Suomalaisten usko tulevaan horjuu. Tulevaisuusbarometrin mukaan yhä useampi arvioi, että Suomen tulevaisuus näyttää nykyhetkeä synkemmältä. Silti enemmistö uskoo, että tulevaisuuteen voi vaikuttaa. Tämän toivon kipinän äärelle kokoonnumme Finnsight 2025 -tapahtumaan: parempaa tulevaisuutta on uskallettava rakentaa. Epävarmassa ajassa tarvitsemme yhteistä näkemystä ja suuntaa.
Ennakoinnin suurtapahtuma Finnsight 2025 kokoaa yhteen maakunnat, kunnat, kaupungit ja muut Suomen tulevaisuutta rakentavat organisaatiot pohtimaan, millaisia tulevaisuuskuvia ja tekoja tarvitsemme. Kysymme: Mitä seuraavaksi, Suomi?
Tapahtumassa kuullaan konkreettisia esimerkkejä kunnista ja kaupungeista, joissa on jo otettu rohkeita askelia kohti tulevaisuutta. Ohjelmassa on myös muun muassa tulevaisuusraadin keskusteluja, tulevaisuudentutkija Aaron Maniamin keynote-puheenvuoro sekä alueelliset työpajat, joissa rakennetaan yhteistä tilannekuvaa ja visioidaan huomista.
Tänä vuonna Finnsight järjestetään 25.9. klo 9-11.30 (verkkolähetys) ja klo 12.30-13.30 (työpajat kisastudioissa).
Finnsight on osa kansallisen ennakointiverkoston toimintaa, jota valtioneuvoston kanslia ja Sitra koordinoivat. Tänä vuonna Finnsightia ovat järjestämässä Sitra ja kuusi maakuntaliittoa.
Miten voit osallistua Finnsight -tapahtumaan?
Finnsight 2025 toteutetaan verkkolähetyksenä, jota voit seurata mistä tahansa. Lisäksi kannustamme järjestämään oman kisastudion – kokoontumispaikan, jossa voitte katsoa lähetyksen yhdessä ja osallistua työpajaan.
Kisastudion järjestäminen on helppoa! Saat selkeät ohjeet sähköpostiisi ilmoittautumisen jälkeen. Kisastudiot järjestetään itsenäisesti.
Verkkolähetyksen jälkeen kisastudioissa jatketaan Sitran etäfasilitoimalla työpajalla, jossa syvennytään tapahtuman teemoihin yhdessä muiden osallistujien kanssa.
Ohjelma
9.00 |
Avaussanat
Atte Jääskeläinen, Yliasiamies, Sitra
|
---|---|
Videokokonaisuus: Kainuu, Vaasa, Pirkanmaa ja Malmö – esimerkkejä tulevaisuuden tekemisestä
Kainuun käänne: supertietokone Lumi Kainuun liiton maakuntajohtaja Riikka Pirkkalainen ja erityisasiantuntija Henna Sormunen Vihreän siirtymän aallonharjalla: Vaasan energiaklusteri Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Joakim Strand Yhteinen matka 2040-luvulle: Tampereen ja Pirkanmaan tulevaisuustyö, Pirkanmaan liitto ja Tampereen kaupunki Haasteista luovuuden ja kestävyyden suunnannäyttäjäksi: Malmön kaupunki Malmön kaupunginarkkitehti Finn Williams Tulevaisuusraati keskustelee jokaisen esimerkin jälkeen. Tulevaisuusraadissa mukana ulkoministeriön maakuvayksikön yksikönpäällikkö Mika Kukkonen, Rare median päätoimittaja Orna Ben Lulu ja Sitran ennakoinnin johtava asiantuntija Mikko Dufva |
|
Terveiset yhdestä kisastudiosta
|
|
Keynote: Managing Tomorrow Today: Analysis, Anticipation and Action in Strategic Foresight
Aaron Maniam, Fellow of Practice & Director, Digital Transformation Education, Blavatnik School of Government, University of Oxford & Senior Fellow, Centre for Future Generations
|
|
Paneelikeskustelu: Mitä seuraavaksi, Suomi?
Jaana Tapanainen-Thiess, Tulevaisuusselonteon pääsihteeri, valtioneuvoston kanslia
Miika Laurila, yhteyspäällikkö, Etelä-Pohjanmaan liitto Tiina Neuvonen, Strategic Foresight Lead, YK Global Pulse Finland Moderaattorina Veera Heinonen, Ennakointi ja koulutus –toiminnon johtaja, Sitra |
|
11.30 |
Lounastauko
|
12.30 |
Etäfasilitoitu työpaja kisastudioissa
Fasilitaattoreina ennakoinnin asiantuntijat Jenna Lähdemäki-Pekkinen ja Rosa-Maria Mäkelä Sitrasta
|
13.30 |
Tilaisuus päättyy
|