Loki
Arvioitu lukuaika 2 min

Lab loki #21: Miten luottamus syntyy verkossa?

Menestyksekäs yhteistyö vaatii usein taustalleen luottamusta, eli sellaisia järjellä ja tunteella muodostettuja myönteisiä odotuksia tulevaisuudesta, jotka auttavat yksilöitä tai organisaatioita ottamaan riskiä epävarmassa tilanteessa.

Kirjoittaja

Kalle Nieminen

Johtaja, Yhteiskunnallinen ennakointi ja koulutus

Julkaistu

Miten luottamus syntyy verkossa? Kysymys kiinnostaa siinä määrin, että lähes 200 ihmistä aloitti etätyöpäivänsä klikkaamalla auki kahdeksannen HERÄÄMÖN verkkolähetyksen. Eikä ihme, sillä Ylen kyselyn mukaan yli miljoona suomalaista on siirtynyt koronaepidemian seurauksena etätöihin. Strategiatyöpaja, asiakaspalaveri ja kahvihetket seurasivat perässä – verkossa kaikki.

Menestyksekäs yhteistyö vaatii taustalleen luottamusta, eli sellaisia järjellä ja tunteella muodostettuja myönteisiä odotuksia tulevaisuudesta, jotka auttavat yksilöitä tai organisaatioita ottamaan riskiä epävarmassa tilanteessa. Luottamuksen merkitys ei ole kadonnut, mutta sen muodot ja muodostuminen verkkoympäristössä ovat. Tähän pureuduimme kesäkuun HERÄÄMÖSSÄ.

Puhujana HERÄÄMÖSSÄ oli tietojohtamisen professori Kirsimarja Blomqvistin Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta. Koronakriisin aikana Kirsimarja on työskennellyt yhdessä yli 100 asiantuntijan kanssa perustamassaan Fast expert teams -verkostossa, jonka tehtävänä on ollut estää Suomen halvaantuminen. Lisäksi kuulimme mainion kommenttipuheenvuoron THL:n kehittämispäällikkö Katja Sankalahdelta. Totuttuun tapaan keskustelua käytiin myös osallistujien kesken yhteensä 50 virtuaalisessa pienhuoneessa.

Miten kiteyttäisin sinulle tilaisuuden tärkeimmät opit? Voisin piirtää kuvan, lausua runon tai näyttää videon. Tai ehkä löydät haluamasi tiedot selaamalla puhujien slidet. Tai sitten voit itse valita, miten haluat syventyä aiheeseen. Kiitos HERÄÄMÖN aktiivisten puhujien ja osallistujien on meillä tarjota niin runoja, kuvia kuin videoitakin. Ole hyvä.

Tilaisuuden tallenne:

You need to accept marketing-cookies to watch this video

Open cookie settings

Kirsimarja Blomqvistin esitys

You need to accept statistics-cookies to display content from Slideshare

Open cookie settings

Luottamuksen rakentuminen verkossa – Kirsimarja Blomqvist from Sitra the Finnish Innovation Fund

Katja Sankalahden kommenttipuheenvuoro

You need to accept statistics-cookies to display content from Slideshare

Open cookie settings

Luottamus verkkoympäristössä – kommenttipuheenvuoro Katja Sankalahti from Sitra the Finnish Innovation Fund

Aiheeseen voit syventyä tarkemmin lukemalla Kirsimarjan artikkelin Luottamus murroksessa Työn tuuli -julkaisusta.

Jos taas et itse ehtinyt tehdä muistiinpanoja, niin voit käyttää hyväksi Sitran Riina Pulkkisen visuaalisia muistiinpanoja:

Luottamuksen rakentuminen verkossa kuvattu piirroksen avulla. Piirretyt hahmot seikkailevat verkossa ja pohtivat luottamuksen syntymistä.

Viimeisimpänä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä se runo. Olemme Sitrassa olleet positiivisen yllättyneitä siitä suosiosta, jonka HERÄÄMÖt ovat saavuttaneet. Yhteiskunnallisen muutoksen lähestymistavat ja menetelmät todella kiinnostavat ihmisiä ja niistä keskusteleminen nähdään tärkeänä. Niin tärkeänä, että yksi osallistujistamme, Tuomas Tirkkonen, kirjoitti tilaisuuden aikana runon sen sisällöistä. Voi kun osaisi itsekin.

You need to accept marketing-cookies to watch this video

Open cookie settings

Mistä on kyse?