Live
Kiertotalous ja muutoksen tekeminen -aamu
Keskustelutilaisuus

Kiertotalous ja muutoksen tekeminen -aamu

Tule mukaan kuulemaan huippuasiantuntijoiden alustuksia ja keskustelemaan siitä, miten muutos uudenlaiseen talousmalliin on mahdollista toteuttaa. Painotus on osallistuvien yritysten esittämissä haasteissa ja kysymyksissä.

Aamu on osa projektia, jossa teimme valmistavalle teollisuudelle yhdessä Teknologiateollisuuden ja Accenturen kanssa käsikirjan (playbook) ja työkalut, jotka testasimme 50 pk-yrityksen kanssa.

Kiertotalouden käsikirjan työkalut ja prosessi toimivat erinomaisesti arvioitaessa yrityksen nykyisiä toimintoja ja kipupisteitä sekä tuovat konkreettiset keinot muuttaa ne kestäväksi liiketoiminnaksi. Pk -yritykset pystyvät nopeasti pääsemään kiinni uusiin liiketoiminta-malleihin ja aloittamaan pilotoinnin sekä muutoksen koko yrityksessä. Paine muutokseen tulee yrityksen ulkopuolelta: asiakkailta, uudesta kilpailusta, kumppaneilta, päämiehiltä.

Suurimmat muutoksen haasteet ovat yrityksen sisällä sen omissa toiminnoissa ja prosesseissa, mutta erityisesti muutoksen esteet ovat ihmisissä, kulttuurissa sekä totutussa lineaarisessa arvoketjussa. Myös rahoitus, digitalisaatio, liiketoimintaekosysteemin hallinta sekä regulaatio tuovat lisähaasteita muutokselle. Nyt lähdemme muutoksen kimppuun!

Mistä on kyse?