Kuva: Pekka Toivanen

Julkaistu 02.03.2015

Pirullista eikö totta?

Kirjoittaja

Juha Lindell toimii sosiaali- ja terveyshallintotieteen tutkijana ja sivutoimisena tuntiopettajana Vaasan yliopistossa. Tutkimuksen kohteina hänellä ovat pirulliset ongelmat organisaatioiden kehittämisessä ja muutoksen johtamisessa.

Pirullisissa ongelmissa tekijöiden keskinäisriippuvuus tekee asioiden suunnittelusta ja ratkaisemisesta hyvin kimuranttia. Julkishallinnon johtamisen tutkija Juha Lindell pohtii blogissaan suomalaisen koulutusjärjestelmän uudistamista pirullisena ongelmana, johon  kannattaa etsiä ratkaisuja moniäänisellä toiminnalla.

Pidin taannoin Sitran Uusi koulutus -foorumin seminaarijaksolla puheenvuoron pirullisista ongelmista haastamassa julkishallinnon johtamista. Pirulliset ongelmat sisältävät monia toisistaan riippuvaisia tekijöitä, kuten eriäviä intressejä ja pienempiä osaongelmia. Tällainen keskinäisriippuvuus tekee asioiden suunnittelusta ja ratkaisemisesta hyvin kimuranttia. Päätöksiä tehtäessä, käsissä on usein joukko enemmän tai vähemmän ristiriitaisia ja monitulkintaisia ratkaisuvaihtoehtoja. Silloin on vain pakko tähdätä parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen annettujen resurssien ja olosuhteiden puitteissa, sillä 100 % ratkaisua ei ole olemassa.

Suomalaisen koulutusjärjestelmän uudistaminen voidaan tulkita pirulliseksi ongelmaksi. Monikulttuurisuuden kasvu ja globalisaatio omalta osaltaan kasvattavat asian pirullisuutta oppijoiden ja alueiden erilaisuuden kasvaessa. On entistä vaikeampaa muodostaa järjestelmään yhdenmukaisuutta tai sisäistä eheyttä. 

Onneksi päätöksentekijöiden ei tarvitse, eikä pitäisikään, ratkoa yksin pirullisia ongelmia. Koulutusjärjestelmää kehitettäessä on hyödyllistä tuoda toiminnan keskiöön ne ihmiset, jotka ovat tekemisissä ongelman kanssa, kuten oppijat itse.

Tarkoituksenmukaista ei ole miettiä ihmisten puolesta, mitä tuleman pitää tai mitä tulisi tehdä. Tarkoituksen mukaista on kysyä heiltä itseltään. Näin voidaan suurella todennäköisyydellä onnistua tarkastelemaan asiaa kattavasti eri näkökulmista siten, että paras mahdollinen ratkaisu saattaisi olla saavutettavissa.

Toki esimerkiksi oppijat eivät ole koulutusjärjestelmän asiantuntijoita. Toisaalta he omaavat runsaasti asiantuntemusta omasta oppimisestaan ja ideoita niistä tavoista, jotka voisivat sitä edistää. Kyse on siitä, kuinka erilaiset näkökulmat saadaan esiin ja hyödynnettyä kehitystyössä nyt ja tulevaisuudessa.

Tällainen harkittu ja moniäänisesti punnittu ratkaisu voi nostaa esiin paikallisten olosuhteiden eroavaisuudet ja tarpeet sekä syventää omalta osaltaan sitä tietämystä, miltä pohjalta päätöksiä tehdään. Moniäänisyys ei kuitenkaan synny itsestään. Se vaatii aktiivisuutta kaikilta sen osapuolilta, mutta johtaja ja päätöksentekijät ovat erityisesti avainasemassa. He voivat mahdollistaa, kannustaa ja lopulta sitoutua käyttämään moniäänisesti syntyneitä ratkaisuvaihtoehtoja.

Ilman moniäänistä toimintaa pirullisia ongelmia näyttää olevan lähes mahdotonta ratkoa. Oikein hyödynnettynä täältä voidaan puristaa se paras mahdollinen. Moniäänisyyteen liittyen eräs kuntapäättäjä totesi eräässä tapahtumassa, missä olin pirullisista ongelmista puhumassa; ”kyllähän me nämä asiat tiedämme, mutta miksi me ei niitä tehdä”. Tähän sisältyy mielestäni arvokas sanoma: tulevaisuus syntyy tekemällä, ei odottamalla.

Uusi koulutus -foorumi on kerännyt ideoita suomalaisen koulutuksen kehittämiseksi ideakuulutuksen avulla. Ideakuulutuksen satoa käsitellään ideakokouksessa 9.3. ja 13.3. Kokoukset ovat avoimia ja toteutetaan verkossa. Tule mukaan sparraamaan ideoista käytännön kokeiluja!

Mistä on kyse?