Suomessa opiskelee, työskentelee ja asuu suuri joukko kansainvälisiä osaajia. Heidän osaamisensa, kielitaitonsa ja verkostonsa voisivat vahvistaa työpaikkojen uudistumista, kansainvälistymistä ja kasvua. Osa tästä potentiaalista jää kuitenkin hyödyntämättä.

Owal Group Oy:n Sitralle tuottaman Kielitaito-odotukset työelämässä -muistion mukaan yhtenä syynä voivat olla kielitaitovaatimukset, jotka eivät kaikilta osin perustu työn todellisiin tarpeisiin.

Monissa tehtävissä suomen tai ruotsin vahva taito on välttämätöntä esimerkiksi asiakastyön, potilasturvallisuuden, viranomaisvastuun tai lainsäädännön vuoksi. Samalla toimialalla voi kuitenkin olla myös tehtäviä, joissa työn voi aloittaa englannilla tai kehittyvällä kotimaisen kielen taidolla.

Kysymys ei ole siitä, voidaanko kotimaisista kielistä luopua, vaan missä tehtävissä niitä aidosti tarvitaan ja missä osaaja voi kehittää kielitaitoaan työn ohessa.

“Toimivin ratkaisu on kielitietoinen työpaikka, jossa kielen käytöstä sovitaan. Vastaus voi perustellusti olla esimerkiksi suomen kieli, englannin kieli tai monikielisyys, ja monikielisyys voi tarkoittaa esimerkiksi rinnakkaiskielisyyttä niin, että englantia käytetään suomen kielen rinnalla,” kiteyttää Owal Group Oy:n johtaja Risto Karinen.

Työpaikkojen käytännöt tukemaan kehittyvää kielitaitoa

Monissa asiantuntija- ja teknologiapainotteisissa tehtävissä kehittyvä kotimaisen kielen taito voi muodostaa polun työelämään ja uralla etenemiseen. Tämä edellyttää kuitenkin, että työtehtävien kielitaitovaatimukset määritellään huolellisesti ja että työyhteisössä tuetaan kielen oppimista. Kielitaitovaatimusten määrittelyssä apuna voi käyttää muistiossa esiteltyä arviointikehikkoa.

Rekrytoinnissa kielitaito-odotusten arviointi tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että työnantaja erottaisi toisistaan tehtävät, joissa kotimaisen kielen vahva osaaminen on välttämätöntä, ja tehtävät, joissa riittäisi perustason kielitaito tai joissa työ voitaisiin aloittaa englanniksi.

Samalla työnantajien olisi hyödyllistä pohtia, voisiko kielitaito kehittyä työsuhteen aikana. Käytännössä tämä voi tarkoittaa työssä oppimista, kielikoulutusta tai monikielisiä toimintatapoja työyhteisössä.

“Työelämän kansainvälistyminen ei edellytä kotimaisten kielten merkityksen vähentämistä. Keskeistä on tunnistaa, millaista kielitaitoa eri tehtävissä todella tarvitaan ja miten työpaikat voivat hyödyntää nykyistä paremmin Suomessa jo olevaa osaamista,” kiteyttää Sitran johtava asiantuntija Anna Grant.

ota yhteyttä

Anna Grant

Johtava asiantuntija, Insight

Uuden arviointikehikon mukaan toimialojen valmiuksissa on merkittäviä eroja

Muistiossa esitellään toimialojen kielitaito-odotusten kuvaamiseen ja vertailuun laadittu arviointikehikko. Kahdeksan toimialaklusterin tarkastelu osoittaa, että toimialojen valmiuksissa hyödyntää kansainvälisten osaajien osaamista on huomattavia eroja.

Arviointikehikon avulla tarkastellaan esimerkiksi sitä, mihin kielitaitovaatimukset perustuvat, millaista kielitaidon tasoa työssä tarvitaan, missä määrin työssä voidaan käyttää muita kieliä sekä millaisia valmiuksia työyhteisöllä on tukea monikielistä työskentelyä.

Vaikka kehikko on laadittu toimialojen tarkasteluun, sitä voidaan hyödyntää myös työpaikoilla työssä tarvittavan kielitaidon ja kielitaitovaatimusten arvioinnin tukena.

Tutustu myös