archived
Arvioitu lukuaika 2 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Sitra tutkii pohjoismaisen mallin tulevaisuutta

Julkaistu

Sitra on tulevaisuustalo, jonka tehtävänä on Suomen hyvinvoinnin ja kilpailukyvyn parantaminen. Ennakointityöllä Sitra etsii signaaleja yhteiskunnan murroksesta. Osana ennakointityötä julkaistavat Megatrendit nostavat tänä vuonna esiin erityisesti pohjoismaihin vaikuttavia trendejä.

Megatrendilistassa käsitellään tulevaisuutta kolmen trendin kautta:

  1. Työn ja toimeentulon arvoitus
  2. Edustuksellisen demokratian puhti hukassa
  3. Talous tienhaarassa

Tämän vuotinen tendikatsauksemme poikkea aiemmista siten, että se tarjoaa kustakin trendistä kaksi tai useamman kehityskulun.

Työelämän muuttuessa on mahdollista, että työtä on runsaasti ja kaikille riittää palkkatöitä. Toisaalta on mahdollista, että työtä löytyy vain harvoille ja vielä harvempi hyötyy sen tuloksista. Demokratia voi nousta uuteen kukoistukseen avoimena ja vuorovaikutuksellisena kansalaisosallistumisena teknologiaa hyödyntäen. Synkemmässä skenaariossa valta keskittyy yhä harvempien käsiin ja levottomuudet yltyvät. Talouden kehityksen osalta tärkeintä on pohtia: mitä lopulta ensisijaisesti tavoittelemme, talouskasvua vai hyvinvointia?

”Tulevaisuus riippuu paljon siitä, mihin suuntaan haluamme sitä viedä. Siksi halusimme tänä vuonna tuoda esiin erilaisia kehityskulkuja”, kommentoi Sitran johtava ennakointiasiantuntija Elina Kiiski Kataja.

Tämän vuoden trendityö on kytköksissä Sitran ja Demos Helsingin Seuraava erä -visioprojektiin, joka tähtää pohjoismaisen mallin uudistamiseen, hyvinvoinnin seuraavaan erään. Osana visiotyötä keskiviikkona 7.6. julkaistaan uusi malli edistyksestä 2020-luvun kehittyneissä yhteiskunnissa, jotka ovat todennäköisesti ennennäkemättömän vauraita, mutta joissa talouskasvu on pitkäaikaisesti matalalla tasolla. Lue lisää julkistustilaisuuden verkkosivulta (englanniksi): Rewiring progress – A next Era seminar.

You need to accept statistics-cookies to display content from Slideshare

Open cookie settings

Megatrendit 2017 from Sitra the Finnish Innovation Fund

Mistä on kyse?