Live
Kohti osaamisen aikaa: elinikäisen oppimisen muutoshaasteet ja rahoituksen periaatteet
Julkistustilaisuus

Kohti osaamisen aikaa: elinikäisen oppimisen muutoshaasteet ja rahoituksen periaatteet

Osaamisen uudistaminen on tulevina vuosina yksi yhteiskuntamme keskeisistä haasteista ja mahdollisuuksista. Ennen kuin voimme siirtyä kohti osaamisen aikaa, olemme isojen kysymysten äärellä. Tarvitsemme yhteistä keskustelua muutoksen esteenä olevista haasteista ja niihin liittyvistä näkökulmista.

Helmikuussa julkaisimme 30 yhteiskunnallisen toimijan yhteisen tahtotilan elinikäisen oppimisen tulevaisuudesta. Tahtotilan jatkoksi ja yhteiskunnallisen päätöksenteon tueksi samat 30 organisaatiota ovat määritelleet yhdessä elinikäisen oppimisen keskeiset muutoshaasteet ja rahoituksen periaatteet. Julkistamme ne tässä tilaisuudessa. Samalla käynnistämme keskustelun niistä keskeisistä kysymyksistä, jotka vievät kohti elinikäisen oppimisen Suomea.

Mukana olevat organisaatiot valtionhallinnon, työelämän ja koulutuksen aloilta ovat työskennellyt lokakuusta 2018 lähtien elinikäisen oppimisen tulevaisuuden parissa. Sitran fasilitoimaan työhön ovat antaneet oman panoksensa myös Kohti osaamisen aikaa -työpajoihin osallistuneet oppimisen kentän asiantuntijat ja vaikuttajat.

Työ jatkuu keväällä tiekartan rakentamisella eli askelmerkeillä, jotka tukevat siirtymistä kohti elinikäisen oppimisen Suomea.

Tervetuloa paikan päälle tai seuraamaan tilaisuutta verkon välityksellä!

Ohjelma 

8:30 Tervetuloa
Helena Mustikainen, projektijohtaja, Osaamisen aika -avainalue, Sitra

Elinikäisen oppimisen rahoituksen periaatteet
Riina Nousiainen, asiantuntija, Toimihenkilökeskusjärjestö STTK
Merja Leinonen, budjettineuvos, Valtiovarainministeriö

Kommenttipuheenvuoro: Teemu Hassinen, toimitusjohtaja, Sivistystyönantajat

Elinikäisen oppimisen muutoshaasteet
Sinimaaria Ranki, johtava asiantuntija, Osaamisen aika-avainalue, Sitra

Keskustelut elinikäisen oppimisen muutoshaasteista

  • Kenellä on vastuu osaamisen kehittämisestä?
  • Aikuisten osaamisen kehittäminen – onko yhteinen raha kohdennettu oikein?

Keskustelijat:
Leena Wahlfors, toiminnanjohtaja, Suomen yliopistojen rehtorineuvosto Unifi
Mauri Kotamäki, johtava ekonomisti, Keskuskauppakamari
Samuli Maxenius, koulutuspoliittinen asiantuntija, Suomen ammattiin opiskelevien liitto SAKKI ry
Sinimaaria Ranki, johtava asiantuntija, Osaamisen aika-avainalue, Sitra

  • Miten elinikäisen oppimisen ilmiötä johdetaan läpileikkaavana kokonaisuutena?

Keskustelijat:
Hannele Louhelainen, erityisasiantuntija,  Opetusalan Ammattijärjestö OAJ
Mikko Heinikoski, koulutus- ja työllisyysasioiden päällikkö, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
Tuija Oivo, johtaja, Työ- ja elinkeinoministeriö
Helena Mustikainen, projektijohtaja, Osaamisen aika -avainalue, Sitra

Mitä seuraavaksi?

10:00 Tilaisuus päättyy, keskustelu jatkuu aamiaisen merkeissä

Mistä on kyse?