Siirry suoraan sisältöön

Julkaistu 22.08.2019

Miksi putkiajattelu ei riitä vaikuttavuus­investoinneissa?

Vaikuttavuusinvestoimisessa tiivistetään erilaisia tavoitteita ja mittareita mahdollisimman yksinkertaiseen ja ymmärrettävään muotoon. Rinnalle tarvitaan kuitenkin myös aihetta monimutkaisesti tutkailevaa ajattelua.
Kirjoittaja
Olli Tiikkainen (YTM) kirjoitti gradunsa vaikuttavuusinvestoimisesta systeemiteorian näkökulmasta.

Yhteiskunnallisia vaikutuksia ja taloudellisia tuottoja samanaikaisesti tavoittelevassa vaikuttavuusinvestoimisessa yhdistyy ainakin kolme erilaista yksinkertaistamista: Erilaiset vastuullisuuden indikaattorit, esimerkiksi SDG:t, ovat tiivistettyjä kehityksen tavoitteita. Mallinnuksen ja mittauksen kautta todellisuus tiivistetään kvantitatiivisempaan muotoon ja tämä sijoituslogiikkaan yhdistäen indikaattorit muotoillaan yleensä myös euroiksi.

Tämä kaikki on toki itsessään ok, ja mikäli kyseisten yksinkertaistamisprosessien tuloksena syntyy esimerkiksi parempaa kansanterveyttä tai onnistunutta maahanmuuttajien kotoutumista, niin mikäs sen hienompaa. Tässä kirjoituksessa avaan kuitenkin hieman sitä, miksi myös asioita monimutkaisesti tutkailevalle ajattelulle olisi hyvä olla vaikuttavuusinvestoimisessa oma paikkansa.

Siksi, että siinä kohtaa yhteismitattomia logiikoita

Vaikuttavuusinvestoimisen ytimessä on eetos siitä, että vaikuttavuutta on mahdollista tavoitella paremmin, kun tavoite muotoillaan kvantitatiivisemmaksi.

Käytännön alkuvaiheita Yhdysvalloissa tutkinut Emily Barman on esimerkiksi todennut, että koko vaikuttavuusinvestoiminen lähti alun perin liikkeelle siitä, että yhteiskunnallisia vaikutuksia pyrittiin jäsentämään sijoittamiselle tyypillisten indikaattoreiden, kuten raportointistandardien (esim. GAAP, IFRS) ja arvostelujärjestelmien (Standard & Poor’s, Moody’s) muotoon. Ajatuksena oli, että indikaattoreiden avulla sijoittajia saataisiin helpommin toimintaan mukaan.

Miksi ja mihin sitten tarvitaan hankalaa ja monimutkaista ajattelua? Millaisia ovat yksinkertaistamisen seuraukset?

Tiivistäen: Vaikuttavuusinvestoimisen indikaattoreissa risteävät asiat, kuten kehitys, talous ja tiede, ovat niin kutsuttuja yhteismitattomia logiikoita – järjestelmiä, joita ei voi palauttaa toisiinsa (ks. esim. Niklas Luhmann (1982) The Differentiation of Society). Tieteelliselle totuudelle ei esimerkiksi voi asettaa hintaa, eikä poliittinen päätös ikinä ole tieteellinen, vaikka tutkimusta hyödyntäisikin. Tai vaikkapa Lapset-SIB:in kontekstissa: lastensuojelun menot voidaan toki määrittää euroina, muttei lapsen hyvinvointia, joka on oma itseisarvonsa. Silti nämä asiat sekoittuvat vaikuttavuusinvestoimisessa väistämättömästi.

Näin ollen vaikuttavuusinvestoidessa tarvitaan korostetun paljon monimutkaista ajattelua, joka osaa tasapainotella näiden eri logiikoiden välissä.

Siksi, että ekosysteemisyys on välttämättä monimutkaista

Myös vaikuttavuusinvestoimisen eri sidosryhmien kannalta monimutkainen ajattelu on monessa mielessä tarpeellista. Vaade tälle on suhteellisen itsestään selvä: kun päämääriä tavoitteleva taho on lähtökohtaisesti monista toimijoista koostuva ekosysteemi, eikä yksi organisaatio tai sektori, erilaisten näkemysten ja tavoitteiden kirjo kasvaa radikaalisti. Putkiajattelulla ei pärjää.

Julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyötä (PPP) systeemiteoreettisena kumppanuutena avannut Niels Åkerström-Andersen toteaa kirjassaan, että ekosysteemeihin/kumppanuuksiin sisältyy aina sekä mahdollisuuksia että haasteita. Yhtäältä niiden kautta on mahdollista löytää yhteinen ääni. Kumppanuuden kautta ja suurempien kokonaisuuksien osana eri organisaatiot voivat saavuttaa tehokkaammin omia tavoitteitaan. Lisäksi ne voivat oppia ymmärtämään toisiaan paremmin ja tavoittaa uusia kohdeyleisöjä.

Mahdollisuuksien kasvaessa kasvaa kuitenkin myös yhteentörmäyksien ja väärinymmärryksien todennäköisyys, minkä perusteella Åkerström-Andersen toteaa, että kumppanuudet ovat välttämättä myös hauraita. Ne tarvitsevat suhteellisen paljon organisatorisia resursseja, vaativat intensiivisesti kumppanuutta ylläpitäviä tahoja ja ovat vieläpä alttiita ruohonjuuritasolla ilmeneville konflikteillekin.

Tai yksinkertaisemmin: kumppanuuksien hallinta vaatii monimutkaista, organisaatioiden toimintaa ja suhteita syvällisesti ymmärtävää ajattelua.

Siksi, että voidakseen yksinkertaistaa hyvin, tulee ymmärtää monimutkaisesti

Monimutkaista ajattelua tarvitaan siis sekä logiikoiden että toimijoiden näkökulmasta. Jos sitä ei ole, asioista voi herkästi tulla mekaanisia yksinkertaistuksia. Syrjäytyminen voi tiivistyä vaikuttavuusyhteiskunnassa kansantaloudelliseksi kulueräksi, ekosysteeminen ajattelu tyhjiksi hallinnointimantroiksi ja tiede instrumentiksi, jonka ainoa päämäärä on muotoilla sijoitusnäkökulmaan osuvia indikaattoreita.

Monimutkainen, usein juuri tieteen ja tutkimuksen piirissä esiintyvä ajattelu voi toimia tarpeellisena vastalääkkeenä tällaiselle jähmettymiselle ja muistuttaa, että on olemassa sekä hyviä että huonoja yksinkertaistuksia. Ero näiden kahden välillä lienee se, että ensimmäinen on kulkenut ajattelun tien monimutkaisuuteen ja takaisin, kun taas jälkimmäinen on jättänyt koko reissun tekemättä.

Sitran vierailijablogaukset antavat äänen eri alojen tulevaisuudentekijöille. Kirjoitukset eivät (välttämättä) kerro Sitran työstä, vaan ovat kirjoittajiensa ajatuksia ajankohtaisista asioista. Tämän blogauksen kirjoittanut Olli Tiikkainen on vastavalmistunut YTM, joka kirjoitti gradunsa vaikuttavuusinvestoimisesta systeemiteorian näkökulmasta.

Lue lisää!

Vaikuttavuuden ekosysteemiä rakentamassa
Systeemiteoreettinen tutkielma vaikuttavuusinvestoimisesta & Sitrasta sen suomalaisena edistäjänä
Tiikkainen Olli (2019)

Mistä on kyse?