Siirry suoraan sisältöön

Julkaistu 10.04.2019

Olemmeko hukkaamassa keskustelemisen taidon?

Monimutkaistuvassa maailmassa tarvitaan entistä enemmän yhteistyötaitoja. Erätauko-toimintamalli on työkalu keskinäisen ymmärryksen lisäämiseen.
Kirjoittaja
Kirjoittajan profiilisivu: Jukka Vahti
Johtava asiantuntija, Viestintä, Sitra
Jukka Vahti vastaa uudistumiskyky-teemaan liittyvien Sitran hankkeiden viestinnästä.
Play

Kun erimieliset kohtaavat Twitterissä, kun poliitikko kampittaa toista television vaaliväittelyissä tai työpalaverissa kollega jyrää oman näkemyksensä voittoon, rakentavuus ei ole ensimmäiseksi mieleen tuleva sana.

Rakentavuutta juuri nyt kuitenkin tarvittaisiin, sillä tulevaisuuden megatrendi-luokan haasteiden edessä jonkun – ja mieluusti mahdollisimman monen – pitäisi jaksaa myös rakentaa ymmärrystä hajottamisen ja henkilökohtaisten pikavoittojen metsästämisen sijaan.

Rakentavuus taas vaatii kärsivällisyyttä, joka näyttäisi näinä kiireen, julkisen keskustelun kärjistymisen ja datatulvan aikoina olevan yhä harvinaisemmaksi käyvä luonnonvara.

Hyvää huomista -tulevaisuuspodcastin 14. jaksossa pohditaan, olemmeko hukkaamassa keskustelemisen taidon juuri, kun yhä tiiviimmin verkottuneessa maailmassa sitä tarvittaisiin ehkä enemmän kuin koskaan aiemmin.

Kuunteletko toista vai haluatko vain päästä itse ääneen?

Jaksossa vieraana on Sitran asiantuntija Janne Kareinen, joka on ollut viimeksi kuluneiden yli kahden vuoden ajan mukana kehittämässä ja levittämässä Erätauko-toimintamallia, joka tarjoaa työkaluja rakentavan yhteiskunnallisen keskustelun käynnistämiseen ja käymiseen.

”Yksi kynnys onnistumiseen on kiinnittää huomiota siihen, että kuuntelenko itse oikeasti toista vai mietinkö vain sitä, milloin itse pääsen ääneen ja saan tämän oman asiani sanottua. Tarvitaan ymmärrystä siitä, että tällaisia taitoja ylipäätään voi olla ja että näiden kautta keskustelun laatua voidaan parantaa”, Kareinen sanoo.

Viimeaikaiset kokeilut ja kokemukset kertovat, että rakentavalle keskustelulle on vahvaa tilausta: esimerkiksi tammikuun lopussa yli tuhat ihmistä eri puolilla Suomea kerääntyi dialogiin siitä, mikä meitä estää toimimasta ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

Lahti näyttää tietä dialogin hyödyntämisessä

Toinen vieras on strategiasuunnittelija Olli Toivonen Lahden kaupungilta.

Lahdesta on viime vuosien aikana tullut yksi innokkaimmista dialogimenetelmien hyödyntäjistä niin kaupungin omassa kehittämis- ja strategiatyössä kuin kaupungin asukkaiden osallistamisessa ja ymmärtämisessä.

Toivosen mukaan Lahdessa oli jo ennestään monen vuoden perinne osallisuusmenetelmien kehittämisestä. Erätauko tuli sopivassa vaiheessa osaksi tätä jatkumoa.

”Kun eri ihmiset pääsivät itse mukaan kokemaan Erätauko-keskustelun, niin aalto lähti menemään eteenpäin ja menetelmää haluttiin viedä pidemmälle”, Toivonen sanoo.

Jakson juontajana toimii aiempien jaksojen tapaan Jukka Vahti Sitrasta.


Tulevaisuus ei tapahdu, se tehdään. Sitran Hyvää huomista -tulevaisuuspodcast kertoo, mihin olemme menossa ja miten voimme vaikuttaa huomisen maailmaan jo tänään.

Podcastin uudet jaksot sekä aiheita taustoittavat artikkelit löydät osoitteesta www.sitra.fi/tulevaisuuspodcast. Voit tilata ja kuunnella podcastia myös Spotifyssa ja Apple Podcasteissa, mistä se löytyy mm. hakusanoilla ”hyvää huomista”.

Twitteristä meidät löytää hastagilla #tulevaisuuspodcast

Tervetuloa tilaamaan podcast, kommentoimaan, kysymään ja keskustelemaan! (Otamme mieluusti vastaan palautetta myös sähköpostiosoitteessa tulevaisuuspodcast@sitra.fi)

Mistä on kyse?