Live
Ravinnekierrosta 510 miljoonaa euroa lisäarvoa Suomelle vuoteen 2030 mennessä
tapahtumat

Ravinnekierrosta 510 miljoonaa euroa lisäarvoa Suomelle vuoteen 2030 mennessä

  • 03.09.2015 klo 08:00

Sitra, Baltic Sea Action Group ja Lappeenrannan teknillinen yliopisto järjestivät Ravinnekierrosta 510 miljoonaa euroa lisäarvoa Suomelle vuoteen 2030 mennessä -seminaarin 3.9.2015 Tilaisuus oli jatkoa toukokuussa järjestetylle Ravinteiden kierrätys kiertotalouden ytimessä -seminaarille. Seminaarissa keskusteltiin hallitusohjelman bio- ja kiertotalouslinjauksista sekä niihin liittyvistä liiketoimintamahdollisuuksista. Tilaisuudessa julkistettiin Sitran ja Gaia Consultingin tekemä selvitys Ravinteiden kierron taloudellinen arvo ja mahdollisuudet Suomelle.

Ravinteiden kierto on kiertotalouden ytimessä. Tärkeitä ravinteita kuten fosfori ja typpi hukataan globaalisti kestämättömästi, myös Suomessa. Kiertotalous on vahvasti mukana myös Juha Sipilän hallituksen strategisessa ohjelmassa yhtenä kärkihankkeena.
 
Hallituksen ohjelmassa painottuu Itämeren hyvän ekologisen tilan edistäminen, vesistöihin huuhtoutuvien ravinteiden määrän vähentäminen sekä maatalouden ravinne- ja energiaomavaraisuuden lisääminen.
 
Ravinnehukan vähentämisellä, ravinteiden kierrolla ja ravinnepäästöjen haittojen pienentämisellä on myös merkittävä taloudellinen arvo. Taloudellista arvoa on kuitenkin arvioitu hyvin vähän. 
Sitra, yhdessä Gaia Consultingin kanssa, on nyt ensimmäistä kertaa arvioinut kiertotalouden potentiaalin ravinteiden kierrossa Suomelle: Ravinteiden kierron potentiaali tutkituilla alueilla (lannoitevuokraus, härkäpavut tuontisoijan korvaajana, rehua poistokalastuksesta, biokaasutus ravinnekierron moottorina ja hyöty Itämeren rehevöitymisen vähentämisestä) on 0,5 miljardia euroa vuoteen 2030 mennessä.

Raportissa avataan esimerkkien kautta konkreettisia liiketoimintamahdollisuuksia, joiden avulla tätä lisäarvoa voidaan lähteä tavoittelemaan.

Seminaarin ohjelma

8.00 Ilmoittautuminen ja aamiainen

8.30 Tilaisuuden avaus: johtava asiantuntija Kari Herlevi, Sitra

Kiertotalouden merkitys Suomelle
johtaja Mari Pantsar, Sitra

Maatalouden ratkaisut tulevaisuuden biotaloudessa
hallituksen puheenjohtaja Ilkka Herlin, Baltic Sea Action Group

Ravinteiden kierron taloudellinen arvo ja mahdollisuudet Suomelle -selvitys
johtava asiantuntija Mari Saario, Gaia Consulting Oy

Paneelikeskustelu: Miten voimme toteuttaa ravinteiden kierrättämistä osana kiertotaloutta? Keskustelemassa kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio (maa- ja metsätalousministeriö), kansliapäällikkö Hannele Pokka (ympäristöministeriö), asiamies Maija Pohjakallio (Kemianteollisuus ry) ja kansanedustaja Kai Mykkänen. Keskustelua kommentoivat toimitusjohtaja Pertti Miettunen (Green Campus Innovations Oy) ja johtaja Mika Saariaho (Outotec Oyj). Keskustelua moderoi asiamies Mathias Bergman (Baltic Sea Action Group).

Keskustelu: Innovaatioilla bio- ja kiertotalouden edelläkävijäksi
johtaja Teija Lahti-Nuuttila, Tekes ja toimitusjohtaja Tommy Jacobson, CLIC Innovation Oy Keskustelua moderoi johtava asiantuntija Kari Herlevi, Sitra.

Yhteenveto ja loppukeskustelu
johtava asiantuntija Kari Herlevi, Sitra

11.30 Lounas

12.30 Tilaisuus päättyy

Tilaisuuden juonsi johtava asiantuntija Kari Herlevi, Sitra.

 

Mistä on kyse?