Julkaistu 14.08.2017

Mistä tulevaisuuskuvamme syntyvät?

Kun tulevaisuudesta puhutaan, niin silloin ei puhuta muutoksesta yleensä, vaan keskustelua hallitsee olennaisesti tietyt mielikuvat. Mielikuville on syynsä, mutta voiko osan näistä myös kyseenalaistaa?
Kirjoittaja

Tulevaisuus on lentäviä autoja, robotteja ja hohtavia tulevaisuuden kaupunkeja.  Olen pitänyt tätä aivan normaalina ja ottanut ajatuksen annettuna, mutta jossain vaiheessa huomasin, että en kykene murtautumaan tämän ajattelun ulkopuolelle. Tunne oli hämmentävä ja jäin pohtimaan, mistä nämä tulevaisuuskuvat ovat syntyneet ja kuka ne minulle on antanut.

Olemme suunnittelemassa ryhmälle 15–18-vuotiaita nuoria tulevaisuusleiriä syksyksi. Tulevaisuuden leirinuotiolla pohditaan yhdessä erilaisia tulevaisuusnäkymiä niin tulevaisuudentutkimuksen, sosiaalisen median kuin taiteenkin keinojen kautta. Leirin valmisteluun liittyvät pohdinnat sysäsivät huomaamaan, että omakaan tulevaisuusajatteluni ei ole vapaata tilaa, jossa tulevaisuus tarkoittaisi – ellei rajatonta – niin ainakin varsin runsasta määrää erilaisia mahdollisia maailmoja. Sen sijaan tulevaisuusajatteluani hallitsee keskeisesti tietyt mielikuvat, jotka ohjaavat näkemään tulevaisuuden vallitsevien yhteiskunnallisten keskustelujen ja jopa stereotypioiden lävitse.

Sosiaalipsykologi Serge Moscovicin aluille paneman sosiaalisten representaatioiden teorian mukaan ihmisellä on taipumuksena luoda ideoiden ja symbolien kokoelmia, jotka auttavat heitä suunnistamaan maailmassa. Nämä sosiaaliset representaatiot muodostuvat kulttuurissa jaetuiksi tavoiksi hahmottaa ja käsitteellistää jokin asia, kuten esimerkiksi tulevaisuus. Representaatioille muodostuu usein ulkoisia ilmentymiä ja havainnollistava esimerkki sosiaalisten representaatioiden synnystä yhteiskunnassamme on muun muassa populaarikulttuuri; standardikuvastoa tulevaisuudesta ei olekaan kovin vaikea jäljittää uraa uurtaviin populaarikulttuurin tuotoksiin, kuten Metropolis (1927), Bladerunner  (1982) ja Matrix (1999).

Representaatioiden ongelma on kuitenkin siinä, että vaikka tulevaisuus sisältäisi monia mahdollisia maailmoja, niin siinä vaiheessa kun tulevaisuutta koskeva ajattelumme täyttyy riittävästi vallitsevilla representaatioilla, loppuu sieltä tila kesken ja muuttuu se determinoiduksi – itseään toteuttavaksi ennustukseksi. Maailma ympärillämme muokkautuu sen mukaan minkä uskomme olevan mahdollista ja toivottavaa; jos siis tulevaisuutta koskevat representaatiomme yhdenmukaistuvat liikaa, niin kapenevat myös mahdollisuutemme moniin erilaisiin tulevaisuuksiin.

Jotta voisimme välttää olemasta osa itseään toteuttavaa ennustusta tulisi meidän löytää tapa kyseenalaistaa perinteiset sosiaaliset representaatiomme tulevaisuudesta.

Tämä edellyttää oman kulttuurimme kriittistä tarkastelua sen osalta minkälaista tietoa ja osaamista kulttuurissamme ylipäätään arvostetaan ja tunnustetaan osaksi vakavasti otettavaa tulevaisuuskeskustelua. Hyvä esimerkki tästä on kiertotalous, joka on koko modernin historian ajan elänyt osana erilaisten perinteisten yhteisöjen ja länsimaisten alakulttuurien arkea, mutta joka on vasta hiljattain noussut osaksi yleisesti hyväksyttyjä yhteiskunnallisia keskusteluja planeetan tulevaisuudesta.

Tietoisesti rikkomalla tulevaisuutta koskevia stereotypioita turvaamme mahdollisuuden monimuotoiseen tulevaisuusajatteluun, jossa yhteiskuntaa voidaan kehittää muutenkin kuin esimerkiksi keskitettyjen pääomien ja suuria resurssivirtoja vaativan korkean tason teknologian avulla. Historia ja ihmiskunnan kulttuurinen monimuotoisuus ovat osoittaneet, että myös niukkuus ja matalan teknologian yhteisöt voivat tuottaa innovaatioita ja ratkaisuja yhteiskunnallisiin ongelmiin. Onneksi meidän ei kuitenkaan tarvitse valita kahden vastakkaisen tulevaisuuskuvan väliltä: kunhan vain ajattelussamme olisi riittävästi väljyyttä kuvitella muutakin, kuin vain se mihin olemme tottuneet.

En ole vielä riittävästi onnistunut vapautumaan ajatteluani hallitsevista mielikuvista, jotta tavoittaisin sen mitä tulevaisuus minulle todella merkitsee ja olisin vapaa kuvittelemaan maailmaan asioita, joita historiallisesti rakentuneet yhteiskunnalliset virtaukset eivät välttämättä sinne sijoita. Työskentely tulevaisuuden parissa on kuitenkin osoittanut miten tärkeää tulevaisuutta on analysoida myös käsitteenä, jotta siihen liittyviä sisältöjä ja ennakkokäsityksiä saisi avattua itselleen. Koska tulevaisuus on loppujen lopuksi vain abstraktio mielessämme, niin on paras väline tulevaisuuden muokkaamiseen tässä ja nyt ajattelun rikkaus ja vapaus.

 

Tulevaisuuden leirinuotiolla on  syksyllä 2017 järjestettävä nuorten oma tulevaisuusleiri, jossa pohditaan yhdessä erilaisia tulevaisuusnäkymiä niin tulevaisuudentutkimuksen, sosiaalisen median kuin taiteenkin keinoin. Hanke on osa Sitran 50-vuotisjuhlavuotta sekä Sitran ja Heurekan yhteistä Seitsemän sisarusta tulevaisuudesta -näyttely- ja kiertuekokonaisuutta. Kirjoittaja on osa Oppimon neljän hengen tiimiä, joka järjestää tulevaisuusleirin yhdessä Sitran kanssa

 

Mistä on kyse?