Pelkkä eliittikonsensus ei enää kanna

Olen ajoittain leikitellyt ajatuksella, miten datakeskuksia koskeva päätöksenteko olisi hoidettu Kekkosen ajan konsensus-Suomessa. Keskeiset toimijat olisi kerätty hyvin sisustettuun kabinettiin, levitetty kartta pöydälle, pistetty nuppineuloja sopiviin paikkoihin ja saunottu päälle. Ulos olisi astuttu valmiin ratkaisun kanssa, eikä soraääniä olisi päästetty julkisuuteen.

Vaikka ajatusleikki on kärjistetty, se tavoittaa jotain olennaista aikakausien erosta.

Suomessa vallankäyttö nojasi pitkään yhteisymmärryksen hakemiseen eliittien välillä. Konsensus teki päätöksenteosta vakaata ja ennakoitavaa, mutta samalla julkinen keskustelu jäi kapeaksi ja kansalaisten osallistumismahdollisuudet rajallisiksi.

2000-luvulla yhteisen edun määrittelystä on tullut aiempaa vaikeampaa. Perinteisen vasemmisto–oikeisto-jaon rinnalle on noussut uusia poliittisia jakolinjoja ja kansallisen päätöksenteon rinnalle uusia kansainvälisiä valtakeskittymiä. Samalla yhteys päättäjien ja kansalaisten välillä on ohentunut ja julkisuudesta tullut nopeatempoisempaa.

Pitkäjänteisen politiikan tekemisen sijaan hallitaan liian usein kriisejä ja kohuja.

Suomella on edessään vaativat vuodet. Julkisen talouden säästöpaineet kietoutuvat turvallisuusuhkiin, geopoliittisiin myllerryksiin ja tekoälymurrokseen. Väki vähenee, mutta pidot eivät näytä paranevan.

Velkajarru ja kuntien sekä hyvinvointialueiden tulevaisuutta pohtivat parlamentaariset työryhmät kertovat halusta palauttaa edes ripaus konsensusta repivään aikaamme.

Muuttuneessa maailmassa pelkkä ylhäältä ohjattu eliittikonsensus ei kuitenkaan enää riitä. Yhteistä ymmärrystä täytyy pystyä rakentamaan päätös päätökseltä — myös alueellisesti ja paikallisesti. Suuret yhteiskunnalliset uudistukset epäonnistuvat, jos ihmisillä on kokemus siitä, että heidät on jätetty valmistelun ulkopuolelle.

Suomessa on paljon osaamista kansalaisten osallistamiseen. Esimerkiksi kansalaispaneeleita, digitaalisia alustoja ja kansallisia dialogeja on jo käytetty laajasti hallinnon eri tasoilla aina ministeriöistä paikallistasolle. Kokemukset osoittavat, että laadukkaasti toteutettu osallistuminen tuottaa selkänojaa vaikeille arvovalinnoille ja luo pohjaa päätösten hyväksyttävyydelle. Nyt tätä osaamista pitää hyödyntää rohkeammin myös yhteiskunnan vaikeimmissa ja ristiriitaisimmissa kysymyksissä.

Tätä työtä teemme Sitran Demokratiainnovaatiot-ohjelmassa. Tänä vuonna tuomme yhdessä kumppaneidemme kanssa ihmisiä yhteen pohtimaan suuria tulevaisuuskysymyksiä, kuten vihreitä investointeja ja työperäistä maahanmuuttoa. Kehitämme myös tekoälyä hyödyntävää digitaalista apuria kansalaisten ja sidosryhmien osallistamisen ja kuulemisen tueksi valmistelun ja päätöksenteon eri vaiheissa.

Vanhaan konsensukseen ei ole paluuta, joten uusia tapoja toimia on alettava rakentaa juuri nyt.