Siirry suoraan sisältöön

Julkaistu 07.06.2019

Oikeusjärjestelmä sietää, mutta ei edistä elinikäistä oppimista

Oikeusjärjestys sisältää oletuksia siitä, milloin ja missä ihmisen on sopivaa oppia – erityisesti niissä tapauksissa, joissa oppija haluaa myös nauttia hyvinvointivaltion tarjoamasta tuesta ja turvasta.
Kirjoittajat
julkisoikeuden apulaisprofessori, Tampereen yliopisto
Pauli Rautiainen (HT, FM, VTM) on sivistyksellisiin ja sosiaalisiin oikeuksiin erikoistunut hyvinvointi oikeuden asiantuntija. Hän työskentelee Tampereen yliopiston johtamisen ja talouden tiedekunnassa.
sosiaalioikeuden väitöskirjatutkija, Itä-Suomen yliopisto
Oskari Korhonen (OTM) on sosiaalioikeuden väitöskirjatutkija. Hän työskentelee Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksella sosiaalioikeuden yliopisto-opettajana ja viestintävastaavana.

Sairaan tulee parantua ja työttömän työllistyä. Päätoimisen opiskelijan on opiskeltava opintotuella oikeassa tahdissa ja järjestyksessä sekä vältettävä liiallista työntekoa. Oikeusjärjestys sisältää oletuksia ja sääntöjä siitä, milloin ja missä ihmisen on sopivaa oppia – erityisesti niissä tapauksissa, joissa oppija haluaa myös nauttia hyvinvointivaltion tarjoamasta tuesta ja turvasta.

Usein oikeuden raamittamassa maailmassa kulkeminen on helppoa. Elinikäisen oppimisen ihanteen mukainen elämä käy kuitenkin haasteelliseksi, jos oppijan polku ja tarpeet poikkeavat odotuksista. Esimerkiksi vuorotteluvapaa ja -korvaus tai aikuiskoulutustuki ovat rajatun kestonsa ja työuraedellytystensä vuoksi oiva oppimisen tukemisen instrumentti lähinnä heille, jotka alusta alkavan uudelleenkouluttautumisen sijaan korjaavat hieman kurssiaan pitkän työuran aikana.

Elinikäisen oppimisen ihannetta toteutetaan usein myös sellaisten etuusmuotojen varassa, joiden ensisijainen tavoite on jokin muu kuin oppiminen. Työttömille opiskelu voi olla joko jotain, joka estää työnhaun, tai jotain, joka edistää työllistymistä. Ensin mainitussa tapauksessa oikeusjärjestyksen tehtävänä on estää omaehtoinen opiskelu. Jäljemmässä viranomaisilla on velvollisuus arvioida mitä, milloin ja missä ihmisen tulee opiskella. Etuuslainsäädäntö sisältää oletuksia siitä, että julkisten varojen investoiminen joidenkin ihmisten opiskeluun on yhteiskunnalle kannattavampaa kuin investointi toisten opiskeluun.

Puuttuva kiintopiste

Oikeudellinen ajattelu tapahtuu oikeudenalojen ja oikeudellistuneiden käsitteiden kautta. Koulutusjärjestelmän rakenteen luova koulutusoikeus ja sosiaalipolitiikkaa toimeenpaneva sosiaalioikeus muodostavat omat pienoismaailmansa, joilla on niille ominainen tapa säännellä yhteiskunnallisia ilmiöitä. Elinikäinen oppiminen ei kiinnity selkeästi yhdellekään yksittäiselle oikeudenalalle eikä sille ja oppijan tukemiselle ole myöskään yhtä selkeää perustuslaillista kiintopistettä. Oppijan tukemisen näkökulmasta elinikäinen oppiminen on perusoikeusjärjestelmän tasolla yhteydessä perustuslain 16.2 §:ään (oikeus kehittää itseään varattomuuden estämättä), 19.1 §:ään (oikeus vähimmäisturvaan) ja 19.2 §:ään (oikeus perusturvaan erilaisten sosiaalisten riskien toteutuessa).

”Oikeusjärjestys ennemminkin sietää elinikäistä oppimista kuin varsinaisesti kannustaa siihen.”

Esimerkiksi sosiaalioikeudellisen sääntelyn alueella elinikäinen oppiminen on alisteinen sellaisille oikeuteen vahvemmin ja velvoittavammin kiteytyneille tavoitteille, käsitteille tai periaatteille, kuten ”työllistyminen” tai ”itsenäisen selviytymisen edistäminen”.

Oikeusjärjestys siis ennemminkin sietää elinikäistä oppimista kuin varsinaisesti kannustaa siihen. Oikeusjärjestykseen on sisäänrakennettu epäilys siitä, että oppimiseen käytetty aika on pois työntekoon tai työllistymiseen käytetystä ajasta.

Oppimisen oikeudelliset rantavahdit

Sitralle laatimassamme selvityksessä olemme hahmotelleet elinikäisen oppimisen oikeudellista infrastruktuuria erityisesti oppijan toimeentulon tukemisen näkökulmasta. Hyödynnämme selvityksessämme ”koulutuslammen” metaforaa, joka toivoaksemme auttaa oikeuden hahmottamista yhteiskunnallisena järjestelmänä, joka on samaan sekä politiikan tuotos että sen rajoittaja.

Metaforamme koulutuslampi on paikka, jossa kaikki oppiminen tapahtuu. Oppijat pulahtavat sinne oppimaan aivan kuten uimarit uimaan. Vaikka jokaisen peruskoulun käyneen pitäisi olla uima- ja oppimistaitoinen, on kiistaton tosiasia, että ihmisten välillä on näissä taidoissa eroja. Oikeus ei kuitenkaan yleensä kiinnitä näihin eroihin huomiota.

”Oikeus ei yleensä kiinnitä oppimistaitojen eroihin huomiota.”

Koulutuslammen vesi koostuu ensisijaisesti erilaisista formaalin oppimisen tiloista, jotka oikeus tunnistaa. Sellaisia ovat esimerkiksi toisen asteen koulutus, korkeakoulut, työvoimakoulutus ja vapaa sivistystyö. Erilaiset nonformaalin (esimerkiksi itseopiskelu ja harrastaminen) ja informaalin (oppiminen esimerkiksi työssä) oppimisen muodot on tuotava oikeuden tunnistaman oppimisen piiriin esimerkiksi erilaisin näyttökokein, hyväksilukemisin tai portfolioin.

Koulutuslammen ranta, jolta oppija pääsee sen veteen, on jaettu lukuisiin erilaisiin alueisiin. Ranta-alueille pääsevät vain tietynlaiset ihmiset: esimerkiksi työttömille, vuorotteluvapaan käyttäjille ja opintotukiopiskelijoille on kaikille oma alueensa. Rantavahteina toimivat viranomaiset vahtivat, että kultakin alueelta käydään lammen vedessä oppimassa vain alueen ihmisille kuuluvissa paikoissa ja esimerkiksi vain niin kauan kuin tuon alueen säännöt sallivat. Koska valtaosalta alueista saa käydä oppimassa vain formaalin koulutuksen piirissä, jäävät esimerkiksi tatuoijaprofession pitkät ja perusteelliset kisällikäytännöt tukemiskelpoisen oppimisen ulkopuolelle, sillä niihin ei ole omaa, oikeuden tunnistamaa formaalia koulutusta.

Hienosäätämisen sijaan ajattelun muutoksia

Oikeusjärjestelmää olisi opetettava entistä paremmin tunnistamaan elinikäinen oppiminen, mikäli sitä halutaan nostaa itseisarvoisemmaksi tavoitteeksi. Houkutus yksittäisten pykälien hienosäätämiseen on suuri. Toimeentuloturvajärjestelmän uudistuksissa on kuitenkin huomioitava, miten pienetkin muutokset vaikuttavat kokonaisuuteen, sen kannustimiin ja siihen, edistääkö uudistettu järjestelmä yhä riittävällä tavalla kaikkien syyperustaisen sosiaaliturvan kirjavien tavoitteiden toteutumista.

Elinikäisen oppimisen edistäminen ei myöskään tapahdu yksinomaan lainsäädännön kehittämisen avulla. Vähintäänkin yhtä tärkeää on lainsoveltajien kouluttaminen ja ihmisten oikeudellis-hallinnollisessa toimintakyvyssä olevien erojen tasaamiseen pyrkivä viestintä elinikäisen oppimisen erilaisista tukimuodoista.

Sitran vierailijablogaukset antavat äänen eri alojen tulevaisuudentekijöille. Kirjoitukset eivät (välttämättä) kerro Sitran työstä, vaan ovat kirjoittajiensa ajatuksia ajankohtaisista asioista.  

Tämän blogauksen kirjoittaneet Tampereen yliopiston julkisoikeuden apulaisprofessori Pauli Rautiainen ja Itä-Suomen yliopiston sosiaalioikeuden väitöskirjatutkija ja yliopisto-opettaja Oskari Korhonen ovat tuottaneet Sitralle selvityksen Millä ehdoilla? Kuinka elinikäistä oppimistä säännellään?

Mistä on kyse?