uutiset
Arvioitu lukuaika 4 min

Lasse Miettinen valittiin Sitran Kestävyysratkaisut-teeman johtajaksi

Työn keskiössä on rakentaa huomisen menestyvää Suomea, jossa ihmisen toiminta on onnistuneesti sovitettu luonnon kantokyvyn rajoihin.

Kirjoittaja

Elina Ravantti

Johtaja, Viestintä ja yhteistyösuhteet

Julkaistu

Sitran Kestävyysratkaisut-teeman johtajaksi on valittu Lasse Miettinen. Hän on hoitanut tehtävää väliaikaisesti joulukuun alusta lähtien, jolloin pitkäaikainen johtaja Mari Pantsar siirtyi pois teeman johdosta.

Miettinen on tehnyt pitkän uran ympäristöaiheiden ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen parissa. Sitrassa hän on työskennellyt vuodesta 2020 alkaen.

“Lassen strategisen johtamisen osaaminen, näkemyksellisyys ja vahva suuntautuminen kehittämiseen ovat arvokkaita sekä teeman että koko Sitran kannalta. On ilo saada Lasse Sitran huippuasiantuntijoiden työn tueksi uudessa roolissa”, Sitran yliasiamies Jyrki Katainen sanoo.

Sitran Kestävyysratkaisut-teeman tehtävä on tuottaa ratkaisuja siihen, miten rakentaa hyvää elämää, kilpailukykyistä liiketoimintaa ja kestävää julkista taloutta luonnon kantokyvyn rajoissa. Teema on osa Sitran työtä, jonka tavoitteena on rakentaa huomisen menestyvää Suomea.

”Suomi elää monenlaisten haasteiden aikaa. Turvallisuus, julkisen talouden kestävyys, ilmastokriisi ja luontokato kytkeytyvät toisiinsa, ja luonnon kantokyky on tavalla tai toisella niiden ytimessä. Luonto on talouden perusta ja arvoketjujen alkulähde. Taloutemme, terveytemme ja hyvinvointimme on täysin sen varassa. Samalla luonto on turvallisuutta, huoltovarmuutta, omavaraisuutta ja iskunkestävyyttä. Jos globaalit toimitusketjut häiriintyvät, olemme sen varassa, mitä suomalainen luonto antaa”, Miettinen kiteyttää.

Miettinen näkee, että Sitralla ja Kestävyysratkaisut-teemalla on tärkeä paikka palvella suomalaista yhteiskuntaa seuraavina vuosina näiden kysymysten ratkaisemisessa.

”Positiivisista tulevaisuuskuvista saattaa olla juuri nyt pulaa. Näyttämällä, miten haasteita voidaan käytännössä ratkaista, pystymme rakentamaan tietä kohti reilua, kestävää ja innostavaa tulevaisuutta”, Miettinen painottaa.

Kommentti

3 syytä, miksi Suomi hyötyisi kiertotalouden mukaisista EU:n sisämarkkinoista

uutiset

WCEF2024: Euroopan talouden turvaaminen tarvitsee kiertotalouden mukaiset sisämarkkinat

Lausunnot

Sitran lausunto EU:n vuoden 2040-ilmastotavoitteesta

uutiset

Millaista on tulevaisuuden hyvä elämä? – Sitran kehittäjäryhmä luo työkaluja kestävän ja hyvän tulevaisuuden kuvitteluun

circular solutions for nature
uutiset

Kiertotalous torjuu luontokatoa ja luo uutta liiketoimintaa: Katso Euroopan 30 edelläkävijän lista, mukana useita suomalaisyrityksiä

uutiset

Kotimainen proteiinintuotanto turvaa huoltovarmuutta ja ravitsemusta – valkuaiskasvien tuotantoala voidaan kolminkertaistaa

Hankkeet

Suomen proteiiniomavaraisuus

artikkelit

Uudistettu Elämäntapatesti kertoo: Suomalaiset ovat valmiita pienentämään hiilijalanjälkeään erityisesti asumisessa

Hankkeet

Maatalouden biodiversiteettiratkaisut

Hankkeet

Koulutus: Miten TNFD-luontoraportointi otetaan käyttöön?

Kooste

Millaista luonnon ja terveyden tutkimusta Suomessa tehdään?

Kommentti

Luonnonvarojen ylikulutukseen tarvitaan pikainen muutos – Lue 5+1 nostoa Global Resources Outlook 2024 -suurraportista

artikkelit

Suhde aikaan vaikuttaa halukkuuteemme toimia yhteisen tulevaisuuden puolesta

Kuvituskuva: ihmnen maalaustikkailla maalaamassa tekstiä Sitran lausunto
Lausunnot

Sitran lausunto Suomen avaintavoitteista EU-vaalikaudelle 2024-2029

Lista

Miksi meidän kannattaa tuoda luonto osaksi arkeamme?

Kuvituskuva: ihmnen maalaustikkailla maalaamassa tekstiä Sitran lausunto
Lausunnot

Sitran lausunto luonnon ja teknisistä hiilinieluista

Verkkotapahtuma

Hyvän elämän kuvittelua Phoebe Tickellin kanssa: Miten löytää ilo planeetan kantokyvyn rajoissa?

keskiviikko, 8.5.

Mistä on kyse?