Puheenvuoro
Arvioitu lukuaika 3 min

Kuka katsoisi EU-politiikan isoa kuvaa? 

Globaalit haasteet, toimintaympäristön muutokset sekä sisäiset jännitteet pakottavat Euroopan unionia uudistumaan. Osaammeko kuitenkaan riittävästi analysoida tätä muutosta? 

Kirjoittaja

Julkaistu

“EU kieltää saunapuut.” 

“EU kieltää lakritsipiiput.” 

“EU kieltää grillauksen.” 

Kuulostaako tutulta? 

Suomen lähes 30 vuotta kestänyt EU-taival on merkinnyt valtavia muutoksia lähes jokaisella politiikan alalla. Turvallisuus, maatalous, julkinen talous, aluekehitys – EU-jäsenyys on lyönyt leimansa suomalaiseen päätöksentekoon niin pienissä kuin suuremmissakin asioissa. Mutta mistä johtuu, että EU:sta uutisoidessa huomio on usein niissä pienissä asioissa: tervankäytössä, silakoissa tai imureiden tehokkuusvaatimuksissa? 

Hannu-Pekka Ikäheimon vuonna 2021 julkaistun väitöskirjan mukaan yksi syy löytyy – kenties yllättäen – EU-uutisoinnin asiantuntijavetoisuudesta. EU-asiat eivät ole kotimaisessa mediassa niinkään poliittisen kamppailun kohteita vaan teknisiä Brysselin byrokratian tuotteita.

Sääntelykoneisto uhkaa eritysesti suomalaisille tärkeitä nautinnon lähteitä, kuten ruokaa tai saunakulttuuria. Asetelma ruokkii mielikuvaa, jonka mukaan päätökset tehdään EU:ssa ja Suomen rooliksi jää mukautua niihin. 

Sitran Meedius Internationalilla teettämän analyysin mukaan kuva suomalaisen median keskittymisestä pieniin asioihin on edelleen tosi, joskin tietyin varauksin. Uutisointi on usein pistemäistä ja keskittyy yksittäisiin direktiiveihin tai asetuksiin. Äänessä ovat kansalaisten sijaan kansalliset poliitikot tai eturyhmien asiantuntijat. Erityisesti ilmastoasioissa näkökulma on usein kielteinen ja uutisointi keskittyy Suomelle koituviin kustannuksiin.  

EU-päätöksentekoon pitääkin toki suhtautua kriittisesti. Mutta samalla olisi syytä pohtia, kadottaako pistemäinen uutisointi jotain isosta kuvasta: siitä, miksi asioita tehdään.

EU-päätöksentekoon pitääkin toki suhtautua kriittisesti. Mutta samalla olisi syytä pohtia, kadottaako pistemäinen uutisointi jotain isosta kuvasta: siitä, miksi asioita tehdään. Esimerkiksi ilmastopolitiikassa unionilla on paljon kirittävää, jos se aikoo saavuttaa oman ilmastolakinsa mukaiset tavoitteet vuoteen 2050 mennessä. Myös tekemättömyydellä on kustannuksensa

Meediuksen analyysi osoittaa, että pääkirjoituksista esiin piirtyvä kuva on jonkin verran tätä monipuolisempi. Keskiössä ovat usein prosessit tai laajemmat kehityskulut: turvallisyysympäristön muutokset, globaali kilpailu tai oikeusvaltioperiaatteen mureneminen EU:n sisällä.

Kauppapolitiikan kiemurat eivät näy vain valtakunnan päämedioissa vaan ovat hyvin edustettuina myös maakuntalehdissä. Tämä on ymmärrettävää, sillä EU:n omavaraisuustavoitteet kytkeytyvät olennaisesti esimerkiksi alueellisiin tuulivoima- ja vetyhankkeisiin sekä kaivosteollisuuden kohtaloon. Näitä teemoja pyritään pitämään esillä myös Sitran EU:n tulevaisuuden johtamiskurssilla. 

EU on edelleen usein jonkinlainen uutisjournalismin musta laatikko, jossa usein on vaikea hahmottaa, kuka valtaa käyttää tai mikä Suomen rooli on päätöksenteossa. Yksi Sitran teettämän selvityksen havaintoja on, että EU-asioita kommentoivat suomalaisessa mediassa usein kotimaan päättäjät, kuten kansanedustajat.

Kuten journalismin tutkija Pauliina Penttilä kiteyttää asian Suomen Kuvalehden blogissaan: “Nato-journalismissa näyttää olevan yksi olennainen ero EU-journalismiin verrattuna: Natoa kuullaan, EU:ta ei.” 


Timo Miettinen on Eurooppa-tutkija ja Sitran vanhempi neuvonantaja EU:n tulevaisuuden johtamiskoulutuksessa.

Mistä on kyse?