Mistä on kyse?

Epävarmuuksien aika haastaa suomalaista yhteiskuntaa varautumaan nykyistä paremmin erilaisiin tulevaisuuksiin. Esimerkiksi ilmastonmuutos ja luontokato, väestön vanheneminen ja laskeva syntyvyys, uudet hyvinvoinnin haasteet, voimistuvat geopolitiikan jännitteet sekä kiihtyvä teknologinen kehitys tekevät taloudesta ja ylipäätään tulevaisuudesta yhä vaikeammin ennakoitavaa.

Talouden tulevaisuuksissa on vaihtoehtoja, mutta uskomuksemme vaikuttavat siihen, mitä pidämme mahdollisena. Erityisesti talouden kasvuun liittyvä julkinen keskustelu kaipaa moninäkökulmaisuutta, rohkeutta ja ilmiön ennakkoluulotonta tarkastelua.

Suomen on tärkeää löytää uusia ja luovia tapoja ajatella talouden ja sen kasvun tulevaisuutta, jotta voimme selvitä yhteiskunnallista kriiseistä ja haasteista.

Sitra järjesti rahoitushaun selvityksille, joissa pohditaan talouden kasvun tulevaisuutta uusista ja yllättävistäkin näkökulmista. Rahoituksen avulla Sitra pyrkii vahvistamaan yhteiskunnan ennakointikyvykkyyttä ja varautumista sekä kannustaa ylisukupolviseen, ennakkoluulottomaan ajatteluun.

Haimme selvityksiä, jotka:

  • Luovat vaihtoehtoisia mutta perusteltuja näkemyksiä tulevaisuudesta – sellaisia, jotka ovat Suomen kannalta merkittäviä, mutta joista ei vielä puhuta tarpeeksi.
  • Perustelevat valitut tulevaisuuskuvat esimerkiksi trendien, skenaarioiden tai heikkojen signaalien avulla.
  • Esittävät näkemyksiä siitä, millaisia haasteita tai mahdollisuuksia vaihtoehtoiset tulevaisuudet asettavat Suomelle sekä mistä lähtökohdista haasteita kannattaisi ratkaista.
  • Perustuvat tutkitulle tiedolle ja hyödyntävät ennakointitietoa.

Lue lisää työn alla olevien selvitysten aiheista ja tekijöistä.

4. Rahoitushaun ja rahoitettavien selvityshankkeiden aikataulu

7.3.

Hakuun liittyvien kysymysten lähettäminen Sitralle osoitteeseen rahoitushaut@sitra.fi. klo 16 mennessä.

10.3.

Infotilaisuus kiinnostuneille hakijoille Teamsissa klo 13:00-14:30.

Tilaisuuteen osallistuminen edellyttää Sitran tapahtumasivulla tehtyä ennakkoilmoittautumista viimeistään perjantaina 7.3.2025 klo 16.

Viim. 17.3.

Sitra julkaisee vastaukset sekä infotilaisuudessa että sähköpostitse esitettyihin kysymyksiin tällä sivustolla.

Kysymyksiä ja vastauksia rahoitushausta: Talouden kasvun tulevaisuudet.

31.3.

Hakemusten jättäminen Sitran sähköiseen asiointipalveluun klo 12 mennessä.

Viim. 30.4.

Sitra ilmoittaa rahoitussopimusneuvotteluihin valituille hakijoille neuvotteluiden aloittamisesta.

5.5.-23.5.

Rahoitussopimusten laatiminen Sitran ja rahoitettavien hankkeiden välillä sekä rahoituspäätösten tiedoksi antaminen.

Mahdolliset haastattelut järjestetään viikolla 24.

26.5.-31.12.

Rahoitettavien hankkeiden toteutus.


5. Tausta-aineistoa

Suosittelemme hakijoita tutustumaan seuraavaan tausta-aineistoon:

Kaikki Sitran avoimet rahoitushaut löydät Hae rahoitusta -sivulta.

Kysymyksiä ja vastauksia

Rahoitushakua koskevia kysymyksiä kerättiin sähköpostitse 7.3.2025 asti ja infotilaisuudessa 10.3.2025. Katso vastaukset esitettyihin kysymyksiin artikkelista Kysymyksiä ja vastauksia rahoitushausta: Talouden kasvun tulevaisuudet.

Ota yhteyttä

Tutustu myös