Kuva: Miikka Pirinen / Sitra

Julkaistu 03.04.2020

Epämiellyttävä totuus yhteistyöstä

Yhteistyö on usein yhtä sotkuista kuin sillä ratkottavat ongelmat, mutta onnistunutta yhteistyötä ei voita mikään.
Kirjoittaja
Kirjoittajan profiilisivu: Riina Pulkkinen
Johtava asiantuntija, Yhteiskunnallinen koulutus, Sitra
Riina Pulkkinen suunnittelee ja toteuttaa Sitra Lab -prosesseja ja katsoo niitä yhteiskunnallisen ongelmanratkaisun ja innovaatiotoiminnan näkökulmasta.

Olimme Enja Seppäsen, Mikko Vatkan, Tarja Arkion, Matti Virtasalon ja Satu Sutelaisen kanssa Sorsapuisto-salin lavalla. Lava oli noin kaksi metriä korkea ja istuimme nahkaisilla nojatuoleilla. Jokaisella oli oma. Koitimme avata sitä, miten Sitra Lab on tarttunut lasten ja nuorten eriarvoisuuteen.

Kävimme keskustelua siitä, millaisia vaikutuksia ja vaikutelmia Sitra Lab on saanut aikaan. Puhuimme yhteistyöstä.

En tule nuorisotyön kentältä, joten koin oikeudekseni esittää väitteen, joka osoittautui juuri niin yksioikoiseksi, kuin provokatiiviset väitteet yleensä: Minusta tuntuu siltä, että yhteistyöstä puhuminen on samanlaista kuin hengetön tsemppipuhe erätauolla pukuhuoneessa. Joukkue on pelannut, mutta selvästi alle oman tasonsa. Sitten joku sanoo, että ”aletaan nyt pelaan” eikä kukaan ole eri mieltä, mutta kaikki tietävät, että nyt on sellainen päivä, että homma jatkuu kutakuinkin samana sählynä.

Ja minusta puhe yhteistyöstä kuulostaa toisinaan tuolta. Sitä tehdään, joten missä on ongelma?

Mikko vastasi: ”Mutta jos yksi pelaa jääkiekkoa, toinen pelaa sulkapalloa ja kolmannella on räpsät ja pesismailat. Kaikki samaan aikaan, samalla kentällä. Ja maali liikkuu koko ajan. ”Aletaan nyt pelaan” ei toimi, koska kaikki pelaa jo.”

“Ja kuka on meidän valmentaja?”, Satu jatkoi.

Myöhemmin jaoimme kokemuksia nuorten eriarvoisuutta käsittelevän Sitra Labin kokeiluista. Palasimme yhteistyön aiheeseen, tällä kertaa ilman kielikuvia.

Yksi Lab-kokeilu koulutti TE-toimistojen ja Kelan työntekijöitä kohtaamaan yksinäisyyttä. Koulutus oli vahvasti kokemuksellinen ja loi luonnollisesti myös suhteita koulutukseen osallistuneiden välille. Aiheen lisäksi yhteinen koulutus herätti muitakin haasteita:

”Me törmätään aika nopeasti tämäntyyppisissä organisaatiorajojen seiniin. Että me voidaan kouluttaa vain omat ihmisemme, mutta ei saada tuoda toisesta organisaatiosta mukaan ihmisiä, vaikka se helpottaisi yhteistyötä jatkossa. Yksittäistapauksessa tämän voi ratkaista, mutta yleisemmin se on ongelma.”

Toinen kokeiluista kolisutti siilojen seinämiä luomalla Ohjaamojen valmentajien toteuttaman verkkovalmennuksen Sekasin-chatin kautta tuleville nuorille. Todella nopeassa ajassa, kevyillä teknisillä ratkaisuilla saatiin aikaan kolmannen ja julkisen sektorin yhteinen valmennuskokonaisuus, joka toimii ja jatkaa elämäänsä kokeilun jälkeen.

Vastuullisen TETin kehittäjät kipuilivat sitä, miten kokeilua saataisiin levitettyä, kun kokeilun rahoitusta ohjaava lainsäädäntö ohjaa, ettei materiaaleja voi kaupallisesti hyödyntää. TET-toimijoille on nyt suunnitelmissa yhteinen pyöreän pöydän keskustelu. Labin Popsit-tapahtuma puolestaan toi monimuotoisemman kattauksen roolimalleja nuorille ja Lab-ryhmän koostamat videot odottavat ison kaupungin julkaisuprosesseja, mutta ovat tulossa. Pizzademokratiaa jatketaan tutkimus- ja kehittämishankkeena, jos yhteinen suunnittelu päättyy onnellisesti ja hanke saa rahoitusta.

Geoff Mulgan kirjoittaa Social Innovation -kirjassaan, miten jokainen yhdessä tekemisen prosessi tyypillisesti sisältää yhteistä ongelmien määrittelyä (kenttä, rajat), sitoumuksia toiminnasta asian ratkaisemiseksi (mailat, välineet) sekä tapoja seurata tuloksia (maalit tai pisteet). Ja eihän se rakettitiedettä ole, mutta käytännössä tehdessä jokainen vaihe voi tuoda mukanaan hankaluuksia. On esimerkiksi ongelma, jos alkuperäinen diagnoosimme ongelmasta on väärä, jos sitoutuminen toimintaan on heikkoa, jos asian puolesta toimivat organisaatiot ovat eri sektorilta, jos mittarimme eivät saa kiinni asioita, joita olisi tärkeä tietää, jos emme puhu samaa kieltä kohderyhmiemme kanssa ja lista vain jatkuu.

Nämä ovat Sitra Lab -ryhmän totisesti kohtaamia, ihan tavallisia haasteita. Niiden ratkominen edellyttää valtavasti nöyryyttä sekä sitoutumista, sillä harva ongelmista on tiedossa lähtöpisteessä. Aika usein tällaisten kompleksisten ongelmien kanssa rakenteilla ja prosesseilla on merkitystä – mutta suurempi merkitys on kulttuurilla.

Ehkä kannattaakin unohtaa toiveet siisteistä yhteistyömalleista ja hyväksyä se, että yhteistyö on yhtä sotkuista kuin ovat ongelmatkin. Tosin Sitra Labin ensimmäinen kierros todistaa sen, että yhteistyö on onnistuessaan silkkaa parhautta, vaikka vaikeaa olisikin. Että mitä jos pelataan vaan.

Lue lisää Sitra Lab I:n kokeiluista:

PS. Sitra Lab II alkaa elokuussa 2020. Siihen valitut tiimit kehittävät luontopohjaisia ratkaisuja kaupungistumisen haasteisiin – yhteistyössä tottakai.

Mistä on kyse?