Kokeilukulttuuri Sitra Labin työkaluna

Kokeilukulttuuri vastaa nopean ja ketterän kehittämisen tarpeeseen. Kokeiluista on puhuttu jo pitkään, ja uutena kehittämisen tapana kokeilukulttuuri tuntuukin elävän kipuilevaa murrosikää. Vaikuttaa siltä, että kokeilukulttuurin saavuttama asema osana edellisen hallituksen kärkihankkeita, tutkimuksen kohteena ja jopa Suomen vientituotteena on raivannut tilaa myös muille uusille kehittämisen tavoille. Rakentavan keskustelun dialogi, ennakointi tai vaikkapa avoin data ovat kokeilukulttuurin rinnalla saavuttaneet entistä vakiintuneemman aseman kehittämisen työkaluina niin organisaatioiden kuin yhteiskunnan tasolla.

Kokeileminen on kuitenkin tehnyt ensiesiintymisensä riittävän monilla areenoilla, eikä pelkkä teoria uuden lähestymistavan lisäarvosta enää riitä. Nyt tarvitaan näyttöjä.

Luennoidessani kokeilukulttuurista nostan usein esiin janakuvan siitä, miten kokeiluja toteutamme. Ensimmäinen kokeilemisen vaihe ovat onnistuneet kokeilut ja kokeilun salliva toimintaympäristö. Organisaatiossa ymmärretään kokeilemisen lainalaisuudet kuten niihin liittyvä epäonnistumisen sallinen, yhteistyön johtaminen, luottamuksen rakentaminen ja vuorovaikutteisuus. Lisäksi kokeilut osataan suunnitella rajatuiksi interventioiksi, joilla usein testataan laajemman kokonaisuuden osaa tai strategisilla kokeiluilla jonkin toiminnan vaikutuksia käyttäjiin (esim. satunnaistetut kenttäkokeet).

Toisessa kokeilemisen vaiheessa kokeiluihin suunnitellaan tiedon keräämisen ja oppimisen syklit. Kokeilut aletaan nähdä oppimisen välineinä, joista kerätään ja raportoidaan tietoa eri tavoin. Kolmannessa vaiheessa pelkkä tiedon kerääminen ei enää riitä, vaan kokeilun toteutuksen yhteydessä mietitään myös sitä, miten kerätty tieto liitetään laajempiin kehityskulkuihin. Tällöin vastaamme tulee kysymyksiä siitä, millaista tietoa kokeilu tuottaa ja miten se tietona kiinnitetään muuhun tietoon (esim. tutkimus- tai ennakointitieto).

Vasta nyt kokeilukulttuurin teini-iässä olemme alkaneet keskittyä enemmän kokeilemisen vaiheisiin kaksi ja kolme – kokeilut oppimisen välineinä ja oppien liittäminen laajempiin kehityskulkuihin.

Edellisen hallituksen asettama kokeilukulttuurin parlamentaarinen neuvottelukunta antoi suosituksensa nykyiselle hallituskaudelle ja samalla kokeilukulttuurin jatkolle. Ensimmäinen suositus korostaa kokeilujen tulosten parempaa hyödyntämistä. Uskon, että tulosten hyödyntäminen ja hyötyjen osoittaminen tulee viitoittamaan kokeilemisen tulevaisuuden. Jos tuloksia ei onnistuta hyödyntämään, niin kokeiluista tulee nopeasti tapa lakaista asioita maton alle: ”Tätä kokeiltiin jo”.

Toinen parlamentaarisen ryhmän suosituksista oli erilaisten kokeilujen hyödyntäminen. Erilaiset kokeilut tuottavat hyvin eri tasoista tietoa. Laajat satunnaistetut koeasetelmat voivat tuottaa yksityiskohtaista käyttäytymistieteellistä tietoa. Nopea syklinen kokeileva kehittäminen taas tuottaa kontekstisidonnaista ja käytäntölähtöistä tietoa. Jotta voimme käyttää erilaisia kokeiluja, tulee meidän kiinnittää huomiota siihen, millaista tietoa tarvitsemme ja missä sitä haluamme käyttää.

Suomessa on paljon hyviä kokeilijoita. Olemme omaksuneet riskinoton ja epäonnistumisen kulttuuria. Teemme yhteistyötä kunnianhimoisten kokeilujen ympärillä. Seuraavaksi meillä pitää olla rohkeutta oppia kokeiluista.

Olen itsekin usein todennut, että kokeiluja tehdessä pitää epäonnistumisia juhlia. Perun sanani. Oli kokeilu sitten onnistunut tai epäonnistunut, niin oppimista pitää juhlia.

Tutustu Sitra Labin konkreettisiin kokeiluihin ja seuraa niiden etenemistä!