Live
Riihimäen Tajua Mut! käynnistyy
tapahtumat

Riihimäen Tajua Mut! käynnistyy

Tajua Mut! -hanke käynnistyy Riihimäellä, jossa nykyistä varhaisemmalla yhteistyöllä pyritään ratkomaan nuorten pienet harmit ennen, kuin niistä kasvaa ongelmia. Riihimäki on neljäs kaupunki, joka lähtee kokeilemaan Sitran Hollannista tuomaa, Suomen oloihin muokattua varhaisen yhteistyön mallia. Pilotti on käynnissä myös Keravalla. Espoo ja Mikkeli ovat ehtineet jo vakinaistaa toimintamallin osaksi omaa nuorten kanssa tehtävää työtä.

Riihimäen hanke käynnistyy nuorten kanssa toimivien ammattilaisten keskustelutilaisuudella 18.3.2016. Riihimäen hanketta esittelevät sivistystoimenjohtaja Esa Santakallio ja projektipäällikkö Ville Saloranta. Hollannin kokemuksista kertoo Ruben van den Bosch, Advisor, Trainer, CPI. Keravan tuoreista kokemuksista kertoo projektipäällikkö Mia Talikka. Johtava asiantuntija Marja Illi kertoo, kuinka Sitra on tuonut mallin Suomeen. Tilaisuuden juontaa Satu Ahola.

Kutsuvierastilaisuus on tarkoitettu nuorten kanssa toimiville ammattilaisille Riihimäellä.

Lisätietoja:

Ville Saloranta, projektipäällikkö, Riihimäen kaupunki
ville.saloranta@riihimaki.fi

 

 

 

Mistä on kyse?