Kuva: Otavamedia/Kari Hautala

Julkaistu 26.03.2018

Ottavatko välineet päämäärien paikan?

Koneet saavat ylivallan vain, jos digihyppyjä tehdään vain välineen itsensä vuoksi. Ihmisestä tulee silloin huonoja koneita ja helposti korvattavia. Jos digitalisaation tavoitteet asetettaisiin yleisimpien arvokyselyjen pohjalla, koneet vapauttaisivat voimavaroja pelkästä aineellisesta henkiinjäämisestä sellaiseen, mikä oikeasti antaa merkitystä elämälle.
Kirjoittaja
Professori, kirjailija
Historian professori ja kirjailija Juha Siltala tunnetaan psykohistoriallisista tutkimuksistaan ja yhteiskunnallisista kannanotoistaan. Siltalan tavoitteena on tutkimuksissaan luoda synteesiä ihmisten ja yhteiskuntien toimintaperiaatteista historian valossa.

Arvokyselyissä ihmiset kertovat enemmän siitä, miten haluaisivat valita eivätkä siitä miten todellisuudessa on valittava. Elämänehtoihin on vain sopeuduttava, jolloin pitkäjänneisempiä tavoitteita ei paljon pohdita. Välineet asettuvat päämäärien paikalle.

Rahaa tarvitaan kaikkeen, mutta sitä saa työtä tekemällä entistä nihkeämmin. 1900-luvun jälkipuoliskon länsimaisissa yhteiskunnissa palkkatyösuhteet olivat se tapa, jolla talouskasvun hedelmät jaettiin kansalaisille. Työsuhde ei tarkoittanut vain suoritteiden myymistä vaan kytkeytymistä sosiaalisen osingonjakoon eläketurvan, terveydenhuollon ja työttömyysturvan muodossa. Työn hintaa ei määrittänyt yksin yksilöiden marginaalituottavuus vaan myös maiden suhteellinen asema arvoketjussa, yhteiskunnalliset voimasuhteet ja yhteiskuntarauhan tavoittelu vaalimalla täystyöllisyyttä.

Ennen palkkatyösuhteet olivat se tapa, jolla talouskasvun hedelmät jaettiin kansalaisille.

Nykyään maiden sisäinen eriarvoisuus kasvaa mutta maiden välinen eriarvoisuus pienenee. Lakkovoima on siirtynyt paikallisilta työntekijöiltä yli rajojen liikkuville sijoituksille. Työllisyysastetta pyritään nostamaan huoltosuhteen vuoksi, mutta samalla hoetaan ennustuksia, joiden mukaan koneet korvaavat puolet töistä tai muuttavat neljä viidestä työntekijästä maailmantalouden kannalta pelkäksi painolastiksi. Voittajat vievät kaiken eikä muita tarvita.

Taidetaan kuitenkin tarvita. Kun raha alkoi äskettäin paeta osakkeista ja pörssit notkahtivat, sijoittajat säikähtivät pientä palkkainflaatiota USA:ssa. Inflaatio tarkoittaa korkojen nousua ja osakearvojen tuoton suhteellista laskua verrattuna obligaatioihin ja säästötileihin. USA:ssa taloutta on pyöritetty matala-, jopa nollakorkoisella keskuspankkirahalla vuosikymmeniä, ja Eurooppa on seurannut perässä vuodesta 2008 alkaneen laman aikana. IMF ja OECD kiinnittivät viime syksynä huomiota uuden nousun haurauteen: velat eivät olleet pienentyneet, investoinnit käynnistyneet eivätkä palkat nousseet, jolloin kulutuskysyntäkin matoi. Osake- ja asuntoarvot leijuivat kestämättömällä tasolla. Nousun vitkaisuus ilmaisesta lainarahasta huolimatta kertoo, ettei kansalaisten enemmistöä voi haitattomasti syrjäyttää talouden kiertokulusta.

Tarpeellinen työ ei katoa mihinkään niin kauan kuin ihmiset tarvitsevat toistensa apua.

Tarpeellinen työ ei katoa mihinkään niin kauan kuin ihmiset tarvitsevat toistensa apua, ja työnjaollisessa yhteiskunnassa he tarvitsevat. Mutta teollisuuden työvoimaosuuden vähentyessä uudet työt syntyvät palveluihin, joissa palkkataso jää enimmäkseen jälkeen teollisuustyön tasosta. Työ ei välttämättä ole täysipäiväistä, eikä sitä aina ole tarjolla työsuhteina vaan keikkoina. On kiinnitetty huomiota palkkapolarisaatioon, mutta Economic Policy Institutin mukaan trendinä on ollut tällä vuosituhannella halvan työn yleistyminen. Mediaanituntikorvauksen irtautuminen tuottavuuden kasvusta kertoo, että tuottavuus kasvaa teknisillä aloilla, jotka eivät työllistä kovin paljon väkeä verrattuna palveluihin. Robotisoidussa yhteiskunnassa kysytään sosiaalisia taitoja ja mielikuvitusta abstraktin teknisen osaamisen lisäksi, mutta myös halpaa ruumiillista työtä, jota ei kannata korvata koneilla. Ihmisten kanssa tehtävää työtä ei voi tehostaa teknisesti samassa tahdissa kuin teollisuustyötä, jolloin palkat nousevat tuottavuuteen nähden liikaa. Sen estämiseksi väkeä vähennetään ja palveluita yritetään standardoida teollisuustyön tapaan.

Teknisen tuottavuuden kasvu mahdollistaisi periaatteessa työajan lyhentämisen palkkatason pysyessä samana, jolloin työttömyys ei kasvaisi ja kulutuskysyntäkin säilyisi kohtuullisena. Koneet voisivat vapauttaa ihmiset toistoluonteisesta raadannasta tekemään asioita, jotka luontuvat juuri ihmiseltä paremmin, sen sijaan että ihmistyöstä tehtäisiin mahdollisimman konemaista. Vanhustenhoitaja kuuntelee vanhusta vaikuttavammin kuin robotti, joka on malliopetettu jäljittelemään empaattisia reaktioita. Ekonomisti J. G. Galbraith piti juuri hoito- ja opetustöitä korkean tuottavuuden töinä. Tuottavuushyöty olisi vain saatava kiertämään finanssikuplien puhaltamisesta esimerkiksi vanhustenhoitoon.

Teknisen tuottavuuden kasvu mahdollistaisi työajan lyhentämisen palkkatason pysyessä samana.

Ihmisiä tarvitaan myös organisoimaan yhteistoimintaa. Keskijohtajat eivät katoa verkostojen itseorganisoitumisen tieltä, sillä toisinaan yhteistoiminta kannattaa järjestää samassa laitoksessa. Konfliktit ja jakokiistat täytyy sovitella asiat eri kannoilta katsoen. Valmentajia, korjausrakentajia ja niskahierojia tarvitaan. Manuaalinen työ lyö hyvin leiville, jos tekniseen osaamiseen yhdistyy asiakaspinnan hallinta supliikilla.

Uraputken puute ei tee taiteellisesta hahmottamisesta tai kulttuuriperinnön tuntemisesta hyödyttömiä. Mielikuvitusta tarvitaan, jotta tekoäly muuttuisi dystooppisesta singulariteetista hyvän elämän mahdollistajaksi.

Taiteiden ja kulttuurin koulutusta on karsittu, koska näiltä aloilta valmistuneet työllistyvät huonosti. Uraputken puute ei tee taiteellisesta hahmottamisesta tai kulttuuriperinnön tuntemisesta hyödyttömiä. Hyötykäytöstä konkreettisimmassa mielessä tulee mieleen artesaanileipä tai olut, joilla rakennetaan myös identiteettejä. Ryhmäidentiteetti auttaa ontologiseen epävarmuuteen markkinoilla, joilla kukaan ei voi olla varma asemastaan ja riittävyydestään. Taidetta ei pidäkään ajatella vain erikoistuneena elämänalueena. Taideharrastukset auttavat antamaan muodon hahmottomille tunteille ja sitomaan niitä sujumisen kokemuksiksi – mikä rohkaisee yrittämään muutakin. Kokemusten symbolinen jakaminen synnyttää luottamusta. Jos asioita pystytään katsomaan samalta kannalta yhdessä, niitä voi ehkä muuttaakin yhdessä. Mielikuvitusta tarvitaan, jotta tekoäly muuttuisi dystooppisesta singulariteetista hyvän elämän mahdollistajaksi. Mielikuvitusta ja sen jakamisen keinoja kehittävät tunnetusti päiväkotien satutuokiot ja leikit, äidinkielen vivahteikas osaaminen, kuvaamataide, musiikki ja käsityöt. Tulevaisuuden oppiaineet ovat ikivanhoja.

Mitä kulttuuri merkitsee yhteiskunnalle?

Osana KulttuuriVOS-lainsäädäntötyön fasilitointia olemme tunnistaneet tarpeen koota yhteen näkökulmia taiteen ja kulttuurin vaikutuksista sekä herättäneet keskustelua taiteen ja kulttuurin merkityksestä suomalaisessa yhteiskunnassa. Julkaisemme kevään aikana vielä katsaukset taiteen ja kulttuurin tutkituista vaikutuksesta talouteen, ympäristöön ja kulttuuriseen kestävyyteen jo julkaistujen ja paljon luettujen katsaustemme lisäksi.

Jatkamme myös kulttuurin yhteiskunnallista merkitystä käsittelevää blogisarjaamme mm. Sitran megatrendeihin kytkeytyvillä puheenvuoroilla. Tämä teksti on näistä megatrendejä käsittelevistä blogeista toinen. Ensimmäinen puheenvuoro käsitteli kasvun ja edistyksen suhdetta ja sen kirjoitti taiteilija Antti Majava. Lue teksti täältä.

Mistä on kyse?