Terveydenhuollon ammattilaisten pitkä vahtivuoro tiedon portinvartijoina on ohi.
Vaikka myös terveydenhuollon piirissä kerätyn datan määrä kasvaa nopeasti, yksilön mahdollisuudet käyttää, kerätä ja hyödyntää terveyteensä liittyvää tietoa kasvavat vielä nopeammin.
Kyse ei enää ole siitä, tapahtuuko tämä muutos, vaan siitä, tapahtuuko se hallitusti ja kenen ehdoilla dataa vastedes hyödynnetään – ja miten ammattilaisten ja yksilöiden muuttuvat tiedon käytön tavat saadaan pelaamaan samaan maalin, eli hyvinvoinnin lisäämiseksi.
Reilussa datataloudessa luottamus pitää ansaita
Vastikään julkaistuun, Kestävän terveydenhuollon verkoston teettämään kyselytutkimukseen vastanneista lähes 90 prosenttia on sitä mieltä, että jokaisella tulisi olla oikeus hallinnoida omaa terveystietoaan.
Tähän toiveeseen vastaa osaltaan Sitran kehittämä reilun datatalouden malli, joka antaisi ihmiselle itselleen mahdollisuuden päättää, mihin häntä koskevaa dataa käytetään ja saada näkymän siihen, miten tätä dataa käytetään.
Samalla ihmisten luottamuksen ansainneilla toimijoilla voisi olla ainakin periaatteessa käytettävissään kaikki maailman data sen sijaan, että ne joutuisivat keräämään ja varastoimaan kaiken käyttämänsä tiedon itse (kuten nykyisin pitkälti tapahtuu).
Muutoksen avaamat mahdollisuudet ovat niin huikeita, että emme vielä osaa niitä kaikkia kuvitellakaan. Osviittaa tulevasta voi kuitenkin saada reilun datalouden pilottihankkeistamme.
Suosittelemme
Tästä eteenpäin.