Kierrätysmyymälä LukStore

Päättynyt hanke 10/2017 – 9/2019

Luksia kehitti kierrätysmyymälän, jossa eri alojen opiskelijat pääsivät käytännössä toteuttamaan kiertotaloutta osana omia opintojaan.

Ajankohtaista

Mistä oli kyse?

Hanke oli osa kiertotalouskoulutusta kaikille koulutusasteille -kokonaisuutta, joka toteutettiin vuosina 2017-2019. Sitran visiona oli, että kaikkien valmistuneiden tulisi ymmärtää, mitä kiertotalous tarkoittaa hänen työnsä ja arkensa kannalta ja mitä päätöksiä ja tekoja hän voi tehdä kiertotalouden edistämiseksi. Tavoitteena oli lisätä kiertotalousosaamista Suomessa kehittämällä laajasti kaikille koulutusasteille eri näkökulmista katsovaa kiertotalousopetusta, materiaaleja, konsepteja sekä yhteistyötä. Kokonaisuuteen osallistui yli 50 oppilaitosta, koulutusorganisaatiota ja yritystä.

Mitä saatiin aikaan?

Luksia (Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä) kehitti liiketoiminnan perustutkinnon opiskeluun oppimisympäristön, joka korvaa perinteistä luokkaopetusta. Uusi oppimisympäristö on nimeltään koulutuskierrätysmyymälä LukStore, jossa myydään lahjoitettuja vaatteita, astioita, kodintavaroita, kirjoja ja urheiluvälineitä. Luksiassa opiskelevat tekstiili-, puu- ja sisustusartesaanit suunnittelivat ja toteuttivat LukStorelle oman uusiotuote-brändin What !f. He rakensivat myös vankkurit myymäläkalusteeksi What !f –malliston vaatteille, pinsseille, valaisimille, kännykkäpusseille, korutelineille jne. Tuotteiden raaka-aineet ja materiaalit ovat pääosin LukStoren ylijäämää.

Luksian sisällä hankkeeseen osallistettiin liiketoiminnan opiskelijat ja henkilökunta sekä useiden muiden alojen opiskelijoita ja henkilökuntaa.

Tekemällä oppiminen uudessa oppimisympäristössä korvaa perinteistä luokissa tapahtuvaa teoriaopetusta. Kierrätysmyymälän toiminnassa tehdään myös laajaa alojen välistä yhteistyötä Luksian sisällä. Kiertotalouden teemat ovat luonnollinen osa Luksian tulevaa toimintaa ja koko liiketoiminnan perustutkinnon opetusta.

Tutustu kierrätysmyymälä LukStoren verkkosivuihin.

Kuka oli mukana?

Sitra rahoitti hanketta ja Sitran puolelta hankevastaavina olivat Nani Pajunen ja Riitta Silvennoinen. Luksian opiskelijat ja useat opettajat olivat mukana kehittämässä Kierrätystavarataloa. Sekä kehitystyö että työskentely kierrätysmyymälässä sisällytetään opiskelijoiden tutkintoihin. Luksia teki myös yhteistyötä useiden muiden oppilaitosten kanssa, jotka uudistavat kiertotalouden opetusta.

Ota yhteyttä

ihmiset
Nani Pajunen
Johtava asiantuntija, Kestävyysratkaisut

Mistä on kyse?