talous -foorumin alumni.

Aiheeseen liittyvää lukemistoa

Elhacham, E., Ben-Uri, L., Grozovski, J. et al. 2020. Global human-made mass exceeds all living biomass. Nature 588, 442–444. https://doi.org/10.1038/s41586-020-3010-5

Korkman, O., Greene, S. and Hantula, K. 2020. Lifestyles after lockdown. Sitra Studies 177. https://media.sitra.fi/2020/12/14150110/sitralifestylesafterlockdown.pdf

Mishra, S., Jain, S. and Malhotra, G. 2020. The anatomy of circular economy transition in the fashion industry. Social Responsibility Journal. https://www.emerald.com/insight/content/doi/10.1108/SRJ-06-2019-0216/full/html

Niinimäki, K., Peters, G., Dahlbo, H. et al. 2020. The environmental price of fast fashion. Nat Rev Earth Environ 1, 189–200. https://doi.org/10.1038/s43017-020-0039-9

 

Talous tulevaisuuden palveluksessa

Lue myös sarjan muut blogit!

#2 Mitä suurempi ongelma, sitä pienempiä tekoja se vaatii
Politiikassa isot muutokset toteutetaan tyypillisesti vasta sitten, kun jokin poliittisesti ja taloudellisesti vahva ryhmä on konkreettisesti uhattuna. Todellisen muutoksen sankarit jäävätkin usein näkymättömiin. Keitä he ovat?
Anu Kantola

#3 Miten talousajattelumme muotoillaan uusiksi?
Talouden ja luonnon suhde vaatii perusteellisen uudelleenkytkennän. Kokonaisvaltaisen muutoksen idut löytyvät tyypillisesti virallisena ja normaalina pidetyn toiminnan laidoilta tai ulkopuolelta.
Maria Joutsenvirta

Aihe

Kestävän talouspolitiikan johtamiskoulutus

Miten talouspolitiikkaa johdetaan siten, että seuraavillekin sukupolville riittää? Kestävän talouspolitiikan koulutus kannustaa uuteen johtajuuteen. #kestävätalous

Kirjoittaja

Teresa Haukkala

tutkijatohtori, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu

Julkaistu

Suosittelemme

Tästä eteenpäin.

Mistä on kyse?