Siirry suoraan sisältöön

Kuva: Eeva Hellström

Julkaistu 29.06.2015

Mikä on filantropian rooli kestävämmän tulevaisuuden rakentamisessa?

Ateenassa viime viikolla järjestetyn "Philanthropy and Sustainability” -konferenssin taustalla pyöri kaksi valtaisaa kysymystä.
Kirjoittaja
Johtava asiantuntija, Ennakointi ja strategia, Sitra
Eeva Hellström on Sitran ennakointitoiminnan strategia-asiantuntija. Näiden sanojen takana piilee sekä ajattelija että tekijä, jonka käsissä monimutkaisetkin sisällöt sulautuvat luovasti yhteen ja irralliset ideat muokkautuvat vaikuttaviksi konsepteiksi.

Menneenä viikonloppuna eurooppalaisten katseet kohdistuivat Kreikkaan ja Brysseliin. Pinnalla oli kaksi Kreikan kannalta valtaisaa kysymystä – missä määrin muun Euroopan tulisi vielä auttaa Kreikkaa – ja miten Kreikan kävisi, jos taloudellisesta avusta ei päästäisi yhteisymmärrykseen? 

Ajankohta oli mitä otollisin Ateenassa viikonlopun alla järjestetylle kansainväliselle ”Philanthropy and Sustainability” -konferenssille, jossa pohdittiin filantropian (”ihmisystävällisyyden”, ks. tekstin loppu) ja yhteistoiminnan roolia kestävämmän tulevaisuuden  rakentamisessa. Konferenssin oli järjestänyt tunnetun laivanvarustajan perustama, globaalisti toimiva Stavros Niarchos -säätiö. Konferenssin yhteydessä säätiö julkaisi lahjoittavansa – jo toisen kerran – varoistaan 100 miljoonaa euroa Kreikan kriisin inhimillisten vaikutusten hallintaan tähtääviin kansalaisyhteiskunnan hankkeisiin.

Ateena kahtiajakautuneissa tunnelmissa

Erinomaisesti onnistuneen konferenssin jälkeen osallistujat olivat viettämässä päätösjuhlaansa iloisissa tunnelmissa, kun kesken yön saimme tiedon siitä, että Kreikan pääministeri oli ilmoittanut Kreikan lainaohjelmasta järjestettävästä kansanäänestyksestä. Tämän jälkeinen hämmennys oli kouriintuntuva – vielä hetki sitten yhteistä eurooppalaista tulevaisuutta luodattiin optimisena. Entä nyt?

Hämmentyneitä olivat myös ateenalaiset. Ateenan turismialueilla oli tavanomaista enemmän poliiseja ja kaduilla liikkui lukuisia TV:n kuvausryhmiä. Kriisin uutta käännettä olisi ollut kuitenkin vaikea havaita, ellei olisi aktiivisesti yrittänyt tehdä siitä havaintoja. Mediassa mainostettuja jonoja pankkiautomaattien edessä ei juuri näkynyt, mutta tarkemmin katsoen monet keskustan pankkiautomaatit olivatkin jo tyhjiä.

Ateena oli kuitenkin aistittavasti kahtiajakautunut. Kreikan parlamenttitalon paraatisisäänkäynnin edustalla sotilaiden rituaalista vahdinvaihtoa seurasi ryhmä turisteja jokapäiväiseen tapaansa. Samaan aikaan viereisellä kadulla, parlamenttitalon arkisisäänkäynnin luona joukko tuohtuneita kansalaisia oli äänekkäästi odottamassa parlamentin jäsenten saapumista illalla järjestettävään kriisikokoukseensa. Tunnelma Ateenan keskustassa oli myös erilainen kuin metrossa ja lähiöiden ostoskeskuksissa, jossa tuohtuneita ja huolestuneita ilmeitä ei voinut olla havaitsematta. Kahviloissa TV-uutiskanavat olivat jatkuvasti auki, ja kreikankieltä ymmärtämättömänkin oli helppo tunnistaa lähes kaikista katupuheista sanat Tsipras ja EU. 

Kohti radikaalimpaa kestävän kehityksen politiikkaa

Ateenassa tänä historiallisena aikana pidetyn konferenssin erään keskeisimmän viestin puki sanoiksi ehkä parhaiten Hollannin prinsessa Laurentien, joka peräänkuulutti nykyistä radikaalimpaa tulkintaa yhä ympäripyöreämmäksi käyneeseen kestävän kehityksen määritelmään. Brundtlandin komitean klassisen kestävän kehityksen määritelmän mukaan kehityksen tulee tyydyttää nykyhetken tarpeet viemättä tulevilta sukupolvilta mahdollisuutta tyydyttää omat tarpeensa. Prinsessa Laurentienin mukaan pyrkiessämme varmistamaan erilaisten tarpeiden välisen tasapainoisen tyydytyksen tänään unohdamme helposti varmistaa, että myös tulevilla sukupolvilla on mahdollisuus tyydyttää omansa. Prinsessa Laurentien kannustikin kääntämään kestävyysajattelun päälaelleen siten, että pääpaino olisi nykyisyyden sijaan tulevaisuudessa. Kestävään kehitykseen pyrittäessä pitäisi ensisijaisesti kysyä, mitä meidän on tehtävä tänään, jotta tulevilla sukupolvilla olisi yhtä hyvä mahdollisuus tyydyttää tarpeensa kuin meilläkin.

Tämä antoi erityistä pohdittavaa konferenssissa järjestelylle eurooppalaisen hyvinvointimallin tulevaisuutta luotaavan paneelille, johon osallistuin Vision Europe Summit –hankkeen (VES) tiimoilta. VES on johtavien eurooppalaisten ajatushautomoiden ja säätiöiden uusi yhteistyöverkosto, joka parhaillaan kokoaa yhteen kolmen asiantuntijatyöryhmänsä näkemyksiä eurooppalaisen hyvinvointimallin tulevaisuudesta. Tuloksia käsitellään keskeisten kansallisten ja EU:n vaikuttajien huippukokouksessa marraskuussa Berliinissä. Sitra on tämän tulevaisuusrautaa tuottavan pajan suomalainen yhteistyökumppani. Sitra myös johtaa hankkeessa hyvinvointiyhteiskunnan hallinnan (engl. governance) kehittämistä tarkastelevaa, viime viikolla Sitrassa kokoontunutta kansainvälistä asiantuntijaryhmää. 

Sosiaaliset investoinnit keskeisenä tulevaisuuskysymyksenä

Hyvinvointivaltiot on useimmissa Euroopan maissa rakennettu huolehtimaan ennen kaikkea tämän päivän tarpeista – tai oikeammin tarpeista, jotka olisi pitänyt tyydyttää jo eilen.  Prinsessa Laurentienin sanomaa myötäillen hyvinvointipalvelujen tuottaminen pitäisikin nähdä yhä enemmän yhteiskunnallisena investointina (engl. social investment), jossa hyvinvointipanoksia ei nähtäisi vain välttämättömänä hyvinvointivajetta kompensoivana kustannuksena, vaan ihmisiä voimaannuttavana sijoituksena tulevaisuuteen.

Vaikka monet kannattavatkin periaatetta, sosiaalisten investointien edistäminen ei ole poliittisesti helppoa. Se muuttaa väistämättä tasapainoa nykyisten ja tulevien sukupolvien tarpeiden tyydyttämisen välillä ja sosiaalisten investointien suosimisen epäillään muun muassa johtavan heikompiosaisten aseman huononemiseen. Olennainen tulevaisuuskysymys onkin, onko sosiaalisten investointien lisäämisessä kyse sosiaalipolitiikan nollasummapelistä, jossa lisäpanostukset tulevaisuuteen ovat väistämättä pois tämän päivän tarpeiden tyydyttämisestä. Vai tulisiko panostuksia joillakin muilla yhteiskuntalohkoilla vähentää sosiaalisten investointien mahdollistamiseksi? Entä miten hyvinvoinnin tuottamista voidaan nykymallissa tehostaa, jotta sosiaaliselle investoimiselle jäisi enemmän tilaa? Miten yhteistoimintaa ja vastuunjakoa julkisen ja yksityisen sektorin sekä kansalaisyhteiskunnan välillä pitäisi kehittää? Entä tulisiko EU-maiden kantaa nykyistä enemmän yhteisvastuuta eurooppalaisten sosiaalisesta hyvinvoinnista?

Seuraavana aamuna Akropoliksella käydessäni tajuntani valtasi syvä tietoisuus siitä, miten kaukana eurooppalaiset todellisuudet ovat toisistaan. Erityisesti jäin pohtimaan sitä, miten sosiaalisen investoinnin näkökulma olisi sovellettavissa Kreikkaan, jossa velkakriisin seurauksena edes tämän päivän välttämättömien hyvinvointitarpeiden tyydyttämiseen ei ole varaa, samaan aikaan kun tarve investoida tulevaisuuteen on polttavampi kuin koskaan.

Eurooppalaisen hyvinvointimallin tulevaisuuskysymyksiin palaamme marraskuun Vision Europe Summitissa Berliinissä. Yksi näkökulma konferenssille oli kuitenkin selvä: filantropian tehtävänä on ylläpitää keskustelua hyvinvoinnin tulevaisuudesta ja pyrkiä siinä eettiseen johtajuuteen.

Mitä on filantropia?

Filantropia on käsite, jota harvoin kuulee suomalaisessa keskustelussa. Sananmukaisesti se tarkoittaa ”ihmisen ystävää”. Kristillisessä mielessä filantropia on pyyteetöntä ja universaalia kansalliset ja rodut ylittävää lähimmäisen rakastamista.  Suomessa esimerkiksi Filantropia ry on ortodoksisen kirkon kansainväliseen diakonian ja lähetystyön järjestö. Englanninkielisissä maissa filantroopeilla tarkoitetaan yleensä Rockefeller-suvun tai Bill Gatesin kaltaisia rikkaita lahjoittajia ja hyväntekijöitä, riippumatta heidän pyyteettömyydestään. 

Mistä on kyse?