Kuvassa Krista Petäjäjärvi (kuvan ottanut Veikko Somerpuro) ja Pirjo Ståhle (kuvan ottanut Karoliina Paavilainen).

Julkaistu 03.10.2017

Taide on muutosvoima

Taide auttaa murtautumaan irti vanhasta. Taiteen avulla luodaan uutta – ei ainoastaan konserttisaleissa ja gallerioissa, vaan myös työelämän organisaatioissa.
Kirjoittajat
Professori, aineeton pääoma ja innovaatiojohtaminen, Aalto-yliopisto
Pirjo Ståhle on Aalto-yliopiston professori, jonka alana ovat aineeton pääoma ja innovaatiojohtaminen. Hän on toiminut useita vuosia myös Suomen kulttuurirahaston luottamustehtävissä. Pirjo on kiinnostunut taiteen potentiaalista yhteiskunnan murroksessa ja työelämän kehittämisessä.
Performanssitaitelija, taiteilija-kehittäjä, läänintaiteilija, Taiteen edistämiskeskus
Krist Petäjäjärvi on performanssitaiteilija ja taiteilija-kehittäjä, joka toimii Taiteen edistämiskeskuksessa läänintaiteilijana. Hänellä on myös monivuotinen kokemus yhteistyöstä yritysten kanssa. Hän on kiinnostunut taiteen potentiaalista yhteiskunnan murroksessa ja työelämän kehittämisessä.

Elämme murroskautta, jossa muutos vanhasta uuteen tapahtuu nopeasti. Isot rakenteet hakevat uutta muotoa, olkoon sitten kyse teknologiasta, resursseista, vallasta tai totuuskäsityksistä. Muutokset tapahtuvat globaaleissa ja kansallisissa ympäristöissä, yhteisöissä ja yksityisissä ihmisissä. Muutos haastaa meidät kaikki.

Monissa organisaatiossa etsitään nyt uutta suuntaa. Miten valloittaa uusia markkinoita, löytää oma tehtävä ja tekemiselle syvempi merkitys nopeasti muuttuvassa maailmassa? Uudistuminen vaatii tuoreita toimintatapoja, uudenlaista työkulttuuria ja entistä laajempaa horisonttia – eikä mikään näistä synny itsestään.

Taiteella on tärkeä rooli uuden etsinnässä.

Claes Andersson sanoi joskus, että taide on yhteiskunnan uni. Ehkä taide voidaan tosiaan mieltää kollektiiviseksi alitajunnaksi, jonka kautta myös käsityksemme todellisuudesta muokkaantuu. Taiteen rooli on ratkaiseva etenkin silloin, kun ympäristön muutokset tapahtuvat vauhdilla, mutta rationaalinen mieli on vielä kiinni menneessä ja nykyhetkessä. Taiteen avulla tavoitetaan uusia ulottuvuuksia, merkityksiä ja mahdollisuuksia. Tähän viittasi myös Einsteinin lausahdus: ”Mielikuvitus on tärkeämpää kuin tieto”.

Suomessa taiteen ja työelämän rajapinnassa toimivia on yhä enemmän, mutta käytännössä yhteistyö on  vielä alkutaipaleella. Taiteen matka gallerioista ja näyttämöiltä toimistoihin ja neuvotteluhuoneisiin on pitkä – sekä taiteilijoille että työyhteisöille. Välittäjärakenteet puuttuvat, eikä kummallakaan ole vakiintuneita toimintatapoja, joilla hedelmällinen yhteistyö saataisiin helposti käyntiin. Ajattelu ja asenteetkin kaipaavat ravistelua; ei ole lainkaan itsestään selvää, miksi taiteen tulisi olla osana työelämää ja mitä hyötyä siitä voisi olla.

Yksi meille molemmille läheinen esimerkki taiteesta työelämässä on ACSI, Aalto Camp for Societal Innovation, joka järjestettiin Suomessa vuosina 2010-2013 ja on tätä nykyä levinnyt laajalti, aina Etelä-Afrikkaa myöten. ACSI kokosi suuren kansainvälisen joukon tutkijoita, opiskelijoita, virkamiehiä, asiantuntijoita ja yrittäjiä ratkomaan yhteiskunnallisia haasteita. Työ tapahtui itseohjautuvissa ryhmissä, joita tuettiin erilaisin taiteen keinoin. Draama ja muut luovat metodit olivat vaihtoehto pelkälle puhumiselle ja mindmapeille, ja niiden kautta ryhmillä oli mahdollisuus työskennellä toisella tapaa.

ACSI:ssa taiteesta muodostui vuosi vuodelta yhä tärkeämpi elementti. Eri alojen ammattitaiteilijat osallistuivat työryhmiin tavallisina ryhmän jäseninä, asiantuntijoina muiden joukossa. Heterogeenisessa ryhmässä jokainen joutui kyseenalaistamaan oman tapansa toimia ja sai samalla mahdollisuuden oppia uutta. Taiteen kautta rakennettiin yhteisöllisyyttä, vuorovaikutusta, osaamista ja luovaa ratkaisukykyä.  Näillä kaikilla oli suuri vaikutus tulosten laatuun.

Kysymys taiteen ja organisaatioiden vuorovaikutuksesta liittyy myös siihen, miten ymmärrämme taiteilijan osaamista. ACSI:ssa nähtiin, että taiteilijalla on usein herkkyyttä tunnistaa pinnan alaisia asioita ja taito antaa niille konkreettinen muoto. Taiteilijalla on kyky tunnistaa kulttuurin normeja ja uskallusta kyseenalaistaa niitä. Taiteilija on luovan prosessin asiantuntija, hän pystyy kurottautumaan kohti tuntematonta ja sietää epämukavaa ei-tietämisen tilaa ja hämmennystä, joka edeltää kaikkia uusia ratkaisuja ja innovaatioita.

ACSI:ssa taiteilijoiden mukanaolo oli aivan ratkaisevaa.

Heidän tapansa ja menetelmänsä hahmottaa ongelmia poikkesi muista ehkä eniten. Tämä auttoi ryhmiä tuottamaan uusia näkökulmia ja uudenlaisia ratkaisuja, mutta myös monia oivalluksia ja muutoksia osallistujien elämään ACSI-leirin jälkeen – kuten seurantatutkimus osoitti.

Taide on aina ollut instituutio, jossa luodaan uusia maailmoja ja rakennetaan jotain sellaista, mitä ei aiemmin ole ollut. Siksi taiteellinen työ ja sen menetelmät soveltuvat ympäristöihin, joissa muutoksen haaste on suuri ja tie tulevaisuuteen hämärän peitossa. Nykyisessä murroksessa yrityksillä ja kaikenlaisilla yhteisöillä on suuri tarve menetelmistä, jotka auttavat näkemään pidemmälle, ymmärtämään syvemmin ja luomaan konkreettisesti uutta. Siksi taiteilijoiden ja työelämän olisi opittava kohtaamaan toisiaan rikastuttavalla tavalla.

Lisää esimerkkejä taiteesta työelämän osana kuullaan Taide ja työelämän kehittäminen -seminaarissa 5.-6.10., Helsingissä, jossa Krista toimii asiantuntijana ja Pirjo keynote-puhujana aiheena “Taiteen merkitys yhteiskunnallisessa murroksessa”.

Mistä on kyse?